Heräiltiin jossain ysin nurkilla. Ei tarkkaa muistikuvaa. Luultavasti yhtä nihkee aamu ku jokanen aikasempikin on ollu. Aamupalan ja eväiden teon jälkeen oltiin kaavailtu koululle lähtöä, näin teimme. Reppu selkään, keppi kouraan, matkaan käy!
Koulussa ei tarvinnu ATK-luokassa paljon tyhjiä paikkoja etsiskellä. Luokat oli tyhjillään. Päätettiin aluks tarkistaa mailit (virallisuudet aina ensiks ettei vaan pääse unohtuu), oli se 10-korhonen tykittäny jotain soopaa oppimispäiväkirjoista, mutta ei mitään niin tärkeetä että sille ois jaksanu vastata. Sähköpostit oli siis hyvin nopeasti luettu. Päätettiin siirtyä muille tärkeimmille saiteille ja päivittää vähän edellisten päivien kuvia, koska viimeksi lataus oli tyssännyt kesken H-hetken. Yllätykseksemme kavereita ei juurikaan mesen välityksellä saanut kiinni (klo:12 teillä 14). Että se niistä rupatteluhetkistä sitte. Kyllästyttiin melko nopeesti ruudun mulkoilemiseen ja lähdettiin etenemään kohti Carcavelosta.
Päätettiin kävellä Alcoitaon bussipysäkille ja napata siitä bussi Estoriliin. Kävellessämme kohti pysäkkiä edelliselle pysäkille kurvasi bussi jonka etunokassa luki Estoril. Melkonen munkki. Ei meille voi käydä näin hyvää tuuria. No eipä niin. Annettiin kuskille 1,80e/pää eli summa, jonka kaikki bussit täällä on tähän mennessä maksaneet. Kuski pyysi lisää rahaa. Jaajaa, mikäs juttu tää nyt on. Se huito käsillään jotain epämäärästä , kaiketi että se kiertää jostain. No näin teki. Ei oikeen tiietä mitä pikku kyliä se bussi kävi lävitse, mutta kujat oli niin kapeita että ku toinen auto tuli vastaan, piti sen auton pakittaa puoliks ojaan että bussi mahtu ohitte. Kierrettiin jostain Porton perukoilta asti ja vihdoin saavuttii juna-asemalle. Ainoo vaan että tää asema ei kyllä ollu Estoril. Hypättiin hätäpäissämme pois, koska melkein kaikki muutkin ihmiset hävis bussista. Noh, löydettiin ittemme sitte loppupeleissä S. Joãon juna-asemalta. Ei huono. Siitähän ois vaan pari pysäkkiä vähemmän matkaa Carcavelokseen. Jökötettiin jopa ykkösellä ihan oikeella laiturillain (vaihtoehtoja kaksi) ja päästiin siis suht mutkitta Carcavelokseen. Kiva sightseeing taas tähän väliin!
Noniin, Carcaveloksessa taas heitetiin noppaa mihin suuntaan sitä lähtis. Ei oltu juurikaan sen fiksumpia juna-aseman ja klinikan sijainnin suhteen kun edellisenäkään päivänä. Lähettiin taas suunnistamaan kohti vaaleanpunaisia kerrostaloja (joita ei siis asemalta todellakaan näy). Otettiin tällä kertaa kurssi koilliseen koska suuntavaistomme sanoi, että siellä jossain olis tää surullisen kuuluisa harjottelupaikka. Käveltiin taas tovi jos toinenkin ja maisema avautui edessämme. Oltiin taas jonku moottoritien kyljessä ja tosiaan punaset kerrostalot pilkotti edessämme. Mutta vaan pilkotti, nimittäin matkaa näille perkeleen torneille olis vielä varmaan reilu kilsa (oltiin tässä vaiheessa kävelty jo varmaan toinen mokoma). Vittu mitä paskaa! Me oltiin kuitenki kuljettu koko ajan ihan oikeeseen suuntaan eikä asemalta periaatteessa voi olla kovinkaan paljon lyhyempää reittiä niille taloille. Eli suomeksi sanottuna asemalta kävelee sellaset 20-25 min harjottelupaikkaamme. Että kiitos nyt vaan taas tästäki paskasta..
Kuvan aivan keskellä hiirenpaskan kokoisena nököttävä kerrostalo (vaaleanpuneinen) on siis samainen rakennus, jossa harjoittelupaikkamme sijaitsee:
Päästiin nyt kuitenki sitte harjottelupaikkaan ajoissa alottamaan työt. Samaa paskaa mut joka päivä vaan enemmän itelle töitä. Sitä noi meijän ”ohjaavat” opiskelijat sanooki kokoajan, että sori ku laitetaan teijät koko ajan tekee kaikki työt, mutta terapeuta João määräs näin. Vittu menny maku jo koko ukkeliin. Heti alku päivästä (iltapäivästä) nää opiskelijat esitteli meille sen kirjan jonka mukaan meijän tulis nyt sitte jatkossa tehä JOKAISESTA asiakkaasta raportit. Noniin, jos jotain nyt ihan oikeesti kiinnostaa ja haluaa vaikka perustaa omat tulevat asiakasraportit jonkin hyvän lähdemateriaalin pohjalle, tässä tulee kirjan nimi: ”Neuromusculoskeletal examination and assessment”. Kevyt handbook, vaan 349 sivua. Siit on hyvä lähtee ku ei tiiä ees mitä kirjan otsikko tarkottaa, että alkaako teilleki selvitä pikku hiljaa kuinka kusessa täällä päässä ollaan?!
No ei siihen päivän pommit loppunu. Saatiin kummatki omat asiakkaat. ”This is your first own patient”. No hei oota ku haen sitä mieletöntä fiilistä, joo ei tule. Terapeuta João huutelee vaan sermien takaa ”don´t be afraid!”. Ihan käsittämätöntä. Noh tän kerran nää opiskelijat autto meitä vielä asiakkaiden kanssa, mutta jatkossa hoidetaan kaikki itekseen. Ihan mieletön fiilis haastatella asiakasta kun se ei puhu sanaakaan englantia, ootteko kokeillu? Ei oikeen tiietä mitä ton Joãon päässä pyöri vai pyöriikö mitään. Kuinka se kuvittelee meijän pystyvän selvittää niihin sen vaatimiin reportaaseihin kaikki ne 47 eri kohtaa ilman minkäänlaista verbaalista kontaktia. Loppuillasta se tuli sanomaan vielä meille että ”Tomorrow is a show time”. Oltiin vähän montut auki, mutta opiskelijat selvens että huomenna on näytön paikka ja tehään KAIKKI iteksemme. Maltetaan tuskin odottaa hei! Tulee niin mielenkiintoset 5 viikkoa, että hellurei! Päivän kruunas se, kun mister João sano opiskelijoiden heittävän meijät Carcaveloksen juna-asemalle. Siis mitä?! Ei enää kotiovelle asti. Viimestään tässä vaiheessa vitutuskerroin nousi taas niin taivaisiin ettei VAS jana tai mikään muukaan mittari riitä sitä kuvaamaan. Onneks juna tuli aika nopeesti ja bussikin Cascaisin päässä juuri odotteli näitä ahkeria työnahertajia kyytiinsä. Ei menny kotimatkoihin kun about tunti. Niin suolesta, NIIN SUOLESTA!
Koska kello ei ollut vielä yhdeksää saati puolta kymmentä, jolloin yleensä alamme suunnitella konttiemme hinaamista kohti uimahallia, päätti Jenni aloittaa massiivisen pakkaussession. Kaapista löyty useampiakin korkkaamattomia lumppuja. Joutu aika raa’alla kädellä viskoa uuttakin tavaraa porukoiden vietäväks, niin pirusti tota kamaa on kertyny (eli perhe Sundvall voi ihan huoletta ottaa sen ylimääräsen matkalaukun mukaan, kyllä täällä kamaa riittää). Mäksyllä kun ei ikään kuin ollut tällä aikaa parempaa tekemistä, syventyi hän iltasanomien plus-lehden kertomukseen Jari Sillanpäästä. Että näinkin tylsää meillä täällä on :D Annukka rimpautteli kuulumisiaan juuri tehdessämme lähtöä kohti uimahallia, joten sekin taas hieman viivästyi. Uimahallilla siis vähän ennen kymmentä, uintia 45min, kotiin kirjoittamaan päiväkirjaa (potilasraportit saa odottaa, asiat tärkeysjärjestykseen!) ja vähän naukkaamaan iltapalaa. Siinä se päivä. Ei taas paljon edellisiään hohdokkaampaa shittiä..
Ps. Miguel, voitko herättää meijät tästä painajaisesta!? pliis…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti