Herätyskello soi 9.00. Kello kiinni. Havahduttiin talviunilta noin klo. 9.32 kun äiti-Sundvall rimpautteli Jennin luuriin. Kyseli päivän ohjelmaa ja sanoi heidän olevan valmiina lähtöön. Joopajoo, kiirehän siinä taas tuli. Äkkiä naamariin nihkeet jogurtit ja matkalaukun pakkaaminen. Joo-o, matkalaukun. Äiti- ja isä-Sundvall oli tuonu mukanaan tyhjän matkalaukun, johon oli tarkoitus pakata Suomeen tässä vaiheessa lähteviä rojuja. Voidaan kertoa, että hyvinkin täyteen se tuli. Pitää vaan toivoa, ettei kovinkaan kylmiä ilmoja enää piisaisi. Kaikki vähänkin lämpimämpi vaatetus on lähetetty hyvinkin kohti Suomen maata.
Sundvallin poppoo kurvasi pihaan ja niin mentiin. Siinä tovin autossa pähkäiltyämme tulimme siihen tulokseen, että suuntana olisi Vasco da Caman Ocenario, eli olimme suunnistamassa kohti vedenalaista maailmaa (niinpä..Mäksyn suomennos). Paikka on siis ku Lintsin Sea life (huomattavasti isompi, tää on joku euroopan suurin akvaario), mut ei osata oikeen suomentaa sitä. Ollaan jo niin totuttu puhumaan pelkkää englantia, yeah right.. Ja paskanjauhanta sikseen. Isä-Sundvall teki mahtavia ratkaisuja taas ratin takana ja pian olimmekin jo Ocenarion pihalla (lue: matkaan meni varmaan 1,5h, ajettiin harhaan varmaan 5 kertaa, ainakin kolmessa liikenneympyrässä täyttyi täysi kierros jne.) Tovin käveltyämme Ocenario kylttien suuntaan löysimme paikan ja true turisteina nappasimme muutaman erittäin loistokkaan kuvankin ohimennen.
Päästiin lipputiskille. Ei tarvinnu jonottaa, oltiin ainoot asiakkaat. Liput makso about 10e per pää. Ei halpaa hupia, mutta mikäs siinä kun on kukkaro matkassa mukana. Sisälle päästyämme emme valitettavasti olleetkaan ainoat asiakkaat akvaariossa. Varmaan about 10 kouluryhmää oli päättänyt lähteä tutustumaan kaloihin samana päivänä ja samaan aikaan. Aivan mieletöntä. Noh, kuljettiin kuitenki kiltisti seurueiden välissä ja mulkoiltiin montut auki mereneläviä. Kaikennäköstä haikalaa, silakkaa, ahventa ja kuhaa sieltä polskutteli vastaan. Oli siellä myös meritähtiä, meduusoja, rapuja ja jotain eläviä ruohoja (?!). Yksi vonkale erottui kyllä joukosta muita selvemmin. Ei sitten oikeen osata sanoa erottuko edukseen vaiko ei. Ainakin sen vonkaleen elopaino oli muita lajitovereitaan huomattavasti suurempi. Muutenkin koko ulkomuoto poikkesi muista fisuista melkoisesti. Neljä räpiköivää raajaa, putkia naaman ympärillä ja helvetillinen kanisteri selässä. Todella omaa luokkaansa tämä tapaus. Ehkä suosikiksemme nousi kuitenkin kuningas pingviini komealla ulkomuodollaan. Ainakin tällä kaverilla oli poseeraus verissä. Niin tyylikkäästi hän vaihteli asentoa kameroiden napsahdellessa. Myös muutama mukava saukonrääpäle valloitti sydämemme tekemällä hauskoja temppuja pikku altaassaan. Meinattiin yllättää Paula ja tuoda se toinen meijän ammeeseen asustelemaan. Paula olis varmaan ollu kovin innoissaan!
Tovi Ocenariossa vierähti (varmaan lähemmäs 2h). Saatiin liput (luultavasti maksettiin myös niistäkin) johonkin toiseen halliin, joka osottautui hyvinkin tylsäksi paikaksi. Siellä ei ollut mitään muuta kuin tietoa kaloista, niiden historiasta ja joitain typeriä pelejä (joita J-Sundvall joutui hieman testaamaan..). Kiersimme tämän hallin alla 5 minuutissa. Kello näytti jo melkoisen paljon, joten suuntasimme Vasco da Caman shoppin centeriin sapuskalle. Pirusti oli jengiä ja jonoja joka paikassa, joten päädyttiin nopeeseen vaihtoehtoo..eeeheiheeiii, ei mikään Mäkkäri, vaan KLF. Pikaruokala sekin, mutta ei sentään Mäksteri. Sitä paitsi syötiin terveellisesti kanaa, että sellasta.
Isä- ja äiti-Sundvall nakkasivat meidät autolla suoraan harjoittelupaikan eteen. Jes, tällästä tää pitäs olla joka päivä. Miksi kukaan ei ole ilmoittautunut vielä meidän hovikuskiksemme? Muuta hurrattavaa ei taas siinäkään tilanteessa ollut. Sundvallin ensimmäinen asiakas siellä jo odottelikin terapeutin saapumista. Helvetin nopee kamojen vaihto ja tosi toimiin. Ihan kauheen tarkasti ei jaksa päivän tapahtumista taas selostaa, mutta asiakkaista piisas ihan kohtalaisesti. Muutama jätti tulematta. Onneksemme terapeuta Hitler João keksi meille kuitenki tekemistä siks aikaa kun meillä ei omia asiakkaita ollut hoidettavana. Saatiin uus asiakas! Voi tätä ilonpäivää. Jope heitti meille vaan ohimennen jotain tähän suuntaan: Tässä olis teille uusi asiakas. Tehkää alkuhaastattelu, tutkimukset, kirjottakaa raportti asiakkaasta huomiseksi ja tehkää hänelle kotiharjoitusohjelma myös huomiseksi valmiiksi. Asiakkaalla on 10 hoitokertaa ja siinä ajassa teidän tulee saada hänet kuntoon. Oisittepa nähny meijät. Olitiin ku rautakangen nielleitä siinä tilanteessa. Alkuhaastattelut sun muuthan nyt meni luonnollisesti päin helvettiä. Kyllä näiden muijien pitäs joku sekunti, minuutti, tunti, päivä..miettii tollasia tilanteita silmälläpitäen kysymykset valmiiks. Voidaan sanoo jo nyt et tää kaveri ei tuu parantuu. Jope ilahdutti meitä vielä illemmalla oikeen mukavalla opuksella. Tää tarina kertoo jostain proprioseptiikasta ja ryhtihommista. Kovin näytti mielenkiintoseltä kirjalta, harmillisen paksu vaan.. (400 sivua). Mut joo, ei voinu taas muuta ku kiittää Jopee iltalukemisista ja huutaa raikuvat Chiaot perään!
Käppäiltiin kohti bussipysäkkiä, josta olimme onnistuneet edellisenä iltana nappaamaan bussin kohti Alcabidecheä. Tänään oli kuitenkin niin pitkä työpäivä (ja paskanjauhannan kesto asiakkaiden kanssa viivästyi niin myöhäiseksi) että bussi oli jo hurahtanut tovi sitten ohitsemme pysäkille saavuttuamme. Seuraava bussi olisi lähtenyt vasta 25 min päästä ja matkaan olisi mennyt sen lisäksi noin 30 min. Siinä vaiheessa havahduimme, heeetkinen..eihän Herrat kulje julkisilla, Herrat kulkee taksilla. Napattiin seuraava ohimennyt taksi lennosta ja eikun kohti CascaiShoppingia.
Jos nyt ihmettelette, että miksi Cascais Shoppingiin niin siksi, koska tarkoituksena oli vielä tavata isä- ja äiti-Sundvall. Taksi osottautui melko halvaksi (7.25e). Yhteensä bussilippuihin menee kuitenkin 5.20e ja siihen käytetty aika ja vaiva on niin suuri, että joutuu varmasti harkita taksilla kotiintuloa joskus toistekin. No mutta, tavattiin kuitenkin Sundvallit ja suunnistettiin kohti ruokapaikkoja. Ruokalistat oli kovin suppeita ja ainakin englanniksi olevia listoja oli kovin vaikea löytää koko kauppakeskuksesta. Päädyttiin sitten loppupeleissä yhteen vaihtoehtoon, mikä ei välttämättä ollut paras. Eri ruokalajeja oli vain muutama hassu ja listoja englanniksi ei tosiaan ollut kuin se yksi ainokainen ravintolan ulkopuolella. Pähkäiltyämme ja pyöriteltyämme päitämme tarpeeksi kauan kävivät ravintolan työntekijät repimässä englanninkielisen menun ravintolan ulkopuolelta, jotta mekin saimme tilauksemme tehtyä. Tilattiin puolikkaat kanat riisillä. Ihan ok safkaa, ensimmäistä kertaa kana maistu kanalta, mutta lihaa ei loppupeleissä ollut kovinkaan paljon kun luiden seasta koitti pieniä lihamöykkyjä rääppiä irti. Ei ruoan syönti saa olla niin vaivalloista. Ei mennä enää uudestaan vaikka ihan hyvää ruoka olikin. Sapuskat nautittuamme lupasi äiti-Sundvall vielä kustantaa meidän ruokaostokset Continentesta. Sepä kiva, ladattiin kärryt täyteen kaikkea mahdollista paskapaperista fitnessmuroihin. Kiitos vaan kovasti, eipä tarvi ainakaan vähään aikaan kuivamuonia ostella!
Saatiin kyyti himaan ja niinkun Herrojen kuuluukin saada, kotiovelle asti. Koska oltiin ihan uupuneita, ei jaksettu vaivata päätämme proprioseptiikka helvetillä tai millään muullakaan. Ladattiin päivän kuvat (kummallakin n.150 kuvaa) koneelle ja niitä sekä ehkä muutama sivu seiskaa selailtuamme kello näyttikin jo liikaa, aivan liikaa. Lyhty sammui vasta noin klo.01.30. Seuraavasta aamusta tulisi varmasti helvettiä..
Saatiin kyyti himaan ja niinkun Herrojen kuuluukin saada, kotiovelle asti. Koska oltiin ihan uupuneita, ei jaksettu vaivata päätämme proprioseptiikka helvetillä tai millään muullakaan. Ladattiin päivän kuvat (kummallakin n.150 kuvaa) koneelle ja niitä sekä ehkä muutama sivu seiskaa selailtuamme kello näyttikin jo liikaa, aivan liikaa. Lyhty sammui vasta noin klo.01.30. Seuraavasta aamusta tulisi varmasti helvettiä..
Ps. Miguel, have you ever been at Ocenario de Lisboa? We think u are!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti