DAY 57 (10.3.2008)
Aivan mahtavaa herätä uuteen viikkoon! Ihan töpinöissämme täristii koko aamu: Jippii, kohta päästään töihin ja kaikki asiakkaat on täysin meijän vastuulla. On se kyllä antoisa kokemus kun asiakkaita tulee kun kassan liukuhihnalta. Lue: Ei oltais millää haluttu herätä tähän viikkoon, kello herätti aivan liian aikaisin (klo.10), vitutti niin paljon ettei veri kiertänyt päässä… Joten huikean mahtavista lähtökohdista aloitettiin tämä, epäilemättä hyvinkin opiskeluvoittoinen juhla-viikko.
No niin, mennääs taas asiaan… Aamiaisen nautittuamme suuntasimme kulkumme innosta puhkuen kohti koulun tietokoneita. No jotku muutki opiskeluintoiset oli löytänyt samoihin luokkatiloihin, sillä ei löydetty kuin yksi vapaa kone. Sundvall oli niin pahan masennuksen partaalla sillä hetkellä että hautoi jo hyvinkin itsetuhoisia ajatuksia, kun ei heti päässyt dataamaan. Mutta kekseliäänä mimosana hän tietenkin (!) alkoi suunnittelemaan sen päivän asiakastilanteita. Ja ehti jopa pari riviä kirjoittaa ennen kuin hänellekin vapautui tietokone.
Tällä viikolla tuskin ehditään koneille montaakaan kertaa, joten päätettiin olla koululla mahdollisimman pitkään. Ei menty siihen bussiin, millä yleensä ollaan Estorilliin suunnattu vaan otettiin riski ja toivottiin että sieltä vielä joku bussi tulisi ennen puolta neljää. Ja jos ei tulisi niin aina voi ottaa taksin! No hyvä että pysäkille ehdittiin kun sieltä jo bussi kurvasi mutkan takaa, jaahas ”Estoril”, No kyytiin vaan sitte. Joten tällä kertaa herrat joutuivat tyytymään julkisiin kulkuneuvoihin ja matkustamaan tavisten seassa. Hyi. Pikkupakko, kun valuuttatilanne on hieman heikonlainen. Meillä on visio kyllä siitäkin asiasta: epäillään että joku nyysii meidän omaisuutta, kämppis varmaan taas asialla..
”jihuu, kohta ollaan harjoittelupaikassa”. Hihkuimme junassa. (Ei helvetti, tuliko se Carcaveloksen pysäkki jo näin nopeasti?!) ”Jännittää päästä tositoimiin ja ihanaa kun pääsee kunnolla ja itsenäisesti asiakastilanteisiin ja saa toimia ihan oikeana fysioterapeuttina!” (Ihan perseestä mennä harjoitteluun, kun ei osaa mitään, ei saa neuvoa ja ohjausta keneltäkään, asiakkaita lappaa sisään koko ajan eikä mitään hajua missä pitäisi olla milloinkin ja mitä kenenkin kanssa pitäisi tehdä! Pakokauhun ja pelon vallitsemissa tunnelmissa laahustettiin kohti harjoittelupaikkaa sateisessa kelissä ja toivottiin että jokin ohiajavista autoista kaahaisi ylitsemme)
Pakkohan se pirteys oli jostain kaivaa esiin, joten ovesta astuttuamme oltiin taas (mukamas) hyvinkin pirteitä ja aurinkoisia. ”Now you have to do everything on your own”, João (siis Jope) virnuili (hyvinkin vittumaisesti) ovella. Älä?! Ei ollakaa vielä kuultu. Ihanaa, tätä ollaan odotettu (kauhulla) koko viikonloppu! Ja näin avautui asiakkaille ovet fysioterapeutti Mäkelän ja fysioterapeutti Sundvallin klinikoille. Asiakkaita tulvi ovesta vähän väliä (eivät raukat tienneetkään mitä tuleman pitää). Fysioterapian ala on nyt uudistettu. Aamen. Loppuviikon raportissa, luultavasti perjantain kohdalla, kerromme tarkemmin näiden klinikoiden toiminnasta, toimintastrategioista sekä kuntoutusmenetelmistä. Tuskin maltatte odottaa.
Odotuksiin nähden päivä meni yllättävänkin hyvin, pikku ongelmia kielisiltojen välillä, mutta muuten ihan ok. Mäkelän klinikalla oli näin avajaispäivänä hieman hiljaisempaa, vain kolme uskaltautui paikalle. Tosin hän joutui hoitamaan muutaman Jopen asiakkaan. Tästä päivästä opimme sen, että ei saa näyttää toimettomalta, muuten Jope sysää koko ajan lisää hommia (omia asiakkaitaan tai kirjallisia töitä ja luettavaa). (Täytyy muistaa kirjata Annamaijan oppimispäiväkirjaan!!) Jennin asiakkaita uuden suuntauksenklinikan avaaminen kiinnosti huomattavasti enemmän, sillä muija sai sykkiä koko päivän oikeinkin hyvällä sykkeellä. Parhaimmillaan kolme asiakasta samaan aikaan! Ja jottei kävisi liian helpoksi tämä työharjoittelu, niin Jope sysäsi meille vielä iltalukemiseksi jotkut enkunkieliset artikkelit (ei osata suomentaa ni ei laiteta nimeä tähän). Kyllä se on sitte fiksu mies. Ei oltaiskaa keksitty illaks muuten mitää kehittävää!
Kyllä meitä harmitti poistua harjoittelupaikasta, onneksi pääsemme sinne vielä monen monta kertaa! No tänäänpä ei enää ollu niitä kahta opiskelijatyttöä harjoittelussa, joten jouduttiin kävelemään kohti bussipysäkkiä. Päätettiin pelata taas kerran rikasta ja rutiköyhää ja suunnata Alcabidecheen suoraan menevällä bussilla. Jokin ylempi taho on ilmeisesti olemassa, sillä bussi kurvasi pysäkille vain ehkä noin minuutin odottelun jälkeen vaikka aikatauluista näillä muijilla ei taas vaihteeksi ollut hajuakaan. Hajua sen sijaan riitti bussissa. Pitihän se arvata, ettei kaikki voi näin nappiin mennä. Joku kanssamatkustaja oli ilmeisesti voinut hieman pahoin ennen bussiimme saapumista, sillä viereisten istuimien alla, edessä ja sivulla oli paperilla vuorattu koko lattiapinta. Voidaan kertoa, ettei sillä mutkikkaalla tiellä, 30 min matkalla ja helvetillisessä yrjön hajussa matkustaminen ollu kovinkaan helmeilevä kokemus. Muutama tiukempi kurvi niin laatanpoikanen olis ollu hyvinki lähellä myös näillä martoilla. Noh, päästiin kuitenki melko kivuttomasti kotiin. Kotona uimakamppeet kassiin ja kohti uimahallia.
Uimahallin tiskin takana oli sama poika kuin edellisilläkin kerroilla ja se oli hyvinkin yllättyny et oltii saatu hommattua kortit. No kun se tykitti korttien tunnusluvut koneeseen, kone väitti ettei meillä ollut yhtään uimakertaa. No mitäs helvettiä? No ollaanhan me jo uitu monta kertaa ilman ongelmia, korkea aika jo tulla vastoinkäymisiä! Eli suuntasimme kuntosalin respaan hakemaan vastauksia. Ei ne sielläkään oikein osannut tilannetta selvittää, koneelta ei muka näkyny et oltais ostetti ikinä sitä 10-korttia. No joka tapauksessa mamma lupasi laittaa kortille 5 kertaa lisää, koska huijattiin että ollaan uitu vasta 4-5 kertaa. Voitte ite halutessanne laskea, mikä on todellinen määrä, meil ei oo hajuakaan.
No joka tapauksessa päästin uimaan. Allas oli ihan täynnä, ainoastaan reunimmainen rata oli vapaana, muilla radoilla oli jokaisella 1-2 uimaria. Näin ollen valitsimme vapaan radan. No siinä meitä ennen allasalueelle oli juuri kinkannut keppiensä kanssa eräs jalkapuoliemäntä ja huuteli vastaanotto-hengenpelastajapoikaa auttamaan altaaseen menemisessä. No sehän sai jonku kohtauksen, ku näki, et nää mammat polskutteli iloisesti siinä reunimmaisella radalla. Ei oikein tajuttu mitä se mekkaloi, mutta käsitettiin, että oltiin viety sen rata. Just. Tuu tänne altaaseen sanoo! Hei varmaan mennää sohlaamaa kilpauimareiden kans samalle radalle! Ja muilla radoilla on jo ihan täyttä. No siinä vaiheessa kun jalkapuolimamma vihdoin laskeutui muovituoliviritelmänsä avulla altaaseen, oli muitakin ratoja jo vapaana joten siirryttiin toisille vesille ja jätettiin muija suorittamaan uimamaisterin tutkintoaan reunimmaiselle radalle.
Pikkusen väsytti kun päästiin kotiin. Jotain iltapalan tynkää naamarista alas ja nukkumaan. Nyt ei vaan pysty koskemaan niihin Jopen artikkeleihin, Seiskasta löytyi huomattavasti mielenkiintoisempaa faktaa! Että sellanen maanantai, aamufiilisten perusteella odotettiin paljon katastrofaalisempaa päivää, mutta aika syvältä tämäkin oli. Ja aurinkokin on liittoutunut pilvien kanssa, ei olla nähty sitä moneen päivään. Buu. Kyllä maanantait on sitten niin vallan ihania!
Ps. Miguel, mistä voidaan tarvittaessa kysyä saikkua? Siis jos satumme joku maanantai tarvitsemaan…
No niin, mennääs taas asiaan… Aamiaisen nautittuamme suuntasimme kulkumme innosta puhkuen kohti koulun tietokoneita. No jotku muutki opiskeluintoiset oli löytänyt samoihin luokkatiloihin, sillä ei löydetty kuin yksi vapaa kone. Sundvall oli niin pahan masennuksen partaalla sillä hetkellä että hautoi jo hyvinkin itsetuhoisia ajatuksia, kun ei heti päässyt dataamaan. Mutta kekseliäänä mimosana hän tietenkin (!) alkoi suunnittelemaan sen päivän asiakastilanteita. Ja ehti jopa pari riviä kirjoittaa ennen kuin hänellekin vapautui tietokone.
Tällä viikolla tuskin ehditään koneille montaakaan kertaa, joten päätettiin olla koululla mahdollisimman pitkään. Ei menty siihen bussiin, millä yleensä ollaan Estorilliin suunnattu vaan otettiin riski ja toivottiin että sieltä vielä joku bussi tulisi ennen puolta neljää. Ja jos ei tulisi niin aina voi ottaa taksin! No hyvä että pysäkille ehdittiin kun sieltä jo bussi kurvasi mutkan takaa, jaahas ”Estoril”, No kyytiin vaan sitte. Joten tällä kertaa herrat joutuivat tyytymään julkisiin kulkuneuvoihin ja matkustamaan tavisten seassa. Hyi. Pikkupakko, kun valuuttatilanne on hieman heikonlainen. Meillä on visio kyllä siitäkin asiasta: epäillään että joku nyysii meidän omaisuutta, kämppis varmaan taas asialla..
”jihuu, kohta ollaan harjoittelupaikassa”. Hihkuimme junassa. (Ei helvetti, tuliko se Carcaveloksen pysäkki jo näin nopeasti?!) ”Jännittää päästä tositoimiin ja ihanaa kun pääsee kunnolla ja itsenäisesti asiakastilanteisiin ja saa toimia ihan oikeana fysioterapeuttina!” (Ihan perseestä mennä harjoitteluun, kun ei osaa mitään, ei saa neuvoa ja ohjausta keneltäkään, asiakkaita lappaa sisään koko ajan eikä mitään hajua missä pitäisi olla milloinkin ja mitä kenenkin kanssa pitäisi tehdä! Pakokauhun ja pelon vallitsemissa tunnelmissa laahustettiin kohti harjoittelupaikkaa sateisessa kelissä ja toivottiin että jokin ohiajavista autoista kaahaisi ylitsemme)
Pakkohan se pirteys oli jostain kaivaa esiin, joten ovesta astuttuamme oltiin taas (mukamas) hyvinkin pirteitä ja aurinkoisia. ”Now you have to do everything on your own”, João (siis Jope) virnuili (hyvinkin vittumaisesti) ovella. Älä?! Ei ollakaa vielä kuultu. Ihanaa, tätä ollaan odotettu (kauhulla) koko viikonloppu! Ja näin avautui asiakkaille ovet fysioterapeutti Mäkelän ja fysioterapeutti Sundvallin klinikoille. Asiakkaita tulvi ovesta vähän väliä (eivät raukat tienneetkään mitä tuleman pitää). Fysioterapian ala on nyt uudistettu. Aamen. Loppuviikon raportissa, luultavasti perjantain kohdalla, kerromme tarkemmin näiden klinikoiden toiminnasta, toimintastrategioista sekä kuntoutusmenetelmistä. Tuskin maltatte odottaa.
Odotuksiin nähden päivä meni yllättävänkin hyvin, pikku ongelmia kielisiltojen välillä, mutta muuten ihan ok. Mäkelän klinikalla oli näin avajaispäivänä hieman hiljaisempaa, vain kolme uskaltautui paikalle. Tosin hän joutui hoitamaan muutaman Jopen asiakkaan. Tästä päivästä opimme sen, että ei saa näyttää toimettomalta, muuten Jope sysää koko ajan lisää hommia (omia asiakkaitaan tai kirjallisia töitä ja luettavaa). (Täytyy muistaa kirjata Annamaijan oppimispäiväkirjaan!!) Jennin asiakkaita uuden suuntauksenklinikan avaaminen kiinnosti huomattavasti enemmän, sillä muija sai sykkiä koko päivän oikeinkin hyvällä sykkeellä. Parhaimmillaan kolme asiakasta samaan aikaan! Ja jottei kävisi liian helpoksi tämä työharjoittelu, niin Jope sysäsi meille vielä iltalukemiseksi jotkut enkunkieliset artikkelit (ei osata suomentaa ni ei laiteta nimeä tähän). Kyllä se on sitte fiksu mies. Ei oltaiskaa keksitty illaks muuten mitää kehittävää!
Kyllä meitä harmitti poistua harjoittelupaikasta, onneksi pääsemme sinne vielä monen monta kertaa! No tänäänpä ei enää ollu niitä kahta opiskelijatyttöä harjoittelussa, joten jouduttiin kävelemään kohti bussipysäkkiä. Päätettiin pelata taas kerran rikasta ja rutiköyhää ja suunnata Alcabidecheen suoraan menevällä bussilla. Jokin ylempi taho on ilmeisesti olemassa, sillä bussi kurvasi pysäkille vain ehkä noin minuutin odottelun jälkeen vaikka aikatauluista näillä muijilla ei taas vaihteeksi ollut hajuakaan. Hajua sen sijaan riitti bussissa. Pitihän se arvata, ettei kaikki voi näin nappiin mennä. Joku kanssamatkustaja oli ilmeisesti voinut hieman pahoin ennen bussiimme saapumista, sillä viereisten istuimien alla, edessä ja sivulla oli paperilla vuorattu koko lattiapinta. Voidaan kertoa, ettei sillä mutkikkaalla tiellä, 30 min matkalla ja helvetillisessä yrjön hajussa matkustaminen ollu kovinkaan helmeilevä kokemus. Muutama tiukempi kurvi niin laatanpoikanen olis ollu hyvinki lähellä myös näillä martoilla. Noh, päästiin kuitenki melko kivuttomasti kotiin. Kotona uimakamppeet kassiin ja kohti uimahallia.
Uimahallin tiskin takana oli sama poika kuin edellisilläkin kerroilla ja se oli hyvinkin yllättyny et oltii saatu hommattua kortit. No kun se tykitti korttien tunnusluvut koneeseen, kone väitti ettei meillä ollut yhtään uimakertaa. No mitäs helvettiä? No ollaanhan me jo uitu monta kertaa ilman ongelmia, korkea aika jo tulla vastoinkäymisiä! Eli suuntasimme kuntosalin respaan hakemaan vastauksia. Ei ne sielläkään oikein osannut tilannetta selvittää, koneelta ei muka näkyny et oltais ostetti ikinä sitä 10-korttia. No joka tapauksessa mamma lupasi laittaa kortille 5 kertaa lisää, koska huijattiin että ollaan uitu vasta 4-5 kertaa. Voitte ite halutessanne laskea, mikä on todellinen määrä, meil ei oo hajuakaan.
No joka tapauksessa päästin uimaan. Allas oli ihan täynnä, ainoastaan reunimmainen rata oli vapaana, muilla radoilla oli jokaisella 1-2 uimaria. Näin ollen valitsimme vapaan radan. No siinä meitä ennen allasalueelle oli juuri kinkannut keppiensä kanssa eräs jalkapuoliemäntä ja huuteli vastaanotto-hengenpelastajapoikaa auttamaan altaaseen menemisessä. No sehän sai jonku kohtauksen, ku näki, et nää mammat polskutteli iloisesti siinä reunimmaisella radalla. Ei oikein tajuttu mitä se mekkaloi, mutta käsitettiin, että oltiin viety sen rata. Just. Tuu tänne altaaseen sanoo! Hei varmaan mennää sohlaamaa kilpauimareiden kans samalle radalle! Ja muilla radoilla on jo ihan täyttä. No siinä vaiheessa kun jalkapuolimamma vihdoin laskeutui muovituoliviritelmänsä avulla altaaseen, oli muitakin ratoja jo vapaana joten siirryttiin toisille vesille ja jätettiin muija suorittamaan uimamaisterin tutkintoaan reunimmaiselle radalle.
Pikkusen väsytti kun päästiin kotiin. Jotain iltapalan tynkää naamarista alas ja nukkumaan. Nyt ei vaan pysty koskemaan niihin Jopen artikkeleihin, Seiskasta löytyi huomattavasti mielenkiintoisempaa faktaa! Että sellanen maanantai, aamufiilisten perusteella odotettiin paljon katastrofaalisempaa päivää, mutta aika syvältä tämäkin oli. Ja aurinkokin on liittoutunut pilvien kanssa, ei olla nähty sitä moneen päivään. Buu. Kyllä maanantait on sitten niin vallan ihania!
Ps. Miguel, mistä voidaan tarvittaessa kysyä saikkua? Siis jos satumme joku maanantai tarvitsemaan…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti