Same shit, different day

DAY 46 (28.2.2008)

Oltiin laitettu herätyskellot reilu puolta tuntia aikasemmin soittamaan jotta ehittäs kauppaan ostaa paakelsia harjotuspaikkaan. Joo, ne vaati että tuuaan vielä isoäidin pullapitkon lisäks joku huge cake, joopajoo..Noh, noustiin sitte 15min aikasemmin loppupeleis. Ei siinä ihmeempiä. Päätettiin pienentää aamupala pelkkään juotavaan jogurttiin, sen voi juoda bussissa!

Paineltiin sitte kauemmalle pysäkille suosiolla mistä kulkee noita busseja hippasen verran tiuhempaa kun tosta lähimmältä. Bussi tulikin just sopivasti ku marttojen viimenen askel osu bussipysäkin kivetykseen. Mieletön ajotus! Oltiin siis hyvissä ajoin Cascaisissa ja jollain mielettömällä tuurilla ruokakauppakin oli vielä auki. Aivan mahtavaa. Valittiin halvin (3,99e) ja kaikista hyvännäkösin suklaakakku (yllättävä käänne). Ostettiin me siinä jotain hedelmää ja vettä harjotteluun päivälliseks mukaan, eväät oli meinaa tälle päivälle pikkasen kehnommat jo muutenki ku mitä oltiin totuttu tunkee napaan. Oltas ehitty aikasempaanki junaan mut ei jaksettu mennä sinne harjottelupaikkaan NIIN aikasin. Ootettiin siis tuttua ja turvallista omaa junaa. Oltiin siis kerranki niin ajoissa ettei tarvinu ottaa koko aamun aikana yhtäkään juoksuaskelta. Mieletöntä tytöt!

Harjottelussa oli heti aamusta luvassa huutavan mummon vatvominen. Sen voimalla, että kerta olisi meidän viimeinen, kampesimme kolmanteen kerrokseen. Huutoa ei kuulunut ihan käytävän toiseen päähän..Onkohan mummeli vielä hengissä? No oli se. Sen ääni oli vaan hieman maassa (tätä onki jo odotettu). Mummeli jätetään aina viimeiseksi aamupesuissa ja tänään hän oli vielä hyvinkin yöpukeissa, joten päätimme olla koskematta keskivartalosta alaspäin Ihan vaan varmuuden vuoksi jos vaipoissa sattui olemaan jotain tavaraa. Selvisimme viimeisestä kerrasta melko nopeasti eikä poistuttu kovinkaan haikein mielin huoneesta. Aamupäivän ohjelmaan kuului vielä yhden tuolijumpan seuraaminen. Ja nimenomaan seuraaminen. Ei tehty taas mitään. Ryhmä oli niin iso, ettei mahuttu rinkiin joten vallattiin melko mukavan tuntuiset nojatuolit huoneen seinustalta. Ihan kivannäkösesti mummelit jumppas.

Ruokkis, keli oli taas hieman pilvinen joten ei viititty lähtee ulos sempailemaan. Kerättiin kamppeet ja suunnattiin kohti vanhusten asuntolaa missä on ihan mukavat tilat. Vallotettiin sellanen kiva sohvarykelmä ja kaivettiin eväät esiin. Huhhei ku meinas ihan ähky tulla (ruisleipä, croisantti, hedelmä ja vähän juotavaa), mutta ei uskaltannu eilisen jälkeen oikee enempää suuhunsa tunkee. Pikkuhiljaa ois kiva saada jotain ruokaaki elimistöön vaikka dieetillä ollaanki. Ruokailun lisäks 2h ruokkis meni aika tyhjää toimittaessa. Luettiin (siis tosiaan luettiin) jotain espanjalaista juorulehteä, kovasti oli juttua Katie Holmsista ja Tom Cruisesta, ihan kaikkii ei vaan tajuttu. Päiviteltiin kalentereja ja taidettiin vahingossa joku rivi kirjottaa viikko raporttejaki. Huomennahan ne olis IHAN pakko palauttaa, jepjep. Tylsä ruokkis.

Iltapäivällä käytiin pyörittämässä ultrat polviasiakkaalle ja sanottiin samalla adiokset, me ei enää häntäkään tavata. Oli vähän kumissaan kuka sille ma. pyörittelee ultraa, mutta eiköhän Suvi ja Heini sen aika näppärästi hoitele :) Aikaa oli taas 1,5h iltapäivän jumpparyhmään joka meijän oli pakko jäädä seuraamaan, joten eikun kirjojen ääreen. Koitettiin siinä viimeistellä raportteja, mutta liian monen fyssarin saavuttua toimistohuoneeseen meidän keskittymiskykymme herpaantui ja päätimme mennä kahvilaan teelle. Kahvila oli juuri menossa kiinni (niinpä, kaikki muut lähtee töistä pois mut meijän työpäivä vaan jatkuu) joten ei viititty mennä sinne enää tekemään tiskiä niille mammoille. Päätettiin tyytyä automaattiin. Siinä kun tarkkailtiin vaihtoehtoja, niin huomattiin että siitäkin vehkeestä saa teetä, jippii! Osataan jo pikkuhiljaa niin sujuvaa portugalia, että osattiin hienosti suomentaa, chá eli tee. Otimme teet mukaan ja lähdimme hipsuttamaan kohti jumppasalia, jossa jumppa alkaisi 20 min päästä. Jumppa oli aika samaa kun edelliselläkin viikolla. Pikkasen eri liikkeitä ja eri välineitä käytettiin, mutta ois kyllä voinu sanoa että viime viikon aikana nähtiin seki ryhmä. Ehkä se boss vaan pitää sitä ryhmää jotenki niin tärkeenä ku se on sen ainut ryhmä minkä se vetää koko työviikkonsa aikana. Turhaa siis taas venattiin iltamyöhään jotain yhtä hikistä lessonia. Noh, onneks oltiin rivakoita vaihtaa vaatteet niin ehittiin jo 17:17 junaan!

Junassa huomattiin että Suvi oli koittanu tavotella meitä, muilla kun loppuu noi harjottelut pikkasen aikasemmin ku meillä (12:30). Soitto takas. Huomisesta vaan oli soitellu. Olis kuulemma pippaloo jos toistaki tiedossa, pitäs vaan päättää minne sitä haluu ittensä ämpätä mukaan. Nomutta, eikai auta muu kun tarttua ainaki johonki mahollisuuteen. Se ois edelleenki ihan mukava nähdä muita opiskelijoita ja tutustua paikallisiin NUORIIN..katellaan katellaan. Hypättiin seuraavaan bussiin ja suorinta reittiä kotia.

Kotosalla päätimme naputella ensin koneelle viikon kolme ja neljä viikkoraportit. Tovi siinä englantia sössöttäessä meni ja huomasimme kellon olevan taas jo melkoisesti. Kamppeet kasaan ja nokka kohti kuntosalia. Tunsimme olomme jo sen verran hyväksi (tai sitte vaan ahdisti tää tekemättömyys) että päätettiin koittaa mitä elimistö punttiin sanoo. Meni ihan jees. Ei pyörrytty, ei purjottu, ei reväytetty paikkoja, ei edes tuntunu kovin pahalta. Ainoo, että Mäksylle iski joku helvetinmoinen hedari mikä sitä on kyllä vaivannu pitkin päivää (Jennin diagnoosi: aivokasvain tai aivoverenvuoto). Jotain Mäksy valittaa hartiakivusta (koittaa vinkata että pitäs hieroo) mutta tuskin se sitä johtuu. Buranaa naamariin ni eiköhän se huomiseen mennessä helpota.

Tehtiin vielä iltapalaa (ensimmäinen kerta tällä viikolla) ja lumouduttiin ihmeellistäkin ihmeellisemmän päiväkirjan pariin. Kellon näyttäessä nyt 23:26 on hyvä sulkea kone ja nukkua maittavat reilu 8h unet. Huomenna on perjantai, jes, katellaan mitä paskaa se tällä viikolla tuo tullessaan!

Ps. Miguel, have you heard about that party which is in Cascais tomorrow? Are you coming?

Vatsan väänteitä

DAY 45 (27.2.2008)

Jaahas, taas olis aamu. Aivan mahtavaa. Ja mahanseudulla oli taas outoja tuntemuksia, molemmilla. Juostiin taas bussipysäkille, jossa lounastimme aamupalaksi taikomamme eväät. Siinä vaiheessa huomasimme katsoa myös taivaalle, se niistä aurinkoisista päivistä taas. Ihan turhaan otettiin auringonottovarustukset mukaan. Buu.

Harjoittelussa aika samaa settiä kun maanantainaki eli tuolijumppaa, ultraa ja taas tuolijumppaa. Mutta hupsista.. eipä veivattukkaa ultraa, koska kantapääultra-mamma ei ollut saapunut paikalle. Tämä on siis se aivan loistava mamma joka aina läiskii ukkoaan tuolijumpassa. Eli toisesta tuolijumpasta oli kaikki mielenkiinto poissa, kun emme saaneet seurata pariskunnan jumppaamista. Toivottavasti vielä perjantaina näemme heidät, sitä läiskintää ja kuittailua on niin hauska seurata. Ja muutenkin aika huvittava pariskunta, vähän väliä niitä näkee siellä sun täällä laitoksen tiloissa. Joko he nukkuvat vierekkäisillä penkeillä käytävällä tai jolkottavat jostain kulman takaa käsikädessä selät köyryssä. Mies käy aina aika hitaalla ja mamma hymyilee hampaat irvessä, ihan huippuja. Nii eli yhteenvetona ei tehty oikeastaan mitään tänäkään aamuna. Tällä viikolla harjoittelupaikassa on pyörinyt 4 todella hiiren näköistä fysioterapeuttiopiskelijan alkua, jotka on vähän samanlaisella viikon orientoivalla jaksolla kuin millä mekin opintomme aloitimme. No nää oli seuraamassa samoja tuolijumppia tänään. Niillä oli lehtiöt kädessä ja siinä ne jännetuppitulehduksen partaalla raapusti kynät sauhuten tekstiä paperiin viimeistä päivää koko tuolijumpan ajan. Miten voi jostain tuolijumpasta saada niin paljon tekstiä aikaan?! Varmaan on kirjottanu kaikki fysioterapeutin puheet sanasta sanaan, urpot. No me näytettiin esimerkkiä vanhempina opiskelijoina ja lahnattiin tuoleissamme hyvinkin rennon näköisinä ja naureskeltiin fyssarille kun se aina vinkkaili meille ja pyöritteli silmiä mammojen ja pappojen hölmöilyille.

Se siitä aamusta, sitten ruokkikselle. Ei menty ees kokeilee rannalle ku oli niin pilvisen näköstä. Eli hakeuduttii viereisee rakennuksee kellarin kautta, josta löysimme rauhallisen paikan erään pöydän äärestä. Siinä sitten hetken mulkoilimme salaattiannoksiamme ja tunnustelimme olotilojamme. Vatsoissa kouri meinaan hetkittäin aika melkoisesti. Jenni taisteli salaatistaan pari-kolme haarukallista, Mäksy taisteli yli puolet mikä tosin kostautui hetkeä myöhemmin sen päiväsenä poltteena kessissä että pois alta. Eli loppuruokkis keskityttiin koulutehtäviin. Oli pikkupakko. Kyhättiin vähän mailia opettajille, kuulemma haluavat tietää missä vaiheessa ollaan opinnäytetyön kanssa. No vaiheessa, hyvinkin vaiheessa. Ja harjoittelupaikkaan pitäs kyhätä ennen perjantaita 3. ja 4. viikon raportit, jonka lisäks pitäs sille Patricialle kyhätä se helvetin laaja clinical report. Jihuu! Polttelu mahan seudulla lisääntyi, ei paljon mailia pidemmälle päästy.

Iltapäivällä annettiin polvi-asiakkaalle ultrat samoilla säädöillä ja eipä meidän pään menoksi muuta sille päivälle oltukaan keksitty. Oltiin siinä juuri vaihdettu työvaatteet normikuteisiin, kun tämä yksi fysioterapeutti kutsui meitä luokseen (sama kenen jutuille aina nauretaan tuolijumpassa). Sillä oli meille lahjat ja halusi antaa ne nyt kun ei ollut varma että muistaisiko niitä loppuviikosta enää. Juu lahjat! Kuinka usein Suomessa saa harjoittelun päätteeksi lahjoja? No siinä oli pikku kiire junaan, joten avasimme lahjat kävellessämme asemaa kohti. Voidaan kertoa että semisti hajottiin, kun avattiin ne paketit! Se oli vissiin kattonu ku muijil on joka päivä joku kireä panta hirtettynä päähän. No ei paljon oo aamulla aikaa mitään kampauksia tuhertaa! Eli saatiin uudet pannat ja lisäks sydänrintaneulat. Mahtavaa.

No nii, sitte himaan. Tai Jenni meni himaan noutamaan tietokoneen, koska unohti harjoittelupaikkaan muistitikkunsa, jossa oli Annamaijan himoitsevat oppimispäiväkirjat. Mäksy matkasi bussilla suoraan koululle, jonne Jennikin hetken päästä jolkotti. Eli 10-Korhoselle viesti jos toinenkin ja sitten oli vielä päivitettävä sivustoa jos toistakin. Päiväkirjat oli taas pakko tykittää harvalle yleisölle nähtäväksi, koska kohta olisi jo taas paukkunut kiukkuisia viestejä päivityksen hitaudesta. Hei lukeeks joku oikeesti tätä paskanjauhantaa. Hei 45 päivää samaa settiä! Hankkikaa elämä. Tässä vaiheessa kyllä voidaan myöntää, ettei tässääkään päässä kaikki ole aivan kotona, jos kerran joka ilta jaksetaan naputaa samaa shittiä useemman liuskan verran!

Siinä kasin pintaan laahustimme kotia kohti lopen uupuneina. Tänäänhän olisi siis ollut uintipäivä, mutta nyt ei pystynyt. Mäksyllä oli menossa tän vatsaepidemian osalta ehdottomasti pahin päivä, eikä Sundiksellakaan mikään maailmanvalloittajafiilis ollu. Koska emme voineet kuvitella näkevämme tai haistavamme saatikka syövämme ruokaa, koska ajatuskin sai vatsan heittämään volttia, päätimme ottaa vielä tämän illan rauhallisesti ja jättää uimahalliin pyörtyminen ja oksentaminen väliin. Loppuilta vietettiin mahapöpön lannistamina sängynpohjilla seiskaa tavaten. Ihan paskaa, nyt vois alkaa riittää jo tän taudin osalta.

PS. Miguel, jos kaipaat juttuseuraa, voidaan kyllä ilmoittautua vapaaehtoisiksi! (Suvi laittoi viestiä, että Miguel puhuu itsekseen)

Goodbye Mäkelä´s family!

DAY 44 (26.2.2008)

Jes, kymppiiiin! Saa nukkua pidempään. Tosiaan saa. Kontit nousi ennätysmyöhään (8:40) sängystä eikä eväitäkään ollu tehty tulevan päivän varalle. Häthätää väännettiin jotku hikisen känttyrät (paahtoleivät) mukaan ja napattiin kyytipojaks jotku hedelmät. Onneks aamiaiseks ehittiin sentää valmistaa ruisleivät, siis matkalle. Ruikkarit suussa sitten taas juostiin kohti lähintä bussipysäkkiä…

Bussia siinä kun odoteltiin, niin kiinnitettiin huomiota ilman lämpötilaan, tarkeni jo ilman takkia! Sikäli onni, ettei kummallakaan mitään takkia siinä kiireessä tarttunu ees mukaan. Lämmin päivä vissiin tulossa eikä pilven hattaraakaan taivaalla, harmillista. Bussia ei kuulunut. Oltiin siis missattu se millä meijän olis pitäny mennä. Onneks paikalle kurvasi kuitenkin varavaihtoehto 406, josta joutuisi tosin juosta junaan, mikäli tohtii siihen ehtiä. Ehittiin nyt kuitenki, ei vieläkään yhtään myöhästymistä!

Aamu alotettiin mukavasti omalla asiakkaalla. Kyllä siinä melussa taas viimestään heräs. Jaksettiin katella sitä mammaa noin 10 min ja sitten oliki jo ansaitun kahvitauon paikka. Kahvin jälkeen aikataulussa luki 4. kerroksen jumppatuokion seuraaminen. Tää 4. kerroksen fyssarihan ei puhu sanaakaan englantia mikä sinänsä on erittäin outoa, sillä ei se vaikuta kovinkaan vanhalta. Luulis nyt jokaisen jonku sanan osaavan, ehkä se on vaan ujo. Mutta kuitenki hinauduttiin sen perässä kohti neljästä kerrosta. Siellä oliki jo tuvallinen mummoja rinkiin aseteltuna. Pyörittiin siinä jaloissa tovi miettien, minne sen oman ahterinsa asettas, mutta koska ryhmä osottautu niin isoks, ettei mahuttu mukaan huoneen kokoseen rinkiin, mentiin syrjemmälle istumaan. Oikein, mummot jumpalle ja tytöt nojatuoleihin arvostelemaan suorituksia. Siinä se fyssari esitteli meijät (siis portugaliks) että ollaan suomalaisia opiskelijoita ja näin poispäin. Mammat ku siinä jotain kyseli ni tää vaan tokas ettei ne osaa muuta portugaliks ku ”Olá” ja ”Bom día”. Teki mieli kysyy siltä monta sanaa se osaa englantia.. Jumppa oli samaa diipadaapaa (tuolijumppaa) kun muissakin kerroksissa. Ei siis mitään uutta, tää on niin nähty paikka. Onneks sitten oliki jo ruokkiksen paikka!

Ilma oli edelleen säilynyt aurinkoisena ja pilvettömänä, joten nää muijathan ampas ku raketit kohti beachiä vaihdettuaan asustusta hieman asiallisempiin ja kevyempiin rytkyihin. Jaksaa varmaan yllätää teitä kaikkia. Löydettiin mieletön suojasa paikka johon levitettiin pyyhe (joo, neiti Mäkelä siinä kiireessä unohti näinkin tärkeän työvälineen kuin pyyhkeen kotiin, mutta mahtuuhan sitä yhdellekin) ja alettiin nauttia auringon lämmöstä. Puntinlahkeet ja pidempihihaset puserot vaihtu hyvinkin nopeasti lyhyempiin malleihin, niin lämmin siinä oli loikoilla. Aivan varmasti +25 astetta, joojoo, tiietään et teitä vituttaa mut pitäähän se nyt silti mainita! Nautittiin siinä samalla eväämme, Mäksy 1 paahtoleipä, omena, trippi ice tea ja kulaus vettä. Sundis mandariini, trippi ice tea ja kulaus vettä. Pakko oli mennä kevyemmällä evästyksellä kun illalla oli tarkotus menä oikein ravintolaan syömään perhe Mäkelän viimeisen illan kunniksi, ja ollaanhan me dieetillä hei!

Siinä vaiheessa, kun kello alkoi uhkaavasti näyttää 14, oli pakko hinautua takaisin kohti harjoittelupaikkaa. Koska aurinko houkutteli meitä niin kovasti, saatoimme myöhästyä muutamalla minuutilla (10 min) oikeasta ajankohdasta. Ei saatu huuteja. Fyssarit pikemminki nauro meille kun naamat saatto hieman punoittaa auringon jäljiltä. ”Did you went to the beach?” ..no mitäpä luulette, hell yeah! Huomenna pitää vaan varautuu paremmin, bikineillä :D Oma asiakas ei ollut vielä ihan redi edellisestä laitteesta, joten tovi siinä taas himmailtiin. Sen jälkeen päästiinkin taas itse tositoimiin. Antamaan ultraa. Jippijaijee! Siinä polven ympärille ultraa pyörittäessä yks fyssari tuli huikkaamaan, että kävin juttelee the bossin kanssa ja sanoin, että Hannan porukat on vikaa päivää tänään täällä niin se lupas, että pääsette lähtee tän jälkeen suoraa kotiin (oikeestihan meillä ois ohjelma jatkunu klo 17 asti). Voi että mikä harmi! Voitte varmaan kuvitella, että toimittiin hyvinkin ripeästi tämän asiakkaan kanssa ja eikun kamat kasaan ja menoks.

Ehittiin jopa 14:57 junaan. Perhe Mäkelä ei aluksi suostunut vastaamaan puheluihin, mutta istuessamme junassa Mäksyn puhelin kilisi. Porukat ei ollu vastannu, koska olivat kuulemma altaalla uimassa! Siis tosiaan uimassa (hotellin muut asukkaat olivat kuulemma ottaneet tästä nähtävyydestä oikein kuvia, muuthan täällä kulkevat vielä toppatakeissa ja karvasaapikkaissa). Sovittiin, että treffattaisi Cascaisissa kuhan saisivat itsensä kammettua altaalta kaupungille. Itse jäimme Monte Estorilissa pois ja kävelimme rantabulevardia pitkin Cascaisiin. Ilma oli siis edelleen hyvä. Jäimme hetkeksi myös istumaan yhdelle Cascaisin monista rannoista, mutta ilma alko pikkuhiljaa muuttua sen verran tuuliseksi, että oli pakko lähteä kiertelemään pikku putiikkeja, siis ihan pakko. Tällä kertaa ei mukaan tarttunut kun portikortteja (Äiti-S: voitko laittaa mummojen ja mammojen osotteita tulemaan, jotta saisin lähetettyä tervehdykseni Suomenpäähän..ja toki kaikki muutkin, jos haluutte meiltä kortteja, turha luulla että meillä jotain teijän osotteita on..), lippalakki ja vyö. Melko säälittävää, mutta kiersimmekin vain pikku putiikkeja. Muistakaa se.

Muutaman tovin jälkeen treffasimme Perhe Mäkelän. Siinä kovan pohdinnan tuloksena päätimme mennä syömään samaiselle kadulle, jossa olimme edelliselläkin kerralla lounastaneet, tosin valitsimme eri ravintolan toki. Päätettiin mennä sisälle syömään, koska auringonoton jäljiltä iho oli sen verran kuuma, että kirpakka tuuli ei tuntunut kovinkaan mukavalta. Listalta löytyi kaikkia miellyttävät annokset (ainakin paperilla) loppupeleissä ja eikun tilausta sisään. Saatiin startteriksi (ihan ilmasiks kai) leipää, juustoa ja vitusti oliveja. Hyvin näytti uppoavan, ainakin Äiti-Mäkelä vallan riemastui kerrankin hyvistä oliveista (maistui kuulemma ihan valkosipulille) ja nappaili niitä suuhun yhden jos toisenkin. Olo oli alkupalojen jälkeen jo täysi. Ruoan tullessa pöytään oli annokset valtavat. Oli sen sortin pihviä ja perunaa ja salaattia että (Mäksy ja Sundis otti spagetit, dieettiruokaa). Ruoan jälkeen oli yhdellä jos toisella pinkeä olo mahan tienoilla, mutta silti jokin tyhjä kolo tuntui kaikilta löytyvän. Jälkiruoan paikka! Joutu nämäki mimosat taipumaan dieetiltään suklaakakkuihin, oli ihan pienet ja vaatimattomat, mutta ihan hyvät! Laskua tilaillessamme huudeltiin pöydästämme ehkä liiankin kovaan ääneen hyviä ja vähemmän hyviä kommentteja: ”We wanna pay” …”Maybe” jepjep, no saatiin kuitenkin lasku. Jenni siinä koitti kriittisempään aikaan tarjota 20e omasta osuudestaan, mutta ei perhe Mäkelä huolinut. Ostetaan sitten sitä tonnikalaa 30 purkkia niillä, kiitos vaan :) Tarjoilija siinä samalla arpoi maksumiestä ja yllättäen lasku napsahti Jennin naaman eteen. Tosiaan, ei ihan sillä 20e saatu maksettua sitä 112e laskua. Äiti-Mäkelä joutui turvautumaan oman lompakon sisältöön.

Vatsat pursuen poistuimme ravintolasta ja kiersimme vielä muutaman Cascaisin kadun läpi. Löysimme (jopa meille) uuden hienon poukaman, missä näköalat merelle oli aika kauniit auringon laskiessa. Viimeiset kuvat ja jäähyväiset perhe Mäkelälle. Nämä mimosat suuntasivat kohti bussiasemaa ja perhe Mäkelä kohti hotellia tekemään viimeisiä pakkauksia. Onneksemme bussi juuri kurvasi pysäkille meidän saavuttua asemalle, kerrankin.

Illan ohjelmassa oli oppimispäiväkirjan (vittu mitä paskaa) kirjottamista, päiväkirjojen päivittelyä, suihkussa käyntiä, salaatin vääntöä, tiskaamista..kaikkea todella tylsää. Koska puoliakaan ei ole noista edelleenkään tehty, sulkeutuu kone ja loppuu tämän päivän sepostus, tuskin mitään kovin erikoista enää tänään tapahtuu. Tainoh, eihän sitä kyllä koskaan tiiä. Raportoidaan huomenna lisää..

Ps. Miguel, voitko käydä meidän puolesta suihkussa, tiskata astiat, tehdä huomisen eväät..jne jne.. me ollaan niiin kovin väsyneitä!

Auringon comeback

DAY 43 (25.2.2008)

Ei ollut yhtään helpompaa herätä tästäkään sängystä! Ei kyllä se on muijista kiinni, että on niin helvetin vaikeeta nousta aamulla ylös. Koska oltiin jo valmiiksi Cascaisissa, saatiin herätä puolta tuntia myöhemmin kuin kotona. Eipä juurikaan helpottanut. Viimeseen asti piti lojua taas sängyssä, joten kyllähän sen taas ties että kiire siinä väkisinki tulee! Eli lumput niskaa ja menoks. Isä-mäkelä huuteli jotain aamupalasta, mutta ei meillä ollut sellaiseen aikaa. Leivät laukkuun mukaan ja menoksi. Tosin Jennillä oli yön aikana kehkeytynyt taas niin perusteellisen heikko olo, ettei martta voinut kuvitella laittavansa suuhunsa vettä vahvempaa tai muodokkaampaa tavaraa. Tai ehkä yhden paskankovettaja-tabletin voisi nielaista…

Ei tarvinnut edes juosta ja ehdittiin junaan. Ahdisti taas mennä töihin ja vasta maanantai! Onneksi tämä on viimeinen viikko tässä paikassa, koska kyllä se alkaa olla jo aika nähty. Ihmiset on ihan mukavia, mutta tuskin me tästä paikasta enää mitään uutta juurikaan opita.

Eli innosta piukeina viimeiseen harjoitteluviikkoon! (Tai ei nyt varsinaisesti viimeiseen, toisessa paikassa pitäis lisäksi olla 6 viikkoa!) Eli viikko käyntiin aamujumpalla! Mahtavaa. Jenni ei ollut ihan varma, miten pysyy pystyssä koko jumpan ajan mutta hyvin tsemppas ja ilman pyörtyilyä selvittiin ensimmäisestä tunnista. Tähän väliin ei tulekaan kahvitaukoa vaan jatkoimme seuraavaan ryhmään. Kyseessä on tuolijumpparyhmä fysioterapian osastolla. Ryhmäläiset on hieman paremmassa kunnossa kuin hetkeä myöhemmin alkavassa ryhmässä, joten harjoitteet olivat hieman haastavampia. Muuten aika saman kaavan mukaan. Vähän ennen ryhmä loppumista poistuimme huoneesta. Ei Jennin huonon olon vaan asiakkaan takia. Eli kävimme jynssäämässä ultraa saman asiakkaan kantapäihin kuin edelliselläkin viikolla. Kiirettä siis piti aamulla. Käytiin sitten siinä välissä kahvilla. Tai koska ei ollut varmuutta kahvin vaikutuksesta vatsan toimintaan, pitäydyimme jääteessä ja pullassa. Tosiaan, veimme maanantaina harjoittelupaikkaan perhe Mäkelän mukanaan tuomaa pullaa ja pitkin päivää saimme kuulla: Thank’s for your cooking, thank’s for your cake… Se on Pullaa, P-u-l-l-a-a! Luuli et ollaa ite kokattu. joo tosiaan, ollaa ollaa. Jännä vaan et pussissa lukee isoäidin pullapitko, Vaasan. No nii, ja kahvitauon jälkee käytii viel seuraamassa se toinen tuolijumpparyhmä. Ihan samat harjotteet. Mutta toisaalta, koska asiakkailla kaikilla on dementia niin eihän ne muista mitä edellisellä kerralla on tehty.. Joten harjoitteet ovat heille joka kerta tavallaan uusia, ei ne niitä ainakaan osaa tehdä! :D

Jaaaa sitten ruokkikselle. Päästiin pitkästä aikaa biitsille. Aivan mahtavaa. Koska ei ollut kovinkaan nälkä ostimme matkalla mäkkäristä lounaaksi salaatit, jogurtit ja vesipullot (3e). Rannalla tuuli aika kovasti, joten tyydyimme vain istuskelemaan erään suljetun kuppilan terassilla. Tai Jenni otti lepoa ja Mäksy luki etlarin urheilusivuilta (jotka oli käärinyt äiti Mäkelän antaman pullapitkon ympäriltä) lahtelaisia palloilujuttuja ja seuraili koulupoikien potkupallon potkimista. Siinä se ruokkis kevyesti vierähti.

Takaisin harjoitteluun. Pyöritettiin ultraa polveen ja lähdettiin kotiin. Koska ilma oli hyvä jäimme junasta pysäkkiä aiemmin (Monte Estorillissa) ja kävelimme rantabulevardia pitkin Cascaisiin. Cascaisin bussi-asemalla noukittiin Mäkelän kööri mukaan messiin ja jatkoimme matkaa kohti kotia. Bussissa tosin tajusimme, että olisi tullut halvemmaksi ja helpommaksi ottaa taksi. No me ollaa totuttu kulkemaa täällä keskenämme ni ei käyny mielessä.

Eli koko lauman kanssa saavuttiin kotiin ja esiteltiin Mäkelän sakille kotimme. Ihan kehuivat asumiskelvolliseksi. Mäksy siinä pakkaili lumppujaan kotiin vietäviksi. Aika paljon lähti hyviä vaatteita pois kokoelmista, mutta hyvin paljon vielä jäi (ei hajuakaan miten ne voi mahtua matkalaukkuun). Äiti-Mäkelä ei millään uskonut että kaikki huoneessa lojuvat kengät ovat meidän vaan luuli että osa on kämppiksen, mutta ehei meidän ne on joka ikinen! Äiti-Mäkelä kaivoi siinä voivottelun lomassa pullon kassistaan ja hoputti Mäksyä hakemaan laseja pullon korkkausta varten. Kovin kummallista tollanen juopotteluun pakottaminen keskellä viikkoa, me ollaan työssä käyviä ihmisiä!! Joo eli maisteltiin perhe Mäkelän mukanaan tuomaa likööriä, olivat vahingossa ottaneet pähkinälikööriä persikkaliköörin sijaan. No ymmärrettävä erehdys, pähkinä kun on persikan kanssa niin kovin yhdennäköinen marja! Kiitos tuliaisista, pahaa oli. Hukkaan ei kuitenkaan hyvää tavaraa kannata heittää, vaan tarjotaan sitä seuraaville vieraille. (Todennäköisesti isä ja äiti Sundvallille.) :D

Mäksy sai pakattua pienen osan tavaroistaan porukoidensa mukaan (Äiti ja Iita: Niitä ei sitten käytetä!!! oikeesti!) ja matka jatkui kohti Cascaishoppingia, koska isä-Mäkelä oli jo kovin kyllästynyt julkisiin kulkuneuvoihin ja halusi taksin (tosiaan, 1 bussimatka takana!). No kyllä ne kuitenkin tuli tarkastamaan ensin tämän kuuluisan ostoskeskuspyhätön (lue: Sport zonen). Ihmettelivät kovasti miten näin pienessä ja surkeassa kyläpahasessa voi olla näinkin iso ostoskeskus, no se ei meitä juurikaan harmita… Porukat sitten taksilla Cascaisia kohti ja muijat Continenteen ruokaostoksille. Koska meillä ei ollut kuin ihan pienet laukut mukana, emme voineet suorittaa kovinkaan suuria ostoksia. No ei meillä viime päivinä oo kovin suurta ruokahalua muutenkaan ollut, joten aika vähällä selvittiin. Eli helvetisti tonnikalaa, vihanneksia, leipää, maitoa, jogurttia ja pastaa… ei juuri muuta.

Kotona ajateltiin vähän kokkailla, kun ei juuri mitään olla koko päivänä syöty. Nälkä ei kyllä juurikaan ollut. Kämppiskin oli tullut kotikonnuiltaan takaisin ja aloitti siivoamisen. Joo, siivoamisen! Kuka hullu alkaa heti siivoamaan kotiin päästyään?! Ja sitä paitsi kämppä oli siivottu paria päivää aikaisemin eikä nää martat ole juurikaan kotona näyttäytyneet.. ajatteli varmaan pääsevänsä helpolla. Ihme lusmu. Jaahas, se siitä taas… Eli kokattiin jotain nuudeli-nugetti-wokin tapaista. Wokkivihanneksiahan täällä ei kaupata, joten siksi ei oikeen tiedetä miksi tätä sotkua olisi pitänyt kutsua. Ihan hyvää oli annokset vaan oli turhan isot, joten puolet jouduttiin heittämään roskisten eliökunnalle. Jennillä ruokailu näytti muutenkin olevan sellasta taistelua, että ei tainnut juurikaan nauttia tästä ateriasta. Kanaan martta ei suostunut koskemaan vaan heitti ne kompostiin (Lue: Mäksy söi ne) Mutta kyllä se oikeasti ihan hyvää oli.

Illalla piti tehdä kirjallisia hommia, mutta yllättäen ei ainakaan koulujuttuihin ehditty koskea ennen nukkumaan menoa. Jenni otti torkut heti ruokailun jälkeen. Mäksyllä ei toiminta ollut juurikaan kehittävämpää, martta luki seiskan juoruja. Jennin herättyä aloimme naputtaa rästiin jääneitä päiväkirjoja, joita oli jäänyt muutama kirjoittamatta. Huomioikaa, olemme tiivistäneet tarinoita, koska olette väittäneet tekstejämme liian pitkiksi (eli olemme karsineet paskanjauhantaa huomattavasti, kuten varmasti huomaatte). Lisäksi latailtiin viikonlopun kuvia koneille ja muistitikuille, jotta Mäkelän perhe saa kuvia kotiin viemisiksi (mimosan lumppujen lisäksi). Ja hupsheijjaa, kello olikin 12, eli ei oppimispäiväkirjaa tänään, sori Annamaija. Noh, ei me nettiin kuitenkaan ehitä ennen keskiviikkoa, eli 10-korhoselle ehtii kirjoittaa myöhemminki tekstiä. Vintti pimeni puolen yön aikoihin.

Ps. Miguel, joko olet päässyt pois putkasta?

Jotain rajaa Miguel!

DAY 42 (25.2.2008)

Sunnuntaina päätettiin nukkua pitkään, koska edellinen yö ei ollut sujunut kummaltakaan kovinkaan maireasti. Herättiin kuitenkin herätyskelloon joskus klo:11 tienoilla, koska tarkoituksena oli lähteä mahdollisimman aikaisin Hannan porukoiden hotlalle Cascaisiin, siitä lenkille ja iltapäivällä kohti Lissabonia. Pakkasimme myös rinkkamme täyteen rojua, sillä tarkoitus oli viettää seuraava yö perhe Mäkelän hotellihuoneessa (niillä oli sellai lukaali missä oli meilleki oma makkari!), josta olisi myös lyhyempi matka harjoitteluun, hipheihurraa, säästetään 1,80e!

Koska pakkaamiseen meni aikaa ja sunnuntaisin busseilla on normaaliakin vittumaisemmat aikataulut olimme Perhe Mäkelän hotellilla vasta reippaasti kello 13 jälkeen. Siinä hetken pohdittuamme lähteäkkö vaiko ei lenkille, isä-Mäkelän kannustamana lähdimme, Iita (Hannan sisko) raahattiin väkisin mukaan. Sundvall siinä tunnusteli askeleen painavuutta. Yllättävänkin kepeästi sujui alkumatka, vaikka elimistössä tuskin oli energiaa juurilainkaan (dieetti jatkuu siis hyvää vauhtia). Juostiin Cascaisista Estoriliin ja takaisin rantabulevardia, ajallisesti noin 50 min. Vasta Cascaisin keskustassa alko Jennin näköä hieman heittää, siinä vaiheessa tajusi Sundvall vaihtaa juoksuaskeleet ripeeseen kävelyyn, melko hyvin näillä eväillä.

Nopean suihkun jälkeen lähdimme etsimään ruokapaikkaa Cascaisin keskustan tuntumasta. Perhe Mäkelän kävelyreittejä (syrjäisiä pikkukujia) jonkinaikaa käveltyämme löysimmekin sopivan ruokailupaikan monien vaihtoehtojen seasta. Ruoka oli maittavaa ja seura hyvää (ottakaa huomioon, ollaan oltu kahestaa paru viikkoa putkeen eli seura ku seura). Ainoa mikä häiritsi, oli jaloissa pyörivät pulut, ne koitti kai päästä haukkana osingoille silmän välttäessä. Kiitos vaan aterioista isä-Mäkelälle :)! Maksettuamme laskun (tai siis kun seurasimme laskun maksamista) huomasimme kellon olevan jo melkoisen paljon. Ajatuksena oli illalla lähteä katsomaan Benficalle peliä ja kellon tikittäessä mieletöntä vauhtia pelin alkuun oli vain 4 tuntia. Päätettiin ottaa lähimmät taksit ja mennä Benfican stadionin vastapäisen ostoskeskuksen (Colombo, tuttu paikka) kautta kohti illan matsia koko köörin voimin, vaikka äiti-Mäkelä ja Jupe hieman arpoivat osallistumistaan illan otteluun ennen varsinaista päätöstä.

Jouduttiin ottaa kaksi taksia, koska 6 ihmistä ei ämpätä juuri mitenkään normi taksiin eikä täälläpäin tunneta käsitettä tilataksi. Ei ole. Kokoonpanoina:1.taksi:isä-Mäkelä,Jupe,Iita 2.taksi:äiti-Mäkelä, Hanna, Jenni. Äiti-Mäkelä kummasteli kovin matkan varrella Portugalin rehevää ja kaunista luontoa. Erityisesti kukat saivat huomiota osakseen. Kas kun me ei olla moisiin kiinnitetty huomiota laisinkaan. Todella kumma juttu. Kivoja rehuja joo, kauniita kukkia jne. Taksimatka sujui ilman sen suurempia kommelluksia. Päästiin Colombolle ja silleen.

Colombossa pyörittiin muutamassa putiikissa (ei ostettu MITÄÄN!). Käytiin kahvilla ja jätskillä. Lähettiin kohti peliä. Saatettiin siinä ohimennen huomata pari ihan uutta liikettä joissa ei olla vielä vierailtukkaan (esim. Billabong, Roxy..). Joutuu siis vielä palaamaan kyseiseenkin puljuun, väkisinkin.

Matkalla kohti Benfican kenttää oli pakko piipahtaa fanikojuilla. Koska siinä fanilaumassa tuli todella ulkopuolinen olo, ei haluttu näyttää turisteiltä vaan napattiin fanikojusta (siis ihan maksettiin kyllä) Benfican kaulahuivit. Ja avot, hetkessä näytettiin niin localeilta että! Eikun lippuja ostamaan. Mäksy siinä tyrkättiin lähimmäs lippuluukkua tekemään lipputilausta. Kovasti oltiin tilaavinamme 22e/kpl liput 1 pisolle, mutta toisin kävi. Yllättävä käänne. Tarkastellessamme mennyttä rahan määrää ja lipuissa lukevaa summaa, oli lippumme 37e/kpl, hyvää päivää! Mäksy oli vissiin vahingossa tilannu jotku aitiopaikat! Eikä se kaukana ollu. Kun vihdoin löydettiin oikeelle portille, oikeeseen katsomoon, oikeille paikoille, ei paikoissa kyllä mitään valittamista ollut. Näkymät kentälle oli mahtavat ja ihan takanamme oli erisorttista kuppilaa ja kioskia. Ei hullumpaa. Pelin alkuun oli vielä tunti aikaa kun tämä sortinsakki oli jo iskenyt konttinsa penkeille. Kyllä sitä siinä kelpasi istua ja ihmetellä.

-> Katsomon fanaattisin fani !

Pikkuhiljaa kellon lähestyessä 20.00 alkoi stadionille valua populaa melkoisesti. Pelin alkuvaiheilla screenille ilmestyi ottelun katsojamäärä, 31 220 katsojaa. Voi terve. Lähestulkoon samoja summia kun noissa FC Lahden kotipeleissä. Silti stadionilla oli tilaa varmaan ainakin toiselle mokomalle. Ei mikään ihan pikku stadikka. Peli oli ihan jees, Benfica vaan ryssi sen heti alkumetreillä. Maalivahti oli melko jäissä, varmaan osaks senki takia että Benfica painosti, mutta ei ni ei. Lopputulos oli 1-1, mikä oli varmaan melkonen pettymys (tai siltä se ainaki näytti) Benfican kannattajille. Sarjataulukossa Benfica on toisena heti Porton jälkeen ja Braga, ketä vastaan tää peli nyt siis oli, on vasta kahdeksantena. Benfican olis melkeen siis pitäny voittaa ja kevyesti. Mutta ei aina voi voittaa, ei edes jokakerta! Eli ei mikään huippupeli, mutta olihan se aika siisti kokemus olla seuraamassa peliä näin hienoissa puitteissa ja voidaan kertoa että täällä on katsomoissa toiminta aika paljon fanaattisempaa kuin meilläpäin Suomessa. Tuskin on kuitenkaan varaa noihin lippuihin toista kertaa ilman sponsoreita.. Tarttee tyytyä halvempiin paikkoihin, jos halutaan vielä toisen kerran samaiselle stadionille.

Lähettiin sitte massan mukana valumaan kohti takseja. Saatiin hyvinkin kivuttomasti taksit ilman jonotusta. Paikalliset jonotti kylläkin metroon ja busseihin, mut ilmeisesti niillä ei oo varaa takseihin (eikai tollasten lippuhintojen jälkee). Samoilla kokoonpanoilla hypättiin takseihin ja eikun ruuhkan sekaan. Toisesta autokuskista ei osata kauheesti sanoa, mutta ainaki tää meijän taksikuski oli niin kujalla että. Pyörittiin useempiki liikenneympyrä muutamaan otteeseen ympäri kun tää hombre koitti tavata tienviittoja. ”Are you lost?” ”Do you know where we are?”. Ei vastausta. Jossain vaiheessa onneksi ite tajuttiin olevamme todellalähellä ja ajettuamme hotellin ohi oikein sujuvasti, pyysimme kuskia pysäyttämään. Siinä vaiheessa alkoi tälläkin miehellä leikkaamaan, että ai tuo hotelli. No just se. Hombrehan oli koko ajan pitänyt taksamittaria päällä ja mittarissa oli iloinen lukema 33e, johon tulisi vielä tullimaksu päälle. Onneksi äiti-Mäkelä avasi rempseästi suunsa: ”I think this is enough!” ja antoi kuskille vain 30e ja adiokset päälle. Sinne jäi taksikuski huulipyöreänä pyörittelemään seteleitään, mutta eipä huudellut sen enempiä rahojensa perään. Onnettomia nää taksikuskit täälläpäin..

Ei vissiin toisella autollisella sen paremmin mennyt, sillä heidän taksinsa kurvasi pihaan noin 5 min myöhemmin. Kuski oli kuulemma ollut tylsä ja noudattanut liikennesääntöjä. Jepjep, harvemmin täällä noita liikennesääntöjä noudatellaankaan. Kaikki pääsi kuitenkin ehjin nahoin perille. Väsymys painoi jo sen verran silmäkulmassa, että muutaman vaihdetun sanan jälkeen koko talossa oli hyvinkin hiljaista…

Ps. Miguel, ihanaa, että sinäkin rakastat jalkapalloa. Toosin voisit koittaa hillitä fanaattisuuttasi edes hieman (Miguel poistettiin katsomosta toisen puoliajan alussa), että voisimme ensikerralla katsoa koko pelin yhdessä loppuun asti.

”Kaada lisää paskaa mun niskaan..”

DAY 41 (24.2.2008)

Jennin versio lauantaista:

Luulin jo, että paskin yö Portugalissa oli takana, mutta eihän nyt ollut. Edellisen illan huonovointisuus ei johtunut ilmeisesti pelkästään raa’asta elokuvasta vaan jostain muustakin. En oikein tiedä vietinkö yöstäni enemmän aikaa vessassa vai sängyssä. Ironista tässä on se, ettei alkoholipitoisia juomia ollut nautittu tippaakaan ja olo oli kun ämpärin raakaa viinaa vetäneellä. En nyt viitsi ihan kauheen tarkkaa selontekoa yöntapahtumista kertoa, mutta kaikki, mitä tällä muijalla oli sisällä tuli myös ulos. Ja suun kautta. Epäilemme jonkinsortin ruokamyrkytystä (tarkkaa ei kyllä pysty sanoo mistä safkasta) tai perus vatsapöpöä, ei pysty diagnosoimaan nyt tarkemmin. Nukuttuja tunteja ehkä 2, jos sitäkään. Olipa oikein ihana odotettu pe-la yö, kiitos vaan taas tästäkin. Johan tässä oli viikko taas ilman takaiskuja mentykki eteenpäin.

Päivällä ei tapahtunut mitään. Vettä tuli taas kun esterin perseestä ja olo oli niin maan heikko, ettei sängystä pystynyt nousemaan kuin kuselle (taisin nousta jopa kerran, koska vettäkään en uskaltanut juoda). Onneksi Mäksy huomattavasti pirteämpänä neitona kävi Äiti-S:n neuvojen mukaisesti hakemaan teetä kaupasta. Sitä sitten lipiteltiin pitkin päivää. Aamupalan (jogurtti ja mandarini) sain alas klo: 21:20, että sellasta. Näitä päiviä lisää! Tullu vissiin otettua toi dieetti pikkasen liian kirjaimellisesti tällä tytöllä..koko elimistö vaan tyhjäks ja näillä mennään.


Hannan versio lauantaista:

Joo ei siinä yöllä paljon tullut nukuttua. Ensin heräsin myöskin hyvin heikkoon oloon ja kun Jenni ensimmäisen kerran juoksi vessaan, kävi mielessä juosta perässä mutta jätin väliin. Olotila onneksi koheni hieman, mutta ei siinä paljon tullut nukuttua. Ulkona pauhasi sen sortin myrsky että koko ajan sai pelätä että ikkunat pamahtavat sisään ja sitten kun myrsky hellitti niin mimosa-S:n toilettiin kirmaus alkoi (n. tunnin välein). Mahtava yö. Aamulla oli olo myös melko heikko, mutta koska viereisessä sängyssä fiilikset olivat paljon heikommat ajattelin tempaista ja niin suoritin edellisenä päivänä kesken jääneen siivouksen loppuun ja samalla keittelin mimosa-S:lle teetä (kämppiksen välineillä, kämppiksen teetä). Olotila ei ollut mahtavin mutta suuntasin kuitenkin lenkille runsaan aamiaisen jälkeen (1/2 mandariini, 1 jogurtti), enempää ei mennyt alas. Pikkusateessa jaksoin juosta melkein tunnin korttelia ympäri, sitten meni hermot ja uitettuna koirana takaisin kämpille, jossa mimosa-S edelleen makasi kuoleman kielissä.

Suihkun jälkeen naputtelin vähän edellisen päivän päiväkirjaa, mutta ei sitäkään hommaa kauaa lauantaina jaksa! Ajattelin käväistä shoppingissa hakemassa pientä täydennystä ruokavarastoihimme, koska kaapissa ei valon lisäksi juuri muuta ollut. Heikon olon vuoksi selvisin yllättävänkin pienillä kustannuksilla sillä mukaan tarttui vain teetä, mandariineja ja jogurttia. (kauppaan ei siis kannata ikinä jatkossa mennä nälissään tai hyvän olon kanssa) Että näinkin dieettilinjalla.

Palasin kaupasta vähän klo. 17 jälkeen ja tää eräs valkonaama nukkui ihan samassa asennossa kuin mihin se oli n. tuntia aikaisemmin nukahtanut. Alkoi jo vähän huolestuttaa, kun ei elettäkään tapahtunut, vaikka pyörin ympäri huonetta ja kännykkäkin soi pöydällä. No, kyllä se hengitti (tarkistin). Ja kyllä se siitä pikkuhiljaa jossakin vaiheessa virkosi, mutta ei kuulemma ollut siinä kunnossa, että olisi voinut lähteä mukaan Cascaisiin vierailemaan Mäkelän perheen hotellilla. No en ollut kovinkaan yllättynyt siitä ratkaisusta, muija oli valkoinen kuin lakana ja kerran koko päivän aikana kyennyt nousemaan sängystä ja sekin vessaan ja takaisin.

väkisin vedin leivän naamarista alas ja aloin suunnittelemaan Cascaisiin lähtöä. Äiti-Mäkelä siellä jo innoissaan soitteli, oli kuulemma niin upea hotelli. Ei vaan osannut yhtään sanoa, missä päin Cascaisia se sijaitsi. Luuli että osaan perille, kun se vaan luettelee puhelimessa osoitteen. En mä mikää taksikuski oo! Ehkä pari kertaa käyty Cascaisin kaduilla pyörimässä ni ei nyt ihan heti hypänny mielee että: Ahaaa, Cidadela-hotelli, joo joo sehän on siellä Avenida 25 de abril-tiellä! No ajattelin joka tapauksessa suunnata Cascaisia kohti, jos sieltä jostain kyseinen hotelli löytyisi. Laitoin takin päälle ja avasin ulko-oven. ”Toivottavasti siellä ei sada paljon”. Jenni: ”No kuunteleppa nyt vähän tarkemmin!” Ei juuri pisaraakaan tullut vettä taivaalta! Ihan ku taivas olis revenny samalla sekunnilla ku oven aukasin! No, pakko oli lähteä porukoita moikkaamaa ku
ne ei raukat oo ottanu ku säälittävän 4 päivän loman näille huudeille. Vaihtovaatteet vaan reppuun ja menoks. Olin märkä n.3,5 sekunnissa. Taivaan herra meinas vissii hukuttaa mut. Sateenvarjosta ei juurikaan ollu hyötyä. Bussissa J.Mäkelä senior yritti antaa ohjeita kuinka päästä hotellille, mutta martan ymmärryskapasiteetti ei aivan meinannut riittää. Mutta sitten ilmeisesti joku salama iski katon läpi tähänki onttoo kalloo ja tajusin et hei! mullahan on kartta repussa! No nii, siltähän se hotelli löyty hyvinki nopeesti. Sade ei ollu Cascaisin päässä yhtää hellittäny ja edelleen sato niinku Hukkiksen mummon hanurista! Siinä sitten vettä valuvana luimuilin katuja pitkin kohti perhe Mäkelän olinpaikkaa. Onneksi pian näin tuttuja naamoja edessäni, koska V. ja J(vanhempi) Mäkelä jolkottivat vastaan. Siinä sitten kolme uitettua Mäkelää hinasivat itseään kohti hotellia. Aivan mahtavaa, kuivat vaatteet päälle. Ja hienosti oli muistanu tuoda kaikki listalla olevat asiat, mm.ruisleipää, Juhla mokkaa, suomalaisia lehtiä, Fazerin suklaata, salmiakkia… Hyvin oli opiskellu kotiläksynsä. Ainii ja oli ihan kiva nähä porukoitaki pitkäst aikaa. Siinä pari tuntia vietettiin hotellilla, ei siinä paljon muuta voinut kun ulkona oli niin kamala ilma. Siinä odoteltiin porukalla pikku paniikissa, että Suomesta tulisi raporttia Kyykän naisten pelistä, koska ainoastaan tulos oli selvinnyt M.Mäkelän tulospalvelusta. No Mäksyn tulospalvelu oli täysi floppi. Taisi Ryhäsellä ja Laineella olla ihan muut kuviot jo mielessä, kun ei minkäänlaista raporttia tippunut pelistä. Piti vissiin aloittaa nollaus jo bussissa… Isä-Mäkelä joutui siis turvautumaan kakkosvalmentajan raporttiin, jonka luotettavuutta voidaan myöskin hieman kyseenalaistaa, sillä hän oli jo baarin puolella selostetta antaessaan… Se siitä, pataan tuli. Buu.

Porukat lähti saattamaan sateen tauottua. Käytiin Cascais Villassa (ostoskeskus), mutta koska kukaan ei löytänyt sieltä oikein mitään syötävää ostettiin jätskit ja tää martta hyppäs bussiin ja takaisin Alcabidecheen. Toivottavasti sunnuntaina olisi jo parempi ilma, niin ei tarttis perhe Mäkelän kyyhöttää koko lomakauttaan hotellin nurkissa.

Kotona teimme Jennin kanssa iltapalaksi ruisleipää!! (Jenni tosiaan oli ruokaillut aamupalan vasta tuntia aiemmin) Oli todella hyvää!! Luettiin siinä iltasanomia, iltalehteä, etlaria ja seiskaa! Jess, päästii vähän selville Suomen tilanteesta. Miks kukaan ei oo kertonu esimerkiks että: Häkkiset on eronnu, että Pelicans on sarjataulukossa neljäntenä (Bluesin sijoitus on kyllä tullut selväksi), Anna Abreu ja Panu Larnos hankki koiran, Jari Sillanpää on homo, Kari Tapio vetäytyy euroviisuista, Jenni Dahlman-Räikkönen putos hevosen selästä, Litmasella on sydänvaivoja, Helena Ahti-Hallberg lihoi 10 kiloa (!), jne… Näitä infoja olis kiva kuulla jatkossakin… Eli jos jollain on joskus tylsää, niin tällaista infoa voi meille lähetellä. …Jeps mutta eiköhän tää päivä ollu nyt tässä.

Ps. Miguel, kun kävit vaihtamassa kaasun.. Kylvitkö mahdollisesti jonkun viruksen tänne jyllämään? Huono läppä!

Lucky day

DAY 40 (23.2.2008)

Perjantain voimalla noustiin sängystä. Aamupalat nopeesti nassuun ja menoksi. Ei otettu eväitäkään mukaan, koska eläteltiin toiveita lyhyestä työpäivästä (vaikka viikko-ohjelmassa luki hyvinkin selvästi klo.16). Aamusta ei muuta mainittavaa.

Toivottiin että aamujumpassa olis tänää vuorossa tunnin rentoutus (eli päikkärit). Ei ollu, joutu ihan tosissaa kuntoilee heti aamutuimaan. Aamupäivä jatkui suhteellisen tehokkaana aamujumpan jälkeenkin: Ultran pyörittelyä, huutavan mamman mobilisointia (tänään se huus ja aivan edelliskerranki edestä) ja tuolijumppaa (siis tällä kertaa ihan osallistuttiin jumppaan.) Huhhuh, olipa rankkaa. No se työpäivä oliki sitte siinä :D Muilla fyssareilla on iltapäivä kirjallisia töitä aina perjantaisin, ni ei meidän tarvinnut siellä turhaan olla. Lähtiessä tosin mainittiin meidän kaasu-lämminvesi-hellantoiminta-ongelmasta (siis kaasun loppumisesta) yhdelle fyssarille. No se siinä sitte kirjotti A4:n täyteen tekstiä ja sano et antakaa tää sille vuokraemännälle ni se ymmärtää. Aivan mahtavia ihmisiä. Tekstistä ei ite tajuttu ku muutama sana sieltä toinen täältä, mutta tää fyssari sano et se on yrittäny nätisti ja hienotunteisesri ilmaista asiat. Luultavasti siinä lukee: ”Olkaa hyvä ja auttakaa näitä suomalaisia urpoja, kun ei ne mitään itse saa aikaiseksi. Ja teidän oman hyvinvointinne huomioon ottaen, en teinä antaisi näiden koskea mihinkään, joka saattaa aiheuttaa myös teille itsellenne hengenvaaran. Joten olkaa hyvä ja vaihtakaa marttojen kaasupullot!”

Siinä junaa odotellessamme poikettiin Oeiraksen leivosparatiisissa ja pyhitimme pullapäivän. Suklaaunelma ei tällä kertaa ehkä ollut se paras mahdollinen vaihtoehto, sillä suklaisen kuorrutuksen alla oli sen sortin muovailuvahaa, että siitä olisi suussaan voinut muovailla vaikka minkälaisia olioita. Ei syöty niitä loppuun, jätettiin muovautumaan roskiksen pohjalle. Kirsukalle piti kyllä yksi häiriköintiviesti tykittää, ettei unohda pullapäivärituaalia! Hukkiksen kohdalla ollaan jo menetetty toivo, sillä on pullapäivä vaihtunut pullopäivään Prahan reissulla. (Sitä se muistaa huhujen mukaan pyhittää sitten senkin edestä!!) Ei vois pikkuhukkaa laskea yksin maailmalle!

Bussi odotteli meitä jo malttamattomana Cascaisin asemalla. Ja näin pääsimme hyvinkin pikaisesti kotinurkille. Ennen kotia pysähdyttiin alakerran kahviossa esittelemässä mammalle lappua ja kyllä se ainaki siihen mallii nyökytteli että tais osata lukea. Mamma lupasi tulla tarkistamaan tilanteen. Aloitimme sillä välin siivouksen! Siis imuroimme ja pyyhimme pöydät. Koska lämmintä vettä ei saatu, päätettiin siirtää lattioiden pesu, vahaus ja kiillotus sekä mattojen pesu myöhemmäksi! …no joo vähän taas karkas. Mamma kävi siinä pyörähtämässä ja ilmoitti että kaasu tosiaan on loppu (ahaa!) ja sillä menee jonkin aikaa että se käy jostain hakemassa uudet. No ei jääty sitä odottelemaan vaan vedettiin edellisenä iltana valmistamamme salaatit ja lähdettiin kohti uusia seikkailuja.

Seikkailumme ensimmäinen määränpää oli posti. Turha kuvitella että jotain paketteja Suomeen päin oltais lähetelty, ehei. Oltiin kuultu että saattaisi olla mahdollista että kyseisestä postista saisi ladattua puheaikaa paikallisiin liittymiimme. Ja oho. Puhelimet toimii taas. Jihuuu! …Ja matka jatkuu.. Siinä räpelsimme puhelimillamme kun huomasimme kaksi tutunnäköistä lenkkeilijää edessämme. Heini ja Suvi oli päättäneet suunnata lenkkinsä samaiseen postiin ja samoissa asioissa. Vaihdoimme siinä vähän kuulumisia, mutta sitten oli jatkettava matkaa kun joku poika alkoi heitellä vesi-hiekkapalloja parvekkeelle meitä kohti. Mäksy oli yllättäen taas maalitauluna ja sai housun puntit märiksi ja hiekkaisiksi. Ainii… mainittakoon että nämä Joensuun (nykyisin Alcoitaon) tytöt oli pukeutuneet yllättävänki tutunnäköisiin (ja tyylikkäisiin) vaatteisiin. Saattaa olla mahdollista, että meidän vaatevarastoista saattaa löytyä melkoisen samannäköisiä vaatekappaleita.. Tytöt on siis tutustuneet myöskin paikallisiin tekstiilituotteita kauppaaviin laatu-liikkeisiin! :D

Jatkoimme matkaa kohti koulua, koska oli saatava tehtyä päiväkirjaan viimeiset päivitykset ennen viikonloppua. Ei ollut tullut maileja eikä kavereita paljon netissä näkynyt, joten melko pikaisesti saimme taas aloittaa seuraavan etapin. Ketä jaksoi yllättää että suuntasimme kohti C.shoppingia? Nyt oli ihan pakko. Ei olla piiitkään aikaan ostettu juuri mitään, joten nyt oli aika tempaista. Kulkumme suuntasi päättäväisesti kohti Foot Lockeria, jossa kaiken merkkiset, väriset, kuvioiset ja hintaiset uututta loistavat merkkikengät kutsuvasti huhuilivat meitä luokseen. Ostettiin hienoimmat ja luultavasti myös kalleimmat kengät mitä löydettiin. Aivan mahtavaa (Paitsi pankkitilien ja äiti-Mäkelän mielestä) Hunajat housuissa poistuttiin Foot Lockerista.

Käytiin perjantain kunniaksi syömässä pizzahutissa sekä haimme viikonloppua varten pientä evästystä Continentesta. Sitten kotiin tarkistamaan lämpimän veden tilanne. Ei oltais sitä itekkää uskottu, mutta lämminvesivaraajan liekki syttyi hyvinkin helposti ja iloisesti. Oho, miten tänää voi kaikki onnistua näinkin helposti?

Tiskattiin tiskit lämpimällä vedellä ja lähdettiin takaisin Cascaishoppingii. No tehän taas laskette pikkupäissänne 1+1 yhteen ja luulette et meiltä jäi jotain lumppuja ostamatta ja palaudumme hakemaan niitä. Mutta eheeei! Mentiin leffaan! juu, leffaan. Leffavalikoimassa ei montaa leffaa ollu, jotka mahdollisesti olisi ollut englanninkielisiä ja oletimme että kaikki leffat on kuitenkin dubattu. Leffavalintamme oli: John Rambo!! Älkää naurako! Mutta tätä leffaa ei oltu dubattu, hienoa! Noh, ei sitä leffaa kovinkaa pitkälle tarvinnu kattoa ku huomas että tän leffan vois kattoa vaik indokiinaks ja silti varmaa tajuis idean. Siihen mallii ihmisiä ammuttiin ettei paljon puheenvuoroja tarvinnu yrittää suomennella. Sellanen anatomian tunti, kaikkine pursuavineen sisäelimineen, herkkua! Eli koko leffan punainen lanka tiivistettynä (ja kirjaimellisesti punainen!): Hirveetä kidutusta, ampumista, pommeja, miinoja, tulitusta, vitusti verta, sisäelinten repimistä sun muuta yhtä mukavaa ja lopuksi tietysti hyvä voitti ja Stallone oli sankari. Suositellaan leffaa ainoastaan kaikkein pimeämielisimmille sotaveritappokidutusfanaatikoille hullujenhuoneella. Osattiinpa taas valita upea leffa. Viimeksi kun kahdestaan lähdimme elokuviin, valinta oli lähes yhtä hyvä: Tali Ihantala 1946! :D

Leffan jälkeen n. klo 23, poistuimme ostoskeskuksesta kotiin. Matkalla ei ehkä ollut paras mahdollinen olo, oltiin vissiin vedetty oudokseltaan vähän liikaa limua ja muuta epäterveellistä… Mutta kaiken kaikkiaan todella onnistunut ja mukava päivä: Saadaan hellaan taas liekki, lämminvesi toimii, portugalin liittymät toimivat taas, ”saatiin” Puman kengät, käytiin leffassa… Mahtavaa

Ps. Saithan sä Migge vaihdettua sen kaasun vihdoinki, eihän siinä kauaa menny! Harmi vaan ettei oltu kotona…

Ei tehoa muijissa, ei tehoa kaasussa

DAY 39 (21.2.2008)

Jeee, saatiin nukkua tunti pidempään kun normaalisti. Yhtä vaikeelta se nouseminen silti tuntu. Tuttuun tapaan hyvinkin vähällä panostuksella (lue: laitettiin vaatteet päälle) lähettiin liikkeelle ja tällä kertaa ajoissa. Aateltiin vielä kerran kokeilla tota meijän lähipysäkkiä jos siitä tasan tienoilla menis joku hyvä bussi ohitte. No ei menny. 462 tuli kyllä, mutta passattiin tällä kertaa. Seuraava bussi, 455 suosikki bussimme (eli siis nopein), mikä onnen potku! Ylätykseksemme tämä 455 ei mennytkään Cascaisiin vaan bussin kyljessä luki Alcabideche eli bussin päättäri olisi seuraava pysäkki. Ei hypätty kyytiin Kellon näyttäessä 9:10 kurvaa pysäkille toinen 455, jonka määränpää on Cascais, ahaaa, tänään bussit kulkevatkin oikeeseen aikaan?! Joo, ei näistä ota erkkikään selvää. Hypättiin kyytiin, oltiin kerranki ajoissa juna-asemalla ja näin ollen myös harjottelupaikassakin.

Tänään oli taas lukkarin mukaisesti pitkä ja puuduttava päivä. Ei lähestulkoon mitään tekemistä ja silti pääsisi vasta 17 jälkeen lähtemään kotia kohti. Aamulla ensimmäiseksi lukkarissamme luki hyvinkin selkein kirjaimin aamukahvi. Tai näin me ainakin tilanteen tulkitsimme. No olihan se sitten mentävä. Meijän ei enää näköjään tarvi ees sanoa kahviossa mitä halutaan tilata. Ne tädit nostaa vaan aina kaks sormee pystyyn ja sanotaan sí. Saamme siis hyvinkin maittavat Café com leitet..tai niiks me niitä ainaki kutsutaan. Oli erittäin hyvää. Vielä ku ne oppis ettei me tarvita viittä pussia sitä sokeria, ei käytetä ollenkaan, ollaanhan dieetillä.

Koska oikean ohjelman kuului alkaa vasta 11:00, menimme toimistohuoneeseen tekemään kirjallisia töitä (uskoo ken tahtoo). Siinä tovi kalentereja väritellessä ja lauantain kauppalistaa kyhätessä menikin ja seuraavan tunnin ohjaava fysioterapeuttikin ehti purjehtia paikalle; ”Ouh, you are here, I thought that you were still sleeping” ..mitäh? Mekö muka? Ollaan aina oltu ajoissa! (siis helvetinmoisella munkilla kylläki). Odoteltiin siinä sitte, että tää fyssari lähtee pitämään tuntiaan ja laahustettiin perässä mukana. Vuorossa oli tää kolmannen kerroksen demeryhmä, pysyttiin tuskin housuissamme, ku oltiin niin innoissamme. Saavuttiin sitte kehikkohuoneeseen, missä jo osa mammoista ja papoista ravas kilpaa ihan täyttä häkää. Himmailtiin siinä olevinaan mukana, vähän ryittiin jotain mammaa housunpieluksista ylös ja aseteltiin jalkalautoja pyörätuoleihin. Perus fyssarin hommia siis. Tunnilla oli mukana yks aivan ihana mummeli, johon kiinnitettiin erityisesti huomiota (joo, nää on just näitä juttuja mitä kirjotetaan oppimispäiväkirjoihin). Tää mummo on NIIN herttanen, teijän pitäs nähä se..ei sitä voi ees sanoi kuvailla, mut koitetaan. Se on jotain 140 cm pitkä (Jestas, Hukkistakin lyhyempi mamma on löytynyt maanpäältä!), ihana harmaahapsi tukka, se hymyilee niin aurinkoisesti aina kun siihen katsoo mut kaikista parhaat on sen hippatupsutöppöset! Jestas mitkä hippakengät. Sellaset mustat muutamalla sentillä varustetut korkkarit, joissa on sellasta tupsuhötöä nilkkojen kohdalla. Aivan mielettömät, ollaan oltu niin vihreenä kateudesta niiden takii! Mut joo asiaan. Täl mummol oli tänää mukanaan nukke. Siinä se istu penkkillä nukke sylissä ja odotti vuoroaan raviradalle. Tiukasti näytti pitävän kiinni. Syy tähän selvis hyvinki nopeesti. Tää tunnin fyssari kerto vieneensä edellisenä päivänä sinne 3 kerrokseen mammoille nukkeja. Oli kuulemma menny hyvin kaupaks. Mummot oli jopa tapelleet niistä, joo o, kovaa sakkia tää kolmannen kerroksen väki. Paras oli kuitenki ku yks mummeli oli kuulemma ottanu nuken syliinsä ja alkanu kaivaa rintaa esiin :D Ei hyväntähen! Saattaa huomata tosiaan, että kyseessä on demeosasto. Ei oikee tiietä mitä vuosituhatta se mamma on siinä vaihees eläny.

Tän rankan tunnin jälkeen oli vuorossa, tittididiididii, yllättäen ruokkis. Jo oli aikaki, niin paljon sykitty tänään. Koska ilma oli edelleen kusipaska hinasimme itsemme taukohuoneeseen. Siinä ruokailun lomassa heitettiin vähän small talkia fisioterapeuta Paivan kanssa. Se kerto taas vaihteeks mitä paikkoi kannattaa käydä Portugalissa kattomassa, tällä kertaa tosin Portosta (kaupunki Portugalissa) mut kuitenki. Katellaan ehtiikö nää mimosat sinne asti piipahtaa missään välissä. Sano se muuten myös et; ”Your lunch is good”. Mistähän seki sen luuli tietävänsä..Himoittiin kyl sen kakaran safkaa (sen pentu on ollu varmaa koko viikon kipee ja se on raahannu sen joka päivä töihin mukaa, ei siin mitää, ihan söpö 8v. miehenalku). Täl pennul oli menussa spagettia ja nugetteja. Joo, ei sen ihmeellisempää mut vetäkää ite tonnikalasalaattia toista viikkoo putkeen. Ei sillä etteikö seki hyvää olis..Tehtiin me tänää ruokkiksella (2h) jotain järkevääki. Mentii jumppasalii ja ovi kiinni. Jenni ois kovasti halunnu tehä rentoutusharjoitusta (nukkua päikkärit), mut koska mankkaa ei ollu käsien ulottuvilla niin piti keksii jotain muuta. Mäksy heitti erinäisiä sirkustemppuja kehiin, mut kyllästy lopulta kun tuomari Sundvall hylkäs suoritukset toisensa jälkeen (oli siel pari ihan onnistunuttaki pallotemppua). Päätettiin sitte alkaa venytellä, mikä ei sinäänsä ollu huono idea, koska ollaan huomattu nois erinäisis jumpissa että ollaan kankeempii ku ykskään mamma. Fyssaritki pyörittelee päitään, ettei voi olla totta..on se. Venyteltiin siis reilu 30 min, saatiin tuntumaan ihan muutamassa erinäisessä lihaksessa venytyksen tuntemus. Ei siitä ruokkiksesta enempää.

Ruokkiksen jälkeen oli vuorossa päivän ainoa kunnon jobi. Annettiin ultraa tälle polvipotilaalle tutulla ja turvallisella vehkeellä, joka syöttää säädöt jo valmiiks. Mamma sano polvien tuntuvan jo paremmalta. Hienoa fysioterapeutit Mäkelä ja Sundvall! Ja aivan varmasti on meijän ansiota, niin hienosti ollaan sitä vehjettä pyöritelty sen kintuissa. Tän mamman jälkeen ei ollu enää taas oikeen mitään seurattavaakaan joten päätettiin mennä the bossin puheille kysymään, tarviiko meijän osallistua siihen iltapäivän ryhmään ja tietty saamaan tuomiot meijän viikkoraporteista, jaiks.

Vihdoin päästyämme sen huoneeseen (sil oli eka muka jotain tärkeempii paperitöitä ku meijän raportit?!) tökättiin taas tikkua koneeseen. Luettuaan kummanki raportit se tokas; ”These were very good reports!” Anna mun kaikki kestää. Very good, ilmeisesti senki englannin sanavarasto on todella pieni. Täyttä paskaahan ne oli ja vielä ala-aste englannilla. Oli sillä pieni huomio kuitenki molempien reportaaseihin. Tätä palliative carea (no ei itekkää viel ihan tarkka tiietä mitä se meinaa) käytetään kuulemma vaan ekassa kerroksessa, ei enää tokassa ja siitä ylöspäin. Noh, mutta selkishän sitte seki. Eipä tuu tungettuu sitä sanaa ainakaa enää kolmanteen viikkoraporttiin! Yks fyssareista tuli just paikalle ku raportit oli luettu, se siinä jotain höpötti bossille ja sit se yhtäkki vaa kysy siltä et kai nää tytöt voi nyt lähtee, ettei niiden tarvi jäädä enää siihen yhteen ryhmään. Tuli hyvinki tomera vastaus. Ei voida. meijän on kuulemma nähtävä se ryhmä vielä toistamisee. Eikai siinä sitte mitään.

Mentiin taas takas toimistohuoneeseen pyörittelemään peukaloita (Mäksy oikeestaan pyöritteli nilkkojaan ja teki jalkateräjumppaansa). Siinä kun piirrettii kukkia ja perhosia niin huoneeseen tuli yks lääkäri. Se sekos heti. Kauhee huuto alko et eiii miten kauniita tyttöjä täällä on, voikumpa voisin olla töissä tällä osastolla..silmistä se lässytti koko ajan (tääl menee sekä miehet et naiset sekasin sinisistä silmistä jos ei olla mainittu). Hetken se siinä teki olevinaan jotain asiallista mut hyvinki nopeesti se ilmaantu noin 5 cm etisyydelle meijän naamoista. Jotain se alko lässyttää ettei osaa englantii kauheesti ja muutenkaa moni portugalissa asuva vanhempi ihminen ei puhu enkkuu (ei olla viel huomattukkaa). Jotain se sitte kysy et mitä kaikkii kielii me osataan ja lueteltiin kiltisti. Loppupeleis tää keskustelu ajautu siihen että kysyttiin tajuuko se sanaakaan mitä puhutaan toisillemme. ”You are talking about me?”..johon tietysti vastattiin: ”Of course” ..”All the time!”. Sen sydän särky. Voi mies parkaa.

Nojoo, päästiin sitte kuitenki vielä sille viimeselle ryhmätunnille, joka pidettiin taas siel helvetin moisessa messuhallissa (Äidit: melko iso jumppasali). Oltiin edelliskerrasta viisastuneina otettu kamera mukaan, jotta voidaan antaa teille visuaalisia elämyksiä lomamme…anteeksi työmme, kohokohdista, noniistäpä juuri. Mutta joo, maisemat on kyllä upeet siitä huoneesta. Jos kovasti tirkistelette, niin saatatte nähä pienen biitin beachiä kuvan kulmassa. Jumpattiin siinä mammojen kanssa, tällä kertaa istuen suurimmaksi osasksi, mutta myös melko vaikeita tasapaino ja koordinaatioharjoituksia fysioterapeutti teetti. Teki tiukkaa pysyä itekki mukana.

Päästyämme kotikulmille (klo:18:30) päätettiin vielä googlettaa post office ”CTT”, koska paikalliset liittymät ei oo vieläkään ladannu ite itteensä. Pienen pyörimisen jälkeen se löyty ilman paikallista apua, mutta yllätykseksemme se oli mennyt jo kiinni. No sehän nyt ois jo ollukki jos oltas tänään saatu ladattua neki (Jenni ollu ilman puhelinta huomenna vasta viikon, mieletöntä). Huomenna paremmalla onnella.

Alustavissa suunnitelmissa oli illaksi puntti, mutta kellon näyttäessä sataa ja energiamäärän ollessa -1000000 lösähdimme sängyille ja mietimme huomisen ja tulevan viikonlopun aikataulua. Puolituntia pohdittuamme asiaa pääsemättä minkäänlaiseen tulokseen, teimme äänettömän sovinnon (ajauduttiin siis tähän päätökseen), että puntti siirtyy toiseen päivään. Siivoiltiin siinä vähän ja Mäksy pakkaili romppeitaan, mitä lykkää porukoiden mukana kotiinpäin (Perhe Mäkelä: kannattaa ihan suosiolla jättää tilaa niihin laukkuihin, Mäksy kyllä täyttää ne). Päätettiin myös tiskata. Ja koska kaasupönttö ei ollut myöskään täyttynyt itsekseen, saimme juuri ja juuri sen verran nyhjästyä kaasuntynkää purnukoista ulos, että lämmitimme liedellä vettä. Ei piiiiiiiiiiiip mitä touhua. Kaadat lämmintä vettä paskasiin astioihin, pesuainetta päälle ja harjan kanssa jynssäämään. Niin neekereiden touhua että. Voiskohan nää tässä maassa pikku hiljaa siirtyä muun euroopan tasolle näiden lämminvesisysteemiensä kanssa.

Tehtiin iltapalaa. Syötiin. Kirjotettiin päiväkirjoja. Ei jumalauta. Muijat mulkas toisiaan ja tuumasi samaan ääneen. Alko sataa taas aivan vitusti, siis kaatamalla. Nyt nousi ketutuskerroinki sen verran korkeelle että loppuu tän päivän kirjottamiset tähän, hyvät yöt vaan kaikille..onneks huomenna on perjantai!

Ps. Miguel, jos ei ne tyhjät kaasupöntöt ala pikkuhiljaa vaihtua täysiin, niin tullaan hyvinki nopeesti kaasuttaa sut ulos siitä talosta!

Johan jysähti!

DAY 38 (20.2.2008)

Hahaa, otsikko on sitte ihan läppä (niinku nää muijatki). Ihan että saatais teidänki sykkeet vähän kohoamaa. Ei saatu pihahdustakaan kaasua, joten räjähdysvaaraa ei päässyt syntymään…)

Herätys samaa paskaa ku ennenki. Erittäin vaikeaa. Noh, tänään olimme päättäneet olla juna-asemalla ajoissa, ettei tarttis joka aamu ottaa spurttia. No niinku arvata saattaa, ei ihan onnistunu. Eli: Oltiin siis pysäkillä ajoissa, jo heti tasan jälkeen. Aika nopeasti sieltä jokin bussi porhalsikin. Joku sellainen, jossa ei aikaisemmin olla vielä oltu. Mutta koska bussin keulassa luki Cascais niin ajateltiin leikkiä upporikasta ja rutiköyhää ja hypättiin bussiin. Aikaa junan lähtöön n.puoli tuntia, yleensähän bussit ajavat cascaisiin n. 15 minuutissa. Ei tämä. Tää kiersi varmaan Sintran kautta! Kaikki maalaiskylät lähiseudulla tuli kyllä kierreltyä, ei vaan välttämättä oltais haluttu suorittaa tätä sightseeing-kierrosta näin työpäivää ennen. Siinä vaiheessa, kun bussi kääntyi kolmannen kerran vastakkaiseen suuntaan kuin Cascais-kyltti osoitti, olimme menettäneet toivomme ja aloimme epätoivoisesti rukoilla, että ehtisimme edes seuraavaan junaan (sillä olisimme vielä melkein ehtineet harjoitteluun.). Tosi hyvä veto tähän bussiin nouseminen!! Hyvä tytöt. No, taas opittii uus juttu eli ei hypätä enää 462:seen, jos ei maatilamatkailu kiinnosta. (Pitäisköhän lisätä Annamaijan oppimispäiväkirjaan?!) Bussi pysähtyi Cascaisin juna-aseman eteen 8.33. Eli ensimmäinen juna lähtisi minä hetkenä hyvänsä. Toivo oli jo kauan sitten menetetty, mutta koska muutkin spurttasivat epätoivoisesti junaa kohti, niin ajattelimme myös kokeilla. Jennin lippuautomaatti yritti taas estää matkan tekoa, mutta eipäs onnistunut! Eli ehdimme kuin ehdimmekin junaan!! Kovia juttuja. Tuskin kuitenkaan jatkossa hypätään samaiseen bussiin.

Harjoittelupäivä oli hyvin kiireinen. Joo voitteko uskoa, kiireinen! Tai ei siis kirjaimellisesti ollu kiire, mutta aikaisempiin päiviin verrattuna. Aloitimme heti jumpalla. Pallot tyrkättiin heti käteen ja siinä jumpattiin hiki hatussa pallojen kanssa ja ilman palloakin välillä ensimmäiset 45 minuuttia. Onpa raskasta. Meinattiin jopa jättää kahvitauko väliin (!), kun oli niin paljon hommia. Mutta mummolla kesti niin kauan sukkien riisuminen, että fysioterapeutti ohjasi meidät kahville. (Oli huolissaan ku ei oltu juotu kahvia) Hyvää kahvia oli. Sitten veivattiin mummon kantapäihin ultraa, samoilla asetuksilla ku viime kerrallaki. Tajuttiin siinä sitten, että tää kyseinen ultra-mamma on sama tapaus joka läiskii miestään hetkeä myöhemmin alkavassa tuolijumpparyhmässä, kun ukko käy suht hitaalla. (Mut miehil ei yleensäkää oo kovin terävä aivotoiminta, ollaa huomattu) Ja siitä ultran jälkeen sitten kirmasimme yläkertaan huutavan mamman luokse. Arvatkaa, se oli hiljaa koko sen 7 minuutin ajan, kun sitä vatvoimme! No sillä taisi yön jäljiltä olla aika paljon rauhoittavia vielä veressä. Kyllä se jo pari kertaa hieman äänihuuliaan lämmitteli, mutta onneksi ehdimme pahimpien ääniaaltojen alta pois. Siis 7 minuutin kuntoutus tällä erää. Yliaikaa siis, koska meille oli sanottu että 5 minuuttia riittää.

Seuraavaksi oli tarkoitus kiirehtiä seuraamaan samaista ”jumpparyhmää” kuin maanantainakin eli mammoja jumppailemassa tuoleillaan, ylösnousua ja puolapuiden edessä kaikenlaisia harjoitteita. No ryhmää ohjaava fysioterapeutti kysyi siinä ennen tunnin alkua, että ollaanhan jo maistettu jonkun (ei saatu selvää kenen) syntymäpäiväkakkua. No eihän me oltu kerran juotiin kahvit kahviossa aamulla. No meidän oli kuulemma ehdottomasti mentävä ensin maistamaan kakkua ja vasta sitten liityttävä ”jumppakerhoon”. Kuulemma niin hyvää kakkua! No ei millään kehdattu kieltäytyä, joten siirryimme kahvihuoneeseen. Kakun maistuvuudesta voidaan olla montaa mieltä. Menihän se alas, mutta ei sitä nyt niin paljon olisi tarvinnut tuuletella. Tultiin siihen tulokseen, että portugalilaisilla on herkempi makuaisti, koska me maistettiin vaan kerma kakun päältä.

No se siitä kakkutarinasta sitten. Mentiin seuraamaan sitä ryhmää sitten. Siinä nosteltiin käsiä mammojen tahdissa ja samalla tusattiin omia jalkatreenejä kiinalaisten nystyräpallojen kanssa. Oltiin superahkeran näkösiä. No eipä se ryhmän fyssari paljon aktiivisempi ollu, siinä ne vittuili avustajan kanssa toisillee ja fyssari kiusas sitä myös englanniks, mikä oliki hyvä veto koska avustaja ei tajuu englantia. Ja ryhmäläisil on niin paha dementia ettei ne ymmärrä oikee ees portugalia… Aika rento tunti.

Ruokkis tähän välii, aamupäivä tulikin sykittyä aika kovasti. Ekaa kertaa kävi mielessä sellanen fiilis, et mahdollisesti ollaa töissä. Syötii siinä nopeesti salaatit, koska ahisti se muitten kattellinen kuolaus vieressä. Ei jaksettu loppuruokkista, 1,5 tuntia vaan pyöriä fysioterapian osastolla, joten hilppasimme työkuteissa maan alla kulkevaa tunnelia pitkin viereiseen rakennukseen. Kyseisessä rakennuksessa (sama jossa olimme edellisenä päivänä jumppaamassa) oli ravintolan ja kahvion lisäksi muutama lumppuliike mammoja ja pappoja varten, kampaaja ja kirjasto ja saattoi olla muutakin, ei liian tarkasti tutustuttu. Luettiin lehtiä eräällä pöydällä (tai siis katottii kuvat), mut ei voitu siinäkää kauaa olla ku viereisee pöytää istu joku astetta skitsompi ukko. Siinä se räyhäs aikansa ja hakkas paperitelineen paskaks… Ajateltiin suosiolla hakeutua muualle, ettei saada paperitelineestä takaraivoon. Ajateltiin jälkkäriksi vetää light-solerot, mutta koske niitä ei ollut jouduimme hieman lipsumaan jo ostamaan jotku double-triple-sairaasti kaloreita- chocolate-caramel-laihismagnumit. Nautittiin ne sitten ulkona auringon lämmössä! Joo, aurinkoki näyttäyty pitkästä aikaa ja heräteltiin jo toiveita paremmasta säästä. (Voidaan jo etukäteen paljastaa, että haaveiksi nekin toiveet jäi)

Valitettavasti jouduimme palaamaan aurinkoisesta ulkoilmasta kellarin kautta töihin. Iltapäivä ei sitten enää ollutkaan ihan niin rankka kuin aamu. Annoimme polvi-asiakkaalle ultraa 14 minuuttia (eli 7min per muija ja per polvi) ja lähdimme kotiin.

Tai ei siinä ihan lähitunteina kotiin päässyt. Mentiin taas suoraan koululle, tai sitten kun junat ja bussit ensin suostuivat meidät kyytiinsä noukkimaan. Koululla vierähti taas tovi, sähköpostiin oli ilmestynyt erinäisiä ikääntyvien intensiiviviikko viestejä ja muutama opettajakin oli meitä etsintäkuuluttanut. No kyllä ne jaksaa vielä pari päivää odottaa että vastataan. Eli päiväkirjan päivitys, facebookin päivitys, Suomen tilanteen päivitys viestimien välityksellä jne. Kyllähän siihen taas aikaa vierähti.

Ja ei koulultakaan vielä tajuttu kotiin kulkea vaan heitimme lenkin Lidlin kautta, pakko hakea pikkupäivitystä jääkaappiin. Mutta yllättävänkin pienellä budjetilla selvisimme tällä kertaa, ja haimme vain kaikkein akuutimpia tuotteita… Vesikanistereita, maitoa, mehua sun muuta diipadaapaa. Kotimatka ei meinannut millään loppua, ei muistettu, että Lidliin olisi niin pitkä matka. Kotona tusasimme harjoitteluun edellisen viikon raportit noin puolessa tunnissa ennen uimaan lähtöä, aivan mahtavaa kielitaitoa voidaan kertoa! Miglena (englannin opettaja) heittäis volttia ja hirttäis ittesä föönii ku näkis näitä meijän luomuksia.. Siitä clinical reportista tulee varmaan jotain todella huikeeta taideteosta, sen päivästä englanninkielen koukeroa että terve ja moro!!

No nii ja sitte vielä sinne uimahalliin. Ei millään oltais jaksettu sinne enää raahautuu, mut pakkohan se oli. Eli uimakamppeet kassiin ja menoks. Tällä kertaa siellä ei ollut ihan niin ruuhkaista kuin edellisellä kerralla, yksi onneton Ahtisilli meijän lisäks (ja seki ui hyvinki nopeesti kotiinsa). Alku tuntui hyvinkin hankalalta, koska paikat oli kipeenä edellisen päivän puntista. Mutta kyllähän se siitä helpottui kun vaan jaksoi sohlata eteenpäin. Uitiin 45 min, hyvää duunia tytöt.

Saavuttiin kotiin n.klo.22.45. Että sellanen päivä! Ja viel piti väsätä iltapalaa ja eväät harjotteluun. Siinä sitten muistettiin, että eihän meillä lämmin vesi toimi. Eli kaasupullojen vaihtoon! Ja koska tää asia on teitä pari päivää jo vaivannut, niin ei osattu vaihtaa ei! Parvekkeella oli pari butanokanisteria ja roudattiin ne sisälle, sitten vanhat ulos kaapista ja uusi vanhan tilalle. Ei toiminu. Tultiin siihen tuloksee et ne kanisterit siin parvekkeella oli ollu tyhjiä, koska ei tullu minkäänlaista elon merkkiä vedenlämmittäjämasiinaan. Vanhat takasin kaappii ja ne toiset takasin partsille. Joka tapauksessa tuloksena oli ettei saatu lämmintä vettä. Eli uudet astiat kaapista. Tiskivuori alkaa kieltämättä olemaan jo aika iso eli äiti-Mäkelällä on siinä ihan mukavan oloinen urakka viikonlopuksi. Eli tervetuloa vaan. Äiti: Läppä läppänä!

Joo no ei siinä mitään, jätettiin tiskit ja kaasupänikät rauhaan. Väsytti kieltämättä jo kovasti, aika paljon tänään sykittiin, siis yllättävänkin paljon (jopa töissä). Jenni yritti kyllä urheasti selittää ettei sitä muka yhtään väsyttänyt, mutta alle 3 minuutissa sammui liekki Sundvallinki lyhdystä! (Kaasut ihan finaalissa)

Ps. Hei Miguel! Nyt töppöstä töppösen eteen ja kaasun vaihtoon!

Out of gas

DAY 37 (19.2.2008)

Klo. 8.00 herätyskello pärähtää soimaan, hetkeä myöhemmin ujeltaa toinen. Seuraava torkku muutamia minuutteja myöhemmin, läpsäistiin kiinni. Yli puoli tuntia kuunneltiin puhelinten viheltelyä ennen ku jaksettii ajatella heräämistä. Siinä vaiheessa, kun tajuttiin kohottaa konttia sängyn pinnasta, huomasimme myös että taas tulisi helvetinmoinen kiire. Ei siis toivoakaan että aamusta oltaisiin ehditty mihinkään pankkiin tai postiin hakemaan puheaikaa liittymiin.. Ehkä sit iltapäivällä paremmalla onnella… Lähdettiin siis ysin kieppeillä himasta (koska harjoittelu alkoi tänään vasta klo.10), ensimmäisestä kulmasta käännyttyämme huomasimme bussin porhaltavan jo kovaa vauhtia pysäkkimme ohi. Miten sekin taas oli mahdollista, oltiin kuitenkin 5 minuuttia etuajassa edelliseen viikkoon verrattuna. Tällä viikolla jo toinen perättäinen bussista myöhästyminen! Voiko olla mahdollista, että nää olis muuttanu aikatauluja ilmottamatta meille siitä! ei käsitetä tätä.

No päästiin sitten seuraavaan bussiin, joka oli pysäkillämme n. 20 yli. Siinä taas vaivuttiin epätoivoon, ei millään ehdittäis junaan (joka lähtee siis Cascaisista 9.33). Oltiin Cascaisin bussiasemalla 9.31. Pikkuspurtilla sitte oikoreittiä (tunneli bussi- ja juna-aseman välissä) kohti juna-asemaa ja lippuautomaattia. Toivottiin vaan, että toivottavasti automaatti ei vittuilis. Ei vittuillu. Ihme. Saatiin liput ja toinen pikkuspurtti junaan. Ehdittiin! Ihme. Kovia juttuja. Ja kovat spurtit. Aika sekunttipeliks meni taas.

Eli taas oltiin ajoissa harjoittelupaikassa! No vähän turhanki ajoissa. Siinä pukuhuoneessa (siis omassa wc.ssämme) katsottiin sitte päivän ohjelmaa.. Jaahas ekalle tunnille on merkattu se huutava asiakas. Mutta eihän sitä tänään ollut. Eli pidettiin kahvitunti (kirjaimellisesti)! Alkoipa rankasti tämä aamu.

Kahvihetken jälkeen siirryimme ”raviradalle” seuraamaan 3.kerroksen asiakkaiden kävelyä kaiteiden välissä sekä muuta ”kuntoilua”. Tää 3. kerroksen porukka on hyvin dementoitunutta sakkia. Pärjää Mäksyn mummolle oikeinkin hyvin. Samaa sarjaa. Harmi vaan ettei ymmäretä yhtään mitä ne haluu meille sanoo, ku ei tosiaan kaikkia portugalin kielen yksityiskohtia viel osata. Sanotaan vaan aina: sí sí (kyllä kyllä) ja hymyillää ”nätisti”. Ensin siinä seurailtiin taas, mutta olihan siinä keksittävä jotain että ees näytettäis siltä et muka tehtäis jotain ku se Patricia oli koululta tulossa seuraamaa meitä. Eli kun Patricia sitten saapui paikalle niin Jenni kulki raviradalla yhen mamman perässä ja Mäksy ohjasi toista deme-mammaa liikuttelemaan käsiään. Hianosti. No ei se Patricia viihtynyt siellä kuin about 10 minuuttia, kävi kysymässä et onks meillä kaikki hyvin sekä muistutti jostain raportista joka pitäs palauttaa tän ekan harjottelujakson lopussa ja sit se lähtiki jo pois. Luultii et saatais ottaa taas rennommin. Ei siinä nyt varsinaisesti niin käyny. Meille sanottii et meijän pitäis pitää silmällä erästä rouvaa, ettei se lähtis omia aikojaan liikkeelle. No ei kai se niin vaiheeta voi olla! no oli se aika haastavaa. Hetihän se mamma yritti liikkeelle lähteä, ei sitä kiinnostanu enää kuntoilut. Fysioterapeutti sano sille et sen pitää oottaa et sitä tullaa hakemaa. Ok. Mut ku fyssari poistu huoneesta ni mamma ampas taas pystyyn, voi hyväntähen. Tilanne rauhottu hetkeks ku fyssari asetti mamman eteen pöytälevyn ja toi palapelin siihen mammalle kasattavaks. Eihän se sitä osannu tehä, vaik Jenni ojenteli mammalle palasia ja viel näytti mihin ne pitäis laittaa. Mamma yritti jemmailla paloja välillä hihansa alle, välillä palapelin alle. Ja aika nopeestihan se siihen leikkiin kyllästy. Sit se luuli et se on jossain vankilassa, koska fyssarilta se kuulemma kysyi, koska vapautuu. Ja siinä se vuorotellen veti meijän molempien hihoista ja valitteli tilaansa. Se jopa välillä laittoin kädet ristiin ja rukoili! Joo o, rukoili meiltä. Se oli ihan samannäkönen kun noi kerjäläiset tuol kaduilla: kädet ristissä ja sit vääntää naaman niin sällittävän näköseks! Alko väärille ihmisille ujeltaa, ei sääliä mammalle. Välillä se selitti meille ettei oo saanu aamupalaa tänä aamuna(fyssarin kertomaa), mut kuulemma kaikil näil on aina sama tarina ku ei ne muista syöneensä. :D Fyssarilta liikeni vähän enemmän sääliä, joten se otti pöydän mamman edestä pois ja sanoi ettei se kuitenkaan saisi vielä nousta. ei tehonnut. Mamma kuljeskeli kaiteita pitkin edestakaisin huoneessa, vaikka aina joku kävi kiskomassa sen uudestaan tuoliin. Hohhoh, rankka aamupäivä…Siis ruokatunnille!

Ihan paskaa, et ulkona on synkkäilma. Jouduttiin siis evästämään toistamiseen kahvihuoneessa. Noi ei vissiin oo aikasemmin salaatteja nähny, sen verran ne kummastelee meijän tonnikalasalaatteja! No onhan ne nyt helvetin taidokkaasti tehty, mut hei joku raja! Kun oltiin lounastettu, huomattiin että ruokkista olis vielä 1,5 tuntia jäljellä. Ei tää tälläsil ilmoilla oo yhtää kiva juttu!

Ruokkiksen jälkeen palloilimme kuntosalihuoneessa ja seurailimme fyssareiden puuhia, ihan tylsää ku niil on joka päivä samat asiakkaat ja samat hoidot ni ei siin paljon uutta opi. Annettiin yhdelle asiakkaalle polviin ultraääntä edellisen päivän tapaan. Siinä olikin oikeestaan sen iltapäivän tärkeimmät jutut :D. Seuraava tunti pyörittiin samaisessa huoneessa, kauhistelimme ulkona riehuvaa ukkosmyrskyä, teimme tasapainotreeniä laudoilla ja sun muuta yhtä kehittävää. Kolmen aikaan siirryimme toimiston puolelle värittelemään kalenteria ja selailemaan sanakirjaa. Ei jakseta viettää turhaa aikaa siellä!! Ihan paskaa. Viiteen asti kuitenkin oli meille merkattu työaikaa ja se myös siellä oltiin. Viimeinen tunti oltiin jumppaamassa viereisessä rakennuksessa (siellä minne viimeks eksyttii) vanhusten kanssa. Vähän parempikuntoinen ryhmä kuin aikaisemmat, joten harjoitteetkin oli vaativampia. Melkein pysyttiin mammojen tahdissa. Ainoa miinuspuoli oli että meijän työasut ja etenkään housut ei oo tehty urheilua varten (tai oikeestaan ei tiedetä mitä varten ne on tehty!hirveet) ja ne puristaa todella paljon esimerkiksi vatsoja tehdessä. Tavan fysioterapeutin asut ku ahistaa niin helvetisti ettei kävelemään, saatikka jumppaamaan pysty! Tää jumppasali oli muuten tosi iso, jopa suomen mittapuussa ja yksi seinä oli pelkkää ikkunaa ja ikkunoista näkyi todella mahtavat maisemat!!

Jumppa ohi ja kotia kohti. Toivottavasti näin pitkiä päiviä ei montaa tartte tehdä. Oltiin kotona 18.30. Joo tässähän ehtii vielä vaikka mitä! Väsytti ihan törkeesti, mutta pakko oli puntille raahautua. Ei meinattu päästä puntille asti, koska vanha patu tiskin takana ei tajunnut meitä. Sille ei vissiin oltu kerrottu, että puntille voi mennä kertamaksullakin! Onneks tiedettii et niinkin voi tehdä, joten parin kielenkääntäjän avulla päästiin salille. Oltiin aikaisempiin kertoihin verrattuna ajoissa paikalla ja sen huomasi, koska paikalla oli muitakin. Mutta mahduttiin sekaan oikein hyvin ja yllättävän nopeasti muut kaikkosivat paikalta kun muijat aloittivat rehkimisen. Viihdyttiin puntilla tavallista pidempään ja päätettiin poistua vasta kun Mäksyn pohkeet kramppasivat ja kieltäytyivät takareisiliikkeistä. No, kello olikin jo 9 eli ehkä ihan hyvä aika poistua kotiin.

Suihku onkin sitten jo oma luku sinänsä. Edellisenä päivänä tiskatessamme tunnustelimme, että kaasu lämminvesivaraajasta saattaisi olla loppumaisillaan, sillä emme meinanneet saada liekkiä syttymään. Joten tarkoitus oli käydä hyvin nopeasti suihkussa ennen iltapalan valmistusta. Mäksyn sai lämmintä vettä minuutin ajan, Sundiksen suihku ei ikinä lämmennyt. Aivan mahtavaa! Tää on niin taas sen kämppiksen metkuja! Pitikö sen nyt just lähtee lomailemaan, kun me tarvittais sen apua kaasupullon vaihtamisessa? Olis ees vaihtanu kaasut ennen lähtöä. Luuleeko se, että nää martat osaa sellasta hommaa. Urpo. Eipä siinä mitää, huomenna olis edessä sitte butanopurkkien vaihto! Voidaan kertoa, että jos tää päiväkirja ei heti päivity tästä eteenpäin, niin luultavasti ollaan poksahdettu pois maapallolta. Meillä on meinaa sellanen fiilis, että näiden muijien ei ehkä olis kovin hyvä koskea niihin kaasupulloihin. Varsinkaa ku ei oo varmuutta miten ne vaihdetaa.

No se on huomisen ongelma sitte, huomenna vast räjähtää!! Mutta tänään ei siis lämmintä vettä saatu. Eli ei myöskään tiskattu tänään. Tehtiin seuraavan päivän eväät ja iltapalaa. Kukakohan on taas syöny jääkaapin tyhjäksi?! Voi voi voi… Eipä tässä muuta mainittavaa tainnu olla. Koneet kiinni ja nukkumaan n. klo. 00.10.

Ps. Miguel tuu vaihtaa Butanot, ole hyvä!

Ai nii… Ei löydetty sitä mestaa, mistä saatais lisää puheaikaa! Yllättäen. Joten Mäksyn Suomen liittymä on edelleen ainoa, jolla voimme tekstata tai soittaa… Portugalin numeroihin voidaan vaan vastaanottaa yhteydenottojanne! Joita tosiaan napsuu vähän väliä… Tällä viikolla kyllä jossain lataamme lisää puheaikaa, ihan pakko.

...Ja tulipa tässä vielä toinenkin juttu mieleen... Kun sattui pieni lepohetki tänään olemaan töiden lomassa, niin hieman laskeskelimme työmatkojen kustannuksia. Mimosoiden matematiikalla saatiin seuraavanlaisia tuloksia: Kulutamme työmatkoihin rahaa harjoittelun aikana n.300 euroa!! Ihan sairasta!! Eli pientä matkakorvausta kaivattaisiin!!

It´s a rainyday

DAY 36 (18.2.2008)

Ehkä paskin yö ikinä. Herättiin varmaan 10 kertaa yöllä ku ei oikee tiietty onks tääl syttyny joku sota vai mitä tapahtuu. Ukkosti niin maan perkeleesti että! Nyt tiietään myös miks Mariana sano et ottakaa sadetakit mukaan. Vettä tuli edelleen taivaan täydeltä ja taukoamatta, koko yön. Herättiin siis tosi virkeänä uuteen viikkoon. Konttimme nousi sängystä ennätysmyöhään 7:38. Kiirettä siis piti, mutta silti lähdimme kohti bussipysäkkiä aikaisemmin kuin minään muuna aamuna, aamupalat oli pakattu kylläkin nyytteihin mukaan.

Päätettiin kokeilla uutta taktiikkaa. Oltiin la-su yönä pyydetty taksikuskia jättämään meidät yhelle pysäkille ja pienessä tuiskeessa löydettiin oikeen käyttökelponen oikoreitti lähemmälle pysäkille kun mitä oltiin aiemmin käytetty. Päätettiin siis nyt aamulla mennä sinne. Oltiin pysäkillä varmaan 8:05 about eli todella hyvissäajoin kun bussimme kuuluu tulla siinä 10 yli suurin piirtein. Ei tullut. Mietittiin siinä, josko nää paikalliset on menny tästä vesisateesta aivan sekasin ja bussit juuttunu mutakuoppiin. Hypättiin seuraavaan Cascaisiin menevään busaan ja pieni pelko persuksissa jännitettiin ehitäänkö enää junaan. Ehittiin ku juostiin koko matka bussiasemalta juna-asemalle. Hyvä aamuspurtti taas vaihteeks. Toivottavasti huomenna bussit kulkis jo oikeeseen aikaan!

Harjottelussa mentiin taas aamusta mukaan tuttuun ja turvalliseen ryhmään, jossa ollaan aina jumpattu ite mukana. Niin tänäänki. Tuli sitte spurttiosion lisäks tehtyä vähän lihaskuntoakin siihen aamutuimaan. Ainaki herää jos ei muuta. Tän jumpan jälkeen the boss fysioterapeutti huuteli että se haluis jutella meijän kanssa. Tällä kertaa vaan tämän viikon aikataulusta. Voidaan kertoo, ettei silmä levänny siinä paperissa. Ma,ke,pe 9:15-16:00 ja ti,to 10:00-17:00. Siis mitä aikoja noi nyt on? Todella huono läppä, et ti ja to joutuu viiteen asti töissä, ikäänku meillä ei ois parempaaki tekemistä. Aikataulussa oli muitakin muutoksia viime viikkoon. Sen tiesimme, että tällä viikolla seuraisimme 3 kerroksen asiakkaiden fysioterapiaa, mutta sitä emme tienneet, että antaisimme ultraa joka päivä erinäisille asiakkaille. Mitens noi kudosvaurion paranemisprosessit menikää? Millos piti antaa sykkivänä ja millon jatkuvana? Milläs watti määrällä ja kuinka kauan? Help us!

Noh, täähän osottautu sit ihan peace of cakeks. Fyssari tyrkkäs meille laitteen käteen valmiilla asetuksilla, näillä mennään. Kyseltiin siinä vähän, et mihin perustuu nää säätövalinnat; ”I thinks these are quite good, I’m not sure..” Hommahan on siis harvinaisen selvä. Annettiin tätä ultraa ensimmäiselle asiakkaalle kantapäihin, joku ongelma sil oli vissiin kantaluun kanssa, ei oikeen päästy selville sen tarkemmin. Ja koska portugalia ei vielä toistaseks osata kauheen sujuvasti, ei pystytty myöskään kysyy asiakkaalta miltä se tuntu. No can do.

Tän session jälkeen oli vuorossa joku ryhmä. Tää ryhmä toteutettiin jumppasalissa ja siellä oli penkkiä penkinvieressä. Mielenkiintosta. Noh, kolme tyyppiä sinne oli alkamisaikaan mennessä saapunu paikalle. Ohjaava fyssari kerto vähän tyyppien taustaa; ”This first one walks good, second one ..hmm, somehow and third one walks and falls” Että sellanen ryhmä. Pikkuhiljaa populaa alko ilmestyä tunnille tiputellen. Tunnilla siis kaikki oli sen verran huonokuntosia, että osa harjoitteista tehtiin tuolilla istuen, osa puolapuista kiinnipitäen. Tuolit oli kokoajan siinä lähellä jos vaikka sattuu väsähtämään kesken jumpan. Katottiin siinä tovi yhen mamman ja papan toimintaa. Tää pappa sairasti kevyttä dementiaa, sillä se ei muistanu mitään liikkeitä (tai sitte se oli vaan tosi laiska) vaikka ne oli 3 sekunttia sitte näytetty ja opastettu suullisesti. Onneks tää viereinen mummo oli erittäin skarppina ja toisti aina ohjeet saman tien huomattuaan papan laiskottelevan. Jos ei suullinen ohje auttanut, tuli hyvinkin nopeesti napakka läiskäsy raajalle, jota pitäs liikuttaa ja erittäin vihanen katse perään. Äänensävykin saatto muuttua ja hieman volumintaso nousta. Fyssari kerto tunnin lopuks et tää kaksikko on aviopari (kaskas, melkeen ois voinu päätellä sen itekki) ja että ne ei voi kulkea missään ilman toisiaan, tai siis lähinnä ilmeisesti tää pappa ei voi. Sen verran kujalla se taitas olla ilman mammaansa :) Kovin herttasta.

Tän ryhmän jälkeen oli vuorossa safkis. Jes. Ainoo, mikä oli melkosen nihkeetä oli se, että joutusimme viettää sen ensimmäistä kertaa sisällä, ja vielä tässä kyseisessä rakennuksessa (ilma siis ulkona oli edelleen hyvin epävakaa). Eväät esiin ja suunnattii kohti kahvihuonetta. Ei oikeen tiietä, mikä niissä meijän salaateissa oli niin outoo ku jokanen huoneeseen tulija mulkas hyvinkin tarkasti kulhoihimme. Siinä ne päivitteli kuinka hienot sapuskat ollaan tehty ja kyseli että ollaanko hyviäki kokkeja. Siis kyllä, kuinka vaikeena ne pitää erinäisten vihannesten pilkkomista (siis onhan meijän salaatissa toki muutakin kun pelkkii vihanneksia), heittämistä kulhoon ja kevyttä sekottamista? Ei se meijän mielestä mikään ylitsepääsemätön juttu ainakaan oo, aikaa se kylläki vie ihan liikaa.. Salaatin hävittyä kulhoista parempaan talteen oli varmaan tunti ruokkista jäljellä. Jes, mitäs sitä keksis. Oltiin niinki tarmokkaita, että kaivettiin muistiinpanovälineet ja liput ja laput esiin sanakirjoja myöten. Ensimmäinen puoltuntia väriteltiin kalentereitamme ja kirjoteltiin sinne erinäisiä tärkeitä viikon tapahtumia (esim. New Erasmus Studend Party <- Vittu mitä paskaa, paskimmat bileet ikinä!, Kiitti letuista neekeri, toivottavasti tulee käyttöä puhelimelle!Vittu mitä paskaa). Toinen puolikas taidettiin käyttää johonki vähän järkevämpään. Jotain artikkeleja ne meille anto mitä siinä koitettiin sitte tavata.

Iltapäivän ohjelmassa (2h) oli seurailla yhen fyssarin asiakkaita ja antaa yhelle asiakkaalle ultraa polviin. Asiakkaalla on kummassakin polvessa kulumaa. Sattuu kuulemma perkeleesti kävellä varsinki ylämäkeä ja rappusia ylös. Tää ultralaite, mitä tähän rouvaan käytettiin oliki todella edistynyttä teknologiaa. Siitä pysty valikosta valitsemaan diagnooseittain niitä ohjelmia, ja sitte se syötti sille diagnoosille sopivat säädöt laitteeseen. Ei siis taas tehty muuta ite ku pyöritelty äänipäätä 6 min asiakkaan polven tienoilla ja näytetty ammattilaisilta. Iloksemme tää mamma osas jopa jonku sanan englantia, hurraa ensimmäinen asiakas, jonka kanssa pysty jo keskuustelemaan hieman korkeemmalla tasolla kun Sí tai não. Mutta siis vaan hieman. Kun asiakas oli redi, palloiltiin taas siel huoneessa niin toimettoman näkösinä, että meille sanottiin et voidaan mennä tekemään kirjallisii töitä. kello oli niin vähän, ettei heti kehattu lähtee kotia, jos vaikka boss näkis ni piirreltiin viel muutamat kukkaset ennen kotiin lähtöö. Ei me kyllä paljoo kolmea pidempään siellä viihdytty..

Oltiin suunniteltu, että harjottelusta mennään suoraan koululle koneille. Pakkohan se melkeen oli ku 5 päivää päivittämättä rakasta päiväkirjaa, ja tiiettiin kyllä, että janositte uusia tekstejämme, mutta viikonloppuisin ei valitettavasti millään päästä koululle (kai) ja muuten ollaan vaan oltu niin pirun kiireisiä. No oli miten oli, bussit ei menny taaskaan niinku ois haluttu ni käytiin CascaisVillassa ostaa evästä koululle, 2 vesipulloa, 3 mandariinia, omenan viipaleita ja pari sämpylän känttyä (dieetti edelleen meneillään). Näillä mennään.

Koneella käytiin heittää 10-Korhoselle parin viikon oppimispäiväkirjat (jepjep, oikeesti oltiin panostettu niihin koko sunnuntai), muuta asiallista ei vissiin taidettu laittaa. Päiviteltiin blogia niinkun ehkä olette huomanneetkin ja päästiin rupattelemaan muutaman rakkaan ystävän kanssa (olis voinu kyl olla enemmänki kavereita onlinella sillon ku sinne ite sattuu pääsemään). Jossain vaiheessa joku mamma tuli läiskii meitä selälle; ”Hello, how are you?” ..Patricia. Iloksemme se ilmotti että olis tulossa huomenna käymään harjottelupaikassamme ja kattoo miten siellä menee. Vai niin, no sepä kiva. Käski meijän viel sanoo aamulla boss fyssarille että se on tulossa. Siistii, ettei se voi ite ilmottaa!

Kun tunteja internetin ihmeellisessä maailmassa oli vierähtänyt taas monta, liian monta, päätimme suunnata kotia kohti. Edessä olisi vielä urheilusuoritus tälle illalle. Kotiinpäästyämme meinas kuset valahtaa housuun kun huomattiin keittiön pöydällä olevan kämppiksen kirjottama lappu. Kummallakin sama ajatus päässä; ”Helvetinmoinen saarna ku ei olla suoritettu viime viikon siivousvuorojamme” Mutta eiiii ihan, näin se meni:

”Hello.
This week is me washing the bathroom but I’m going home for this week and return next Monday. I promise that next week I will clean the kitchen (it’s my turn) and the bathroom. So ..Hanna will not clean anything next week. Sorry my English :)

Have a great week!!!

Ps. I hope that you don’t need anything from me… but if you do, this is my mobilephone ********

Paula”

Että sellasta. Ei paljon harmita, saa elää rauhassa ilman huutoo mistään tiskivuorista tai hiekanmurusista lattialla ja Hannan siivousvuoro siirty vielä seuraavaltaki viikolta Paulalle. Ei paskempi nakki. Nii ja hei, ei me olla ainoita täs talos jotka ei osaa englantii, as you can see!

Mutta päivä tai oikeestaan ilta jatku vielä kevyellä uintisessiolla. Että saatas tähän meijän kuntoiluun jotain progressiivisuutta ni päätettiin rykästä tänään 45 min kertaheitolla. Meni yllättävän kevyesti, ei mitään ongelmia. Oltiin vähän aikasemmin liikkeellä tänään ja sen huomas uijien määrässä. Ei saatu omia ratoja ku vasta noin 30 min uinnin jälkeen. Pitää siis suosiolla vaan mennä myöhää polskii ni saa vetää ihan rauhassa.

Kun kotiin rantauduttiin takas, oli kello niin hurjan paljon, että äkkiä huomiset eväät kasaan ja samalla vähän iltapalaa.. Nukku-Matti vieraili hyvinkin nopeasti tässä torpassa..

Ps. Miguel, our house is empty now so u can visit us!

Unelmia ja Toimistohommia

DAY 35 (17.2.2008)

Maittavien yöunien jälkeen (reilu 7h) herättiin uuteen aamuun siinä 11:30. Luultavasti herättiin siksi, koska ikkunat oli tulla syliin. Puhuri oli perkeleenmoinen ulkona. Mieletön ujellus kuulu ja oikeesti tuntu siltä, että ikkunat on kohta säpäleinä tai ainaki joku puunranko puskee sitä kautta sisään. Vettäkin tuli taivaalta kun Esterin perseestä (sori Hukkiksen Esteri-mummo). No onneks meillä on noi kalterit ikkunoissa, vähän lohdutti. Mäksyn olotila oli hyvä. Hän unelmoi kylläkin kovasti kylmästä kokiksesta jäillä ja raikkaasta jäätelöstä. Jennin olotila oli hieman homeisempi ja ylösnouseminen (lue: kuselle meno) tuotti hieman enemmän ongelmia. Neiti Mäkelä avasi konttorinsa ovet (siis hinasi konttinsa sängylle läppäri sylissä) noin klo:11:40. Sundvalli otti mallia neiti Mäkelästä tovia myöhemmin.

Aamupalat vedettiin samalla kun odotettiin supernopeiden koneidemme aukeamista (Mäksy 1 omena, Sundis 1 mandariini). Noin puolentunnin päästä kun koneet olivat viimein siinä tilassa, että niillä pystyy jo jotain tekemäänkin, alotimme niinkin villillä vedolla kuin oppimispäiväkirjan kirjoittamisesta (suomeksi 10-Korhoselle). Jenni kyllästy hyvinkin nopeasti (yhden kirjotetun sivun jälkeen) tähän touhuun ja päätti ottaa päikkärit. Mäksyn konttorissa ei vietetty siestaa, vaan tasainen naputus kävi taukoamatta (saattaa alla, että Mäksyn konttorissa saatiin valmiiksi hieman enemmän rästiin jääneitä tehtäviä kun Sundiksen, yllättävä käänne sinänsä). Äiti-M ja Äiti-S soitteli siinä jossain vaiheessa työntouhua. Äiti-M sai puhelimenvälityksellä erinäisen listan asioista, mitä olisi syytä pakata matkalaukkuihin mukaan ensi lauantaiksi. Perhe Mäkelä (paitsi Mikko) on siis rantautumassa Portugalin maaperälle ensiviikon lauantaina jos joku ei vielä tienny. Äiti-S saa samaisen listan noin 1,5 viikon kuluttua, voi siis jo varautua ja kaivaa ne isoimmat matkalaukut esille odotellessa. Perhe Mäkelän on myös turha kuvitella pakkaavansa omia tavaroitaan mukaan: Otatte mukaan listalla olevat asiat ja matkalaukut kyllä täytetään täällä päässä, olkaa huoletta. I. Mäkelä: Ole hyvä ja lataa mp-soittimeesi uusimmat hitit Suomesta ja maailmalta! Pysytään paremmin mukana menossa.

Siinä vaiheessa kun perseet alkoi puutua niin pahasti, ettei sängyillä kyennyt enää istua (olemme siis istuneet lähes koko päivän toimistoissamme lue:sängyillämme naputtaen erinäistä soopaa wordillä) aloimme miettiä päivällisen valmistusta. Olihan sitä kuitenkin syöty yhdet hedelmät (..ja mahdollisesti muutama pala suklaata, joo ollaan dieetillä, mutta viikonloppuisin saa vähän lipsua ja herkutella) kellon näyttäessä 18:30. Jenni sai juuri puhelun Kanarian suunnalta ja lässytti siinä tovin (ainaki 30min) Annukan kanssa viimepäivien tapahtumista. Melko mielenkiintoista settiä siltäkin suunnalta taas oli kuultavissa. Kuitenkin, Mäksy aloitti tiskattuaan sillä aikaa valmistamaan myös maittavaa ateriaa. Tänään luvassa oli niinkin gourmet ruokaa kuin perunamuusia ja kalapuikkoja sekä nugetteja, älkää naurako. Oli ihan hyvää. Oli meillä jotain paikallista HMP-sekotustakin (herne-maissi-paprika, jos joku oli nii pässi ettei tienny), mut se osottautu melko kuraks. Ei osteta sitä enää. Väännettiin samalla huomisen evässalaatit ja tiskattiin ruoanvalmistukseen käytetyt astiat, ettei vaan tuu sanomista naapurihuoneesta.

Työpisteemme aukesivat vielä ruokatauon jälkeen ja koitimme saada jotakin järkevään paperille aikaseks. Päätettiin siis alkaa kirjottaa parin viimesen päivän päiväkirjoja. Ja niinku varmaan huomaatte laadukasta tavaraa. Kaiken kaikkiaan todella shitti päivä. Ilma niin kauhee ettei ulos oo viittiny ees kattoo kertaakaan (kello paikallista aikaa nyt 21:13), koko päivä koneen ääres koitettu väkisin vääntää koulujuttuja..aivot ei vaan toimi, ei urheilusuorituksia, kaasu vittuili jne.. Nytku sais ringssei (sipsejä) ja pitkän kuuman kesän (leffa) pyörii naamarin eteen, ni muuta ei tarvis.

Ps. Miguel, can u buy us some chips, tv and dvd player, please?

Jotta ei olisi teille uskollisille lukijoille liian yksitoikkoista tämä päiväkirjan lukeminen, päätettiin tiivistää tämän viikon yhteenveto muutamaan laadukkaaseen riimittelyyn!! :D Tähän tapaan:

Tällä viikolla ilmat on ollu ihan syvältä,
se ei mimosoista tunnu kovinkaan hyvältä.
Paremmalta ei tulevaisuus tosin siltä osin näytä
ja sääherra sanoo: ole hyvä ja sateenvarjoa käytä!
Harjoittelussa ollaan mammojen kanssa pyöritty
ja ruokkiksella Mäkkärin tuulisessa puistossa eväiden kanssa hyöritty.
Oma asiakaskin on hieman päästään vialla,
on jäykät nivelet ja ääni ku sialla.
Väsyttänyt on meitä joka päivä kovasti,
ei meitä virkistäisi edes kirkon rovasti.
Päikkärit olis ollu kova sana,
mutta kiireinen on muijien aikataulujana.
Neekerisetä pölli Sundiksen kännyn
ja luultavasti nyt kauppaa sitä juuressa Zimbabven männyn!
Eräs ajatus perjantai-iltana piti mielessä Jennin ja Mäksyn:
lauantai iltana siemailemme erasmusbileissä muutaman näksyn!
Siemailtu näksyjä ei,
portsari meiltä senkin ilon vei!
Ei edetty jonossa eikä auennut martoille Erasmus-hippojen ovi,
joten kutsui marttoja taksi ja oma Alcabidechen hovi!
Ei ollut todellakaan viikko paras,
suurimman riemun vei lakupekka-varas!!

Kuka tätäkin lukea jaksaa,
35 päivää ollaa jo jauhettu sen sortin paskaa…

Taliaivoille hieman sanastoa (mimosat-suomi-mimosat):
lakupekka = neekeri
hipat = bileet
näksy = näkäräinen = herkullinen shotti