Voi helvetin helvetti! Tällä kertaa oli pakko nousta jo lähes heti seiskan jälkeen! Ei oo kaikista aamuvirkuinta sorttia nää muijat!! Hyvinkin suuria vaikeuksia tuotti tuo sängystä ylös kömpiminen.. Onneksi ei ookkaa montaa herätystä jäljellä. Buu. Ei oo kovin tarkkoja muistikuvia aamusta, koska oltiin sen verran unessa. Aamupalaa taidettii väsätä ja jotain eväitäkin saatiin kyhättyä mukaan. Sit oliki jo kiire koululle, josta oli määrä lähteä Patrician kyydillä harjoittelupaikkaan Oieirakseen. Muina päivinä olis tarkoitus mennä sinne bussilla + junalla. (Nyt tartteis ehkä pientä koulumatka-avustusta!)
Löydettiin Patricia, Suvi ja Heini koululta. Aika hyvin tähän asti. (ei tässä vaiheessa kuitenkaan vielä uskottu, että harjoittelu oikeasti JO alkaisi) Ainiin ja Joao antoi meille taas lahjuksia, helvetinmoisen muistiinpano-kirjan koulun logolla! Luulee kai, että kirjotetaan siihen jotain oppimispäiväkirjaa! Se on niin iso kirja, että saatais kirjottaa elämänkerrat niihin kolmee kertaa.. Oppimispäiväkirjaksi kelpaa pienemmätki post-it –lappuset. Vihko kuluu varmaan ostoslistoihin! :D no nii, eli back to busines… Seuraavaksi Patricia kysäisi: ”Have you uniforms to practical training?” Joo ei todellakaa oo. No nyt on!! Voi hyväntähen, on sen päivästä ”uniformua” että moro! Housut saa kiskoa hyvinkin ylös vyötäröön asti että voi äidit olla kerrankin ylpeitä. Nyt on housut hyvinki kainalomallia! Erittäin pornot. Ja napaa saa vetää koko ajan sisään niin perkeleesti, ettei nappi lentäis mummojen silmää harjottelussa. Hyvä abdoministreeni, indeed! Yhteenvetona: ihan hirveet. Paita on oma lukunsa sinänsä. Sen hyviin puoliin tosin kuuluu, että se on sen verran iso teltta että se peittää osan kainalohousuista. Kangas ei ole juurikaan hengittävää materiaalia ja valkoisesta paidasta näkyy varmasti Puman merkit läpi, joten on hommattava jostain yksivärisiä toppeja alle :D Kokonaisuudessaan siis upea asukokonaisuus!
Patricia lähti viemään Suvia ja Heiniä ensin heidän harjoittelupaikkaansa, joka on koulun vieressä olevassa sairaalassa!! No niin, taas meitä on kusetettu, meillä on kaksi ”pitkän matkan” harjoittelua. Tosin tuo Suvin ja Heinin paikka kuulosti kylläkin todella vaativalta. (Ei siis ollenkaan soveltuva meille) Äkkiä käytiin Patriciaa odotellessa laittamassa pari mailia Suomeen, lähinnä opinnäytetyöhön liittyen, sillä oltiin pari päivää myöhässä deadlinesta jos toisestakin. Mutta nyt ei oltu oikeasti voitu lähettää niitä aikaisemmin, sillä emme löytäneet viikonlopun ja alkuviikon aikana mistään nettiä niitten ihme karnevaalien takia.
Patricia palasi koululle ennen ysiä ja niinpä hyppäsimme hänen autoonsa ja ajoimme kohti ensimmäistä harjoitteluamme, siinä vaiheessa alkoi ensimmäistä kertaa jännittämään tuo harjoittelu. Matkalla harjoittelupaikkaan höpisimme Patrician kanssa niitä näitä englanninkielellä ja keskusteltiin mm. lentolippujen hinnoista, koska Patricia on tulossa Suomeen huhtikuussa. Onnea vaan. Voitte vaan arvailla keskustelun englanninkielen tasoa. Meinas leuat tippua mimosoilta sijoiltaan, kun ajettiin rannikkoa pitkin kohti Oeirasta: Ihan törkeen upeita rantoja, todella upeet biitsit. Patricia kertoi että kyseinen alue on Carcavelosta. Harmi, seuraavan harjoittelupaikkamme sattuukin olemaan juuri kyseisessä kyläpahasessa. Harjoittelu alkaa 4 viikon kuluttua, jolloin kesän pitäisi olla täällä jo täydessä käynnissä. Jess!
No niin, taas karkas. Anteeksi. Päästiin siis harjoittelupaikkaan. Siellä ei (yllättäen) ollut ketään meitä vastassa. Luultiin jo että tämäkään harjoittelu ei onnistu. No Patricia tarjosi meille kahvit. Hyvä duuni! Ja tulihan siihen sitten joku nainen, joka ilmeisesti on harjoittelun ohjaava fysioterapeuttimme (ei siis varmuutta asiasta). Siinä sitten höpistiin joutavia ison pöydän ympärillä, me, 2 paikallista fysioterapeuttia ja Patricia. Tai meistä asia oli joutavaa, koska emme ymmärtäneet sanaakaan, koska puhekieli oli portugali. Kuinka huomaavaista. Vähän käytiin läpi talon käytäntöjä ja muuta harjoitteluun liittyvää shittiä. Laitetaan joku toinen päivä tarkempaa kuvausta paikasta, muuten tämän päivän infosta tulisi liian pitkä. Siinä sitten tuli hetki jolloin oli aika tutustua taloon tarkemmin ja sen osastoihin. Meitä tietenkin kehotettiin vaihtamaan työvaatteet päälle. Hyi saatana. Tässä harjoittelupaikassa ei saatukkaan omaa pukukaappia vaan oma vessa!! joo o, oma vessa. Saatin sinne avain, mahtavaa. Oikein viihtyisä. Siellä sitten vaihdettiin kuteita, oli siinä naurussa pitelemistä taas. Varmaan kuului eräskin kirosana käytävän puolelle, onneksi täällä ei suomea juurikaan ymmärretä. Näytettiin (tavallista enemmän) hyvinkin naurettavilta. Ne housut ei todellakaan oo tehty näille vartaloille, ei nää tantat meinaa saada niitä päälleen! Tultiin sieltä ”pukuhuoneesta” ulos housut hyvinkin syvällä persvaossa ja tarkasteltiin muiden fysioterapeuttien asuja. Joo on myöskin tummansiniset housut ja valkoinen paita, mutta kollarit! Mitä helvettiä, mitäs kusetusta tää taas on?! Patricia viel kehtas sanoa: ”Ok, now you look like real physioterapists!”. Joo tosiaan! Luultavasti kulmantaakse päästyään meinas kuolla nauruun. Niin pelleiltä me OIKEESTI näytettiin. Meistä ei todellakaan tuntunu fysioterapeuteilta, Suomessa fysioterapeuttien asut tuntuu mukavilta (normi kuteen:t-paita, kollarit)! Ei täällä..
Patricialle heipat ja tutustumaan lähemmin harjottelupaikkaan… Ei siitäkään kovin tarkkaa selostusta tämän päivän tekstissä, ehkä huomisen kohdalla jo lisää. Suhteellisen iso mesta kuitenkin. Vanhukset on jaettu neljään kerrokseen heidän kuntonsa mukaan. Osaa kuntoutetaan osatoilla, osa kärrätään kuntoutettaviksi alakerran fysioterapianosastolle. Ihan mukavalta paikalta vaikuttaa, ainakin meidät otettiin ihan hyvin vastaan. Tosin englannin taitajat tuntuvat olevan kovin vähissä ja porukka yrittää väkisinkin selittää asioita portugalin kielellä meille. Hei ei me ymmärretä!
No osastokierroksen jälkeen kello olikin jo n.11.30, joten meidät määrättiin ruokatauolle. ”Tulkaa takaisin 13.30” Jaahan 2 tunnin ruokkis. Koska meijän nihkeet kuivat leivänkänttyrät olisi syöty alle viidessä minuutissa, päätimme suunnata tsekkaamaan biitsin, jonka olimme nähneet tullessamme harjoitteluun. Viiden minuutin kävelyn jälkeen löysimmekin rannan, eikä ollut paskemman näköinen tämäkään yksilö. Pystytimme leirin keskelle rantaa ja aloitimme ”ruokatunnin”. Lämpötila veikkauksen mukaan n.23 astetta. Tosin aalloista kantautuneet pärskeen poikaset ja pieni tuulenvire hieman viilensivät tunnelmaa. No, onneksi harjoittelua on vielä jäljellä, ehditään täällä vielä asua. Fiilikset oli aika korkealla, ei haitannut harjoittelutkaan tällä hetkellä. Pyörähdimme vielä Mäkkärin terassilla jätskillä ennen harjoitteluun palaamista. Aika lämmintä oli, koska siihen terassille ei juurikaan tuuli iskenyt. Tähän voisi jopa tottua.
Mutta back to the business taas. Tultiin takaisin kuntoutuscenteriin. Vaihdettiin työasut taas päälle. Oi jo meinannut unohtua niiden mukavuus. Mentiin ”kuntosalille seuraamaan fysioterapeuttien toimimista asiakkaiden kanssa. Ehdittiinkin olla siinä n. 5 minuuttia, kun yksi fysioterapeuteista nykäisi meidät mukaansa kahvihuoneeseen syömään hänen syntymäpäiväkakkuaan. Sellasta. Onnea vaan ja kakkua naamariin. Palauduttiin kakun jälkeen gymille. Sen verran voidaan tässä vaiheessa valottaa, että kyllä Suomessa on ainakin laitteet paljon kehittyneempiä, nää on todella kämäsiä. Tarttee ottaa kuvia joku päivä, et näätte. Seurailtii paria asiakasta n. tunnin verran. Sitten meille sanottiinkin että voidaan lopettaa tältä päivältä. Jaahas. Ei meitä haitannut, koska aurinko kutsui kovasti ikkunan takana. Eli oltiin harjoittelussa ensimmäisenä päivänä 5 tuntia, joista 2 oli ruokataukoa. TODELLA rankkaa.
Työvaatteet hyvinkin nopeasti pois päältä ja heipat (adeus) ja juna-asemalle… Juna-asemalla tiketti-kone hieman vittuili Mäksylle ja otti hieman ylimääräistä rahaa. No, ehkä se tarvitsi sitä kovin kipeästi!
Jäätiin sitten Monte Estorilissa (pysäkki Estorilin ja Cascaisin välissä) pois junasta. Oltiin aiemmin mulkoiltu junan ikkunoista, että melkoisen mukavan näköiset kävelymaastot Montesta Cascaisiin aivan rannan tuntumassa. Voidaan kertoa, että ei oltu väärässä. Täydelliset näköalat jatkuvat. Leveetä kävelytietä niin lähellä merta, että aaltojen tyrskeet vallan tuntuivat koipien pielessä. Mieletön fiilis. Käppäiltiin (matkaa ehkä noin 500m -1 km) siinä sitten rauhassa kohti Cascaisia ja nautittiin upeista maisemista. Koska keli oli niin hieno ja meillähän ei ole muuta kuin aikaa, päätimme istahtaa rantakuppilaan jätskeille ja kupposelle jääteetä.
Kierrettiin vielä muutaman rantapahasen kautta kohti Cascaissin bussiasemaa, josta oli tarkoitus katsoa bussin aikataulu, joka veisi lähelle koulua mielellään. Yllätykseksemme kumpikaan ei muistanut yhdenkään bussin numeroa, joka kulkisi koulun vierestä. Sundvallin veikkaus bussista nro. 406, Mäkelän 455. Tultiin siihen tulokseen, että menemme Cascaisin pikkuruisen kauppakeskuksen katolle nauttimaan maittavan aterian, koska itse loihtimamme eväät ei ehkä kuitenkaan olleet maailman parhaimmat. Maisemat kyllä olivat! Matkalla saimme osaksemme taas ihailevia katseilta teinipojilta (ehkä noin ~14v.) Mikä näitä vaivaa? Hey gorgeous girls!!! Kysyn vaan, että mistä kohtaa?
Saatuamme napamme täyteen murkinaa suuntasimme takasin bussiasemalle ja nappasimme ensimmäisen bussin, jonka arvelimme lähtevän edes jokseenkin oikeeseen suuntaan. Iloisesti jolkotettiin kotipysäkin ohi sekä seuraavan ja seuraavan ja seuraavan. Kun oltiin ohitettu Cascais Shopping muutamalla pysäkillä alkoi jopa meillä hälytyskellot soida. Paina STOP nappia. Oltiin tosiaan siinä vaiheessa jo moottoritiellä, joka suuntasi kohti Estorilia. Jäätiin sitte veks tosiaan jossain niin skutta pysäkillä, ettei toisesta väliä. Lähettiin jolkottelemaan takasin samaan suuntaan, mistä bussi juuri hetki sitten oli ajanut ohi. Oltiin kyllä jossain melko hornassa, rämmittiin kuralammikoiden ja soiden yli, väisteltiin kulkukoiria ja sekopäisiä nuorukaisia sekä tallottiin torakoita ”Hey, I love you baby!” ..niinpä, mietittiin onko ne (ehkä noin ~12v.) jannut sokeita vai onko niillä vaan todella huono maku?! Oltiin kuitenki tulossa harjottelusta tuularit ja hupparit päällä, hiukset tiukimmalla ponnarilla mitä päähän vaan saa viritettyä ja naamalla ei elettäkään mistään meikintapasesta. Omitusta sakkia täällä Portugalissa!
Päästiin loppujen lopuksi lyhintä mahdollista reittiä koululle. Ei olisi kannattanut missään nimessä jäädä tutuilla ja turvallisilla kotikulmilla pois bussista ja kävellä sitä 10min matkaa koululle, ei vaan pidemmän kaavan kautta. Patikkareissuun tuskin meni aikaa 20min enempää, mutta oli se taas jonkinlainen kokemus. Kuntoilun kannalta! Koulun lähimmän bussipysäkin taulusta saatoimme lukea (ja toivottavasti jatkossa painaa myös mieleen) bussien numerot, jotka kurvaavat reitillään koulumme ohitse, 411,413 ja 418. Hienosti Mäkelä ja Sundvall! Ei lähelläkään teijän arvauksia. Tultiin siinä kävellessä myös siihen tulokseen, että joko koululla tai kaupassa käynti tulee siirtää seuraavaan päivään, aika ei mielläkään riitä loppupeleissä kaikkeen, kun pakolliset hommat on kuitenkin hoidettava (harjottelu/beachillä lahnailu/yleinen hengailu ulkosalla jne.) alta pois. Teidän onneksenne valitsimme vaikeista vaihtoehdoista koululla käynnin (eli jos meistä ei kuulu vähään aikaan, olemme luultavasti kuolleet nälkään, koska kotona ei ole juurikaan mitään suuhunkelpaavaa saati eväsaineksia), koska emme olleet moneen päivään päässeet kertomaan rakkaan päiväkirjamme välityksellä miten meillä täällä menee (tosin teijän kuulumisia ei olla kuultu kohta kuukauteen,* vinkvink*). Muutama mukava ihminen oli laittanut asiallisia ja hieman vähemmän asiallisia kommentteja erinäisten sivustojemme julkistamiin kuviin (kiitos vaan kovasti kaikille, jotka tunsivat lämpimän sykähdyksen sydämensä seutuvilla ja niille, joilla viilsi kylmästi, tarjous on edelleen voimassa!). Koululla vierähti taas hetki jos toinenkin, mutta esim. opettajille emme jostain kumman syystä ehtineet laittaa yhtään viestiä. Onneksi tärkeimmät tuli häthätää lähetettyä jo aamulla. Syssymmällä syssymmällä sitte!
Koululta hinasimme kauheassa paskahädässä itsemme erittäinkin nopeasti kotiin. Jennin ollessa tyhjennyksellä, ovetkolisten kämppis säntäsi omasta huoneestaan ja sen jälkeen ulko-ovesta ulos koko talosta. Ilmeisesti hänelle iski jokin todella akuutti hätätila (veikkaamme äkillisiä vatsaväänteitä, koska vessa oli varattu), koska ulko-oveakaan hän ei ehtinyt laittaa kiinni. Tien toisella puolella on tosiaan ulkovessa, sellanen kolikoilla toimiva, jonne hän ilmeisesti on sännännyt. Muuta järkevää selitystä tilanteelle emme pystyneet keksimään. Hän viipyi reissullaan kyllä tovin, mutta ehkä hätä oli iso..okei, nyt riittää tää sonta tästä aiheesta. Ei siis selvinny todellinen syy tähän episodiin.
Koska kello on taas miljoona tämän päivän pikkutarinan jälkeen, menemme nyt nukkumaan. Huomenna on todella rankka päivä! Herätys klo:7 ja harjottelussa joutuu vissiin olemaan klo:16 asti, kuolema. Päivä ei lopu siihen vaan on käytävä kaupassa ja ostettava puol kauppaa tyhjäksi ja varmaan 20 litraa vettä. Juodaan (vettä) nykyään varmaan 10 litraa päivässä. Hulluja määriä! Lisäks päivän kruunaa työfysioterapian tentti. Joo-o, Katja (opettaja niille tiedoks, jotka ei tunne kaveria nimeltä) oli yks niistä harvoista, joka oli meitä maililla muistanut. Ei niin kiva maili. Tentti pitäs palauttaa tän viikon aikana ni kai se on huomenna illalla väännettävä, ei taas paljon vaihtoehtoja. Mutta nyt ihan oikeesti huspois. Se on MORO!
Ps. Miguel, do you like take a sun?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti