Ei otsikkoa

DAY 22 (4.2.2008)

Herättiin herätyskellon soittoon klo:7.00. Ei noustu. Tultiin siihen tulokseen, että jos se Patricia meitä jostakin syystä siellä koululla odottelisi saapuvaksi 8.30, hän luultavimmin soittaisi perään. Käännettiin kylkeä ja unta palloon. Sydänkohtaus oli lähellä, kun Mäksyn puhelin pärähti soimaan noin 8.00. Onneksemme puhelu tuli suomensuunnalta joltain todella sinnikkäältä häiriköijältä, joka rimpauttelee päivittäin neiti Mäkelän luuriin. Saa ilmoittautua!! (Tai laittaa viestiä).

Noustiin sitten maittavien yöunien jälkeen vasta hyvinkin lähellä puoltapäivää. Olipa ihanaa nukkua kunnolla, kaiketi Kanarian univelat painaa vieläkin hartioilla. Tai painoi. Maittavan aamiaisen jälkeen Mäksy päätti vallan tempaista ja lähteä lenkille sekä lenkin jälkeen rykäistä ihanan kotikuntopiirinsä plus muutaman lisäliikkeenkin. Reipas tyttö! Sundvallin mimosa yskii edelleen keuhkoja pihalle ja vuotaa (nenästä) kuin Grand Canyon (ei tiietä miten kirjotetaan, saatte varmaan ideasta muutenki kiinni). Eli siis niin, Mäksy lenkille ja Jenni päätti sillä aikaa (varmaan kuume houreissaan) alottaa massiivisen siivousprojektin. Voitteko kuvitela, että tosiaan siivottiin KOKO kämppä WC:tä myöten (pamahti tällä kertaa Mäksylle, onnea!). Imuroitiin koko huusholli (paitsi Paulan huone, joka on lukossa..ihme epeli), kuurattiin jokainen taso mitä vaan löydettiin, tiskattiin (3 kertaa päivän aikana), pyykättiin ja koitettiin onnettomilla lattianpesuvehkeillä jynssätä vähän lattioitakin. Todella mieletön suoritus, ainaki meiltä!

Siivoussession jäljiltä oli kertynyt niin monta säkillistä roskaa (lähinnä uusista vaatteista irronneita hintalappuja), että päätimme hilpasta ulkona viemässä roskat ja samalla hakea tien toiselta puolelta kuntosalin reseptionista meidän hienot kuukausikortit, tai mitkä ikinä nyt onkaan. Jo kotona Mäksy huomasi hävittäneensä kuitin jota vastaan kortti tuli noutaa (yllättävä käänne), mutta tulimme siihen tulokseen, että onhan se henkkareilla saatava yhtälailla ja eikun kohti kuntosalia. Saatiin kyllä roskat heitettyä roskikseen, mutta arvatkaa vaan kuinka monta kuukausikorttia saatiin? Oikein, NOLLA. Tämä kyseinen masina, jolla kortit painatetaan valmiiseen muotoon (eli meidän naamataulut ja muut tärkeet henkilötiedot) oli yllättäen rikki. Naisvirkailija siinä huvittuneesti naurahdellen ilmoitti, ettei kortit ole VIELÄ (laitettu hakemukset ja maksettu koko lysti kuintenkin vasta puolitoista viikkoa sitten!) valmiit ja ei mitään tietoa milloin kyseinen laite mahdollisesti saataisi korjattua. Aivan käsittämätöntä! Täälläpäin ei paljoo pidetä kiirettä juuri minkään asioiden suhteen. Välillä käy suorastaan vituttamaan tää toimettomuus täällä!

Tultiin sitte neljännen epäonnistuneen ”uinti” reissun jälkeen kämpille tekemään sapuskaa. Tai oikeestaan meille oli jääny edellisen päivän ruokaa vielä sen verran, että päätimme tehdä vain lämpimiä voileipiä lisukkeeksi. Muuten hyvä, mutta jälleen kerran oli ongelmia saada uuni päälle, kiitos kaasun. Tökittiin tikkua tikun perään uunin uumeniin, mutta puoli pakettia stidejä siinä taisi mennä ennen kuin liekki leimahti. Hienosti tytöt! Oltiin jo luovuttamassa, mutta onneks sinnikkyys palkitaan! Seuraava kompastuskivi olikin tomaattimurska- ja ananaspurkki. Ei tölkin avaajaa koko talossa, jihuuu. Purkit oli silti saatava auki keinolla millä hyvänsä ja päätettiin pistää viimesetkin vähääkään terävät veitset paskaks ja tökkiä peltipurkki sillä auki. Tomaattimurska oli easy tapaus, mutta ananaspurnukka oli vähän tanakampaa tavaraa. Tuloksena puoliksi auennut ananaspurkki ja Jennillä puolenpeukalonpään mentävä palkeenkieli. Pääasia kuitenkin, että leivät onnistui lähes täydellisesti (pientä palaneen käryä saattoi maistaa leipien pohjasta, mutta vain pientä).

Laitettiin päivällä Heinille ja Suville viestiä, että ei se meidänkään harjoittelu ala kun vasta keskiviikkona. Lähestulkoon yhteen ääneen ehdotettiin, että istuisimme yhdessä iltaa viinien ja juustojen kera, sivistyneesti. Suuntasimme illemmalla Cascais Shoppingiin (tiiätte varmaan jo mestan?) ostamaan tykötarpeita iltaa varten. Siinä kun pyörittiin viinihyllyjen välissä turistin näkösinä niin joku mies nykäs hihasta: ”Are you looking some Portugues wine?” Chattailtiin siinä sitten tämän ystävällisen herran kanssa ja hän suositteli meille viiniä jos toistakin. Kyseli kovasti paljonko ollaan valmiita maksamaan viinistä ( ei kehattu sanoa, ettei nyt ainakaan 2e enempää) ja mitä hedelmää sun muuta halutaan (luuleeko joku et tajutaan noista jotain?). Päädyttiin sitte erittäin kalliiseen viiniin(3,99e), mitä tää mies suositteli kovasti. Otettiin toki hätäpäissään pari muutaki halvempaa pulloa mukaan, pitäähän niitä nyt testata!

Lähettiin sitte jolkottelemaan kohti Heinin ja Suvin kämppää eli Miguelin asuntoa! Arvatkaa oliko hullu fiilis astua siihen asuntoon. Ihan ku ois kotonaan, mut ei kuitenkaan. Todella hassua. Sekään ei liene kellekään yllätys, että Miguelista ei näkyny ristin sielua. Harmi sinänsä. Istuttiin olkkariin lipittämään neljää viinipulloa (joista pahin oli tää miehen suosittelema, varmaan kuunnellaan enää ketään ”asiantuntijoita”, intuitiolla vaan!), juustoja, suolakeksejä ja viinirypäleitä. Mukavan jutustelun lomassa tulimme siihen tulokseen, että viikonloppuna olisi korkein aika käydä korkkaamassa Portugalin yöelämä (miettikää kauan ollaan oltu jo reissussa eikä yhessäkään baarissa olla oltu..Portugalissa). Mietittiin kovasti, missä olis lähimmät menomestat ja aateltiin, että alotetaan niinkin kevyesti kun Lissabonista :D Tytöt oli Suomessa fiksuina tulostelleet jotain perustietoa maasta (joo, ei käyny meillä mielessäkään) esim. missä on millastaki baarintynkää. Niitä selaillessamme päätimme suunnata seuraavana päivänä Lissaboniin kulttuurimatkalle etsimään kyseistä bilemekkaa, meillähän tosiaan oli tiedossa taas vapaapäivä!

Kellon näyttäessä puoltayötä (huh, oltiinhan sitä oltu valveilla jo 12h), päätimme siirtää ruhojamme pikku hiljaa kohti ulko-ovea ja sanoa hyvät yöt tytöille. Kävellessämme kohti kotia saimme ensimmäistä kertaa maistaa hieman ”karnevaalitunnelmaa” (täällähän tosiaan on ne karnevaalit menossa, jonka takia koulu/kaupat/ei mikään (paitsi tietysti Cascais Shopping) oo auki, me ei vaan tiietä näistä kinkereistä mitään). Autoja veti letkassa, ikkunat auki ja musiikit täysillä. Kaiketi kuskit oli melko nuoria tai siltä se ainaki vaikutti. Jostain ikkunasta roikku joku jätkä puoliks ulkona ja tähtäs oikein mukavasti meitä melko jytkyllä vesipyssyllä. Onneks nää täkäläiset jannut ei vissiin oo armeijaa kovinkaan moni käyny, ei osunu. Huomattiin myös Alcoitaon keskustassa (liikenneympyrä jonka ympärillä autokauppa, pankki, todella pieni minimarket sekä restaurant/café/bar) ainoan täkäläisen kuppilan olevan täyteen tungettuna ihmisiä ja hyvän kuullosta musiikkiakin sieltä kuulu. Jotain paikallista hamppuhumppaa. Jopa muutama ihminenki näky baarin ulkopuolella. Yllättäen Mäkelän ja Sundvallin menojalkaa alkoi hyvinkin nopeasti vipattamaan, mutta ei, emme poikenneet kollareissamme ja huppareissamme valloittamaan tanssilattioita vaan suuntasimme kotiin nukkumaan. Säästellään nähkääs lauantaille ;)

Päästiin turvallisesti kämpille, vaihdettiin univaatteet, pesut, pisut ja unta kuulaan. Huomenna vielä saa nukkua pitkään ja nauttia vapaapäivästä Lissabonissa. Sitten se karu todellisuus hyppää kasvoille ja harjottelu alkaa (siis jos alkaa). Ei auta itku markkinoilla..

Ps. Miguel, are you even alive?