Jeee, saatiin nukkua tunti pidempään kun normaalisti. Yhtä vaikeelta se nouseminen silti tuntu. Tuttuun tapaan hyvinkin vähällä panostuksella (lue: laitettiin vaatteet päälle) lähettiin liikkeelle ja tällä kertaa ajoissa. Aateltiin vielä kerran kokeilla tota meijän lähipysäkkiä jos siitä tasan tienoilla menis joku hyvä bussi ohitte. No ei menny. 462 tuli kyllä, mutta passattiin tällä kertaa. Seuraava bussi, 455 suosikki bussimme (eli siis nopein), mikä onnen potku! Ylätykseksemme tämä 455 ei mennytkään Cascaisiin vaan bussin kyljessä luki Alcabideche eli bussin päättäri olisi seuraava pysäkki. Ei hypätty kyytiin Kellon näyttäessä 9:10 kurvaa pysäkille toinen 455, jonka määränpää on Cascais, ahaaa, tänään bussit kulkevatkin oikeeseen aikaan?! Joo, ei näistä ota erkkikään selvää. Hypättiin kyytiin, oltiin kerranki ajoissa juna-asemalla ja näin ollen myös harjottelupaikassakin.
Tänään oli taas lukkarin mukaisesti pitkä ja puuduttava päivä. Ei lähestulkoon mitään tekemistä ja silti pääsisi vasta 17 jälkeen lähtemään kotia kohti. Aamulla ensimmäiseksi lukkarissamme luki hyvinkin selkein kirjaimin aamukahvi. Tai näin me ainakin tilanteen tulkitsimme. No olihan se sitten mentävä. Meijän ei enää näköjään tarvi ees sanoa kahviossa mitä halutaan tilata. Ne tädit nostaa vaan aina kaks sormee pystyyn ja sanotaan sí. Saamme siis hyvinkin maittavat Café com leitet..tai niiks me niitä ainaki kutsutaan. Oli erittäin hyvää. Vielä ku ne oppis ettei me tarvita viittä pussia sitä sokeria, ei käytetä ollenkaan, ollaanhan dieetillä.
Koska oikean ohjelman kuului alkaa vasta 11:00, menimme toimistohuoneeseen tekemään kirjallisia töitä (uskoo ken tahtoo). Siinä tovi kalentereja väritellessä ja lauantain kauppalistaa kyhätessä menikin ja seuraavan tunnin ohjaava fysioterapeuttikin ehti purjehtia paikalle; ”Ouh, you are here, I thought that you were still sleeping” ..mitäh? Mekö muka? Ollaan aina oltu ajoissa! (siis helvetinmoisella munkilla kylläki). Odoteltiin siinä sitte, että tää fyssari lähtee pitämään tuntiaan ja laahustettiin perässä mukana. Vuorossa oli tää kolmannen kerroksen demeryhmä, pysyttiin tuskin housuissamme, ku oltiin niin innoissamme. Saavuttiin sitte kehikkohuoneeseen, missä jo osa mammoista ja papoista ravas kilpaa ihan täyttä häkää. Himmailtiin siinä olevinaan mukana, vähän ryittiin jotain mammaa housunpieluksista ylös ja aseteltiin jalkalautoja pyörätuoleihin. Perus fyssarin hommia siis. Tunnilla oli mukana yks aivan ihana mummeli, johon kiinnitettiin erityisesti huomiota (joo, nää on just näitä juttuja mitä kirjotetaan oppimispäiväkirjoihin). Tää mummo on NIIN herttanen, teijän pitäs nähä se..ei sitä voi ees sanoi kuvailla, mut koitetaan. Se on jotain 140 cm pitkä (Jestas, Hukkistakin lyhyempi mamma on löytynyt maanpäältä!), ihana harmaahapsi tukka, se hymyilee niin aurinkoisesti aina kun siihen katsoo mut kaikista parhaat on sen hippatupsutöppöset! Jestas mitkä hippakengät. Sellaset mustat muutamalla sentillä varustetut korkkarit, joissa on sellasta tupsuhötöä nilkkojen kohdalla. Aivan mielettömät, ollaan oltu niin vihreenä kateudesta niiden takii! Mut joo asiaan. Täl mummol oli tänää mukanaan nukke. Siinä se istu penkkillä nukke sylissä ja odotti vuoroaan raviradalle. Tiukasti näytti pitävän kiinni. Syy tähän selvis hyvinki nopeesti. Tää tunnin fyssari kerto vieneensä edellisenä päivänä sinne 3 kerrokseen mammoille nukkeja. Oli kuulemma menny hyvin kaupaks. Mummot oli jopa tapelleet niistä, joo o, kovaa sakkia tää kolmannen kerroksen väki. Paras oli kuitenki ku yks mummeli oli kuulemma ottanu nuken syliinsä ja alkanu kaivaa rintaa esiin :D Ei hyväntähen! Saattaa huomata tosiaan, että kyseessä on demeosasto. Ei oikee tiietä mitä vuosituhatta se mamma on siinä vaihees eläny.
Tän rankan tunnin jälkeen oli vuorossa, tittididiididii, yllättäen ruokkis. Jo oli aikaki, niin paljon sykitty tänään. Koska ilma oli edelleen kusipaska hinasimme itsemme taukohuoneeseen. Siinä ruokailun lomassa heitettiin vähän small talkia fisioterapeuta Paivan kanssa. Se kerto taas vaihteeks mitä paikkoi kannattaa käydä Portugalissa kattomassa, tällä kertaa tosin Portosta (kaupunki Portugalissa) mut kuitenki. Katellaan ehtiikö nää mimosat sinne asti piipahtaa missään välissä. Sano se muuten myös et; ”Your lunch is good”. Mistähän seki sen luuli tietävänsä..Himoittiin kyl sen kakaran safkaa (sen pentu on ollu varmaa koko viikon kipee ja se on raahannu sen joka päivä töihin mukaa, ei siin mitää, ihan söpö 8v. miehenalku). Täl pennul oli menussa spagettia ja nugetteja. Joo, ei sen ihmeellisempää mut vetäkää ite tonnikalasalaattia toista viikkoo putkeen. Ei sillä etteikö seki hyvää olis..Tehtiin me tänää ruokkiksella (2h) jotain järkevääki. Mentii jumppasalii ja ovi kiinni. Jenni ois kovasti halunnu tehä rentoutusharjoitusta (nukkua päikkärit), mut koska mankkaa ei ollu käsien ulottuvilla niin piti keksii jotain muuta. Mäksy heitti erinäisiä sirkustemppuja kehiin, mut kyllästy lopulta kun tuomari Sundvall hylkäs suoritukset toisensa jälkeen (oli siel pari ihan onnistunuttaki pallotemppua). Päätettiin sitte alkaa venytellä, mikä ei sinäänsä ollu huono idea, koska ollaan huomattu nois erinäisis jumpissa että ollaan kankeempii ku ykskään mamma. Fyssaritki pyörittelee päitään, ettei voi olla totta..on se. Venyteltiin siis reilu 30 min, saatiin tuntumaan ihan muutamassa erinäisessä lihaksessa venytyksen tuntemus. Ei siitä ruokkiksesta enempää.
Ruokkiksen jälkeen oli vuorossa päivän ainoa kunnon jobi. Annettiin ultraa tälle polvipotilaalle tutulla ja turvallisella vehkeellä, joka syöttää säädöt jo valmiiks. Mamma sano polvien tuntuvan jo paremmalta. Hienoa fysioterapeutit Mäkelä ja Sundvall! Ja aivan varmasti on meijän ansiota, niin hienosti ollaan sitä vehjettä pyöritelty sen kintuissa. Tän mamman jälkeen ei ollu enää taas oikeen mitään seurattavaakaan joten päätettiin mennä the bossin puheille kysymään, tarviiko meijän osallistua siihen iltapäivän ryhmään ja tietty saamaan tuomiot meijän viikkoraporteista, jaiks.
Vihdoin päästyämme sen huoneeseen (sil oli eka muka jotain tärkeempii paperitöitä ku meijän raportit?!) tökättiin taas tikkua koneeseen. Luettuaan kummanki raportit se tokas; ”These were very good reports!” Anna mun kaikki kestää. Very good, ilmeisesti senki englannin sanavarasto on todella pieni. Täyttä paskaahan ne oli ja vielä ala-aste englannilla. Oli sillä pieni huomio kuitenki molempien reportaaseihin. Tätä palliative carea (no ei itekkää viel ihan tarkka tiietä mitä se meinaa) käytetään kuulemma vaan ekassa kerroksessa, ei enää tokassa ja siitä ylöspäin. Noh, mutta selkishän sitte seki. Eipä tuu tungettuu sitä sanaa ainakaa enää kolmanteen viikkoraporttiin! Yks fyssareista tuli just paikalle ku raportit oli luettu, se siinä jotain höpötti bossille ja sit se yhtäkki vaa kysy siltä et kai nää tytöt voi nyt lähtee, ettei niiden tarvi jäädä enää siihen yhteen ryhmään. Tuli hyvinki tomera vastaus. Ei voida. meijän on kuulemma nähtävä se ryhmä vielä toistamisee. Eikai siinä sitte mitään.
Mentiin taas takas toimistohuoneeseen pyörittelemään peukaloita (Mäksy oikeestaan pyöritteli nilkkojaan ja teki jalkateräjumppaansa). Siinä kun piirrettii kukkia ja perhosia niin huoneeseen tuli yks lääkäri. Se sekos heti. Kauhee huuto alko et eiii miten kauniita tyttöjä täällä on, voikumpa voisin olla töissä tällä osastolla..silmistä se lässytti koko ajan (tääl menee sekä miehet et naiset sekasin sinisistä silmistä jos ei olla mainittu). Hetken se siinä teki olevinaan jotain asiallista mut hyvinki nopeesti se ilmaantu noin 5 cm etisyydelle meijän naamoista. Jotain se alko lässyttää ettei osaa englantii kauheesti ja muutenkaa moni portugalissa asuva vanhempi ihminen ei puhu enkkuu (ei olla viel huomattukkaa). Jotain se sitte kysy et mitä kaikkii kielii me osataan ja lueteltiin kiltisti. Loppupeleis tää keskustelu ajautu siihen että kysyttiin tajuuko se sanaakaan mitä puhutaan toisillemme. ”You are talking about me?”..johon tietysti vastattiin: ”Of course” ..”All the time!”. Sen sydän särky. Voi mies parkaa.
Tänään oli taas lukkarin mukaisesti pitkä ja puuduttava päivä. Ei lähestulkoon mitään tekemistä ja silti pääsisi vasta 17 jälkeen lähtemään kotia kohti. Aamulla ensimmäiseksi lukkarissamme luki hyvinkin selkein kirjaimin aamukahvi. Tai näin me ainakin tilanteen tulkitsimme. No olihan se sitten mentävä. Meijän ei enää näköjään tarvi ees sanoa kahviossa mitä halutaan tilata. Ne tädit nostaa vaan aina kaks sormee pystyyn ja sanotaan sí. Saamme siis hyvinkin maittavat Café com leitet..tai niiks me niitä ainaki kutsutaan. Oli erittäin hyvää. Vielä ku ne oppis ettei me tarvita viittä pussia sitä sokeria, ei käytetä ollenkaan, ollaanhan dieetillä.
Koska oikean ohjelman kuului alkaa vasta 11:00, menimme toimistohuoneeseen tekemään kirjallisia töitä (uskoo ken tahtoo). Siinä tovi kalentereja väritellessä ja lauantain kauppalistaa kyhätessä menikin ja seuraavan tunnin ohjaava fysioterapeuttikin ehti purjehtia paikalle; ”Ouh, you are here, I thought that you were still sleeping” ..mitäh? Mekö muka? Ollaan aina oltu ajoissa! (siis helvetinmoisella munkilla kylläki). Odoteltiin siinä sitte, että tää fyssari lähtee pitämään tuntiaan ja laahustettiin perässä mukana. Vuorossa oli tää kolmannen kerroksen demeryhmä, pysyttiin tuskin housuissamme, ku oltiin niin innoissamme. Saavuttiin sitte kehikkohuoneeseen, missä jo osa mammoista ja papoista ravas kilpaa ihan täyttä häkää. Himmailtiin siinä olevinaan mukana, vähän ryittiin jotain mammaa housunpieluksista ylös ja aseteltiin jalkalautoja pyörätuoleihin. Perus fyssarin hommia siis. Tunnilla oli mukana yks aivan ihana mummeli, johon kiinnitettiin erityisesti huomiota (joo, nää on just näitä juttuja mitä kirjotetaan oppimispäiväkirjoihin). Tää mummo on NIIN herttanen, teijän pitäs nähä se..ei sitä voi ees sanoi kuvailla, mut koitetaan. Se on jotain 140 cm pitkä (Jestas, Hukkistakin lyhyempi mamma on löytynyt maanpäältä!), ihana harmaahapsi tukka, se hymyilee niin aurinkoisesti aina kun siihen katsoo mut kaikista parhaat on sen hippatupsutöppöset! Jestas mitkä hippakengät. Sellaset mustat muutamalla sentillä varustetut korkkarit, joissa on sellasta tupsuhötöä nilkkojen kohdalla. Aivan mielettömät, ollaan oltu niin vihreenä kateudesta niiden takii! Mut joo asiaan. Täl mummol oli tänää mukanaan nukke. Siinä se istu penkkillä nukke sylissä ja odotti vuoroaan raviradalle. Tiukasti näytti pitävän kiinni. Syy tähän selvis hyvinki nopeesti. Tää tunnin fyssari kerto vieneensä edellisenä päivänä sinne 3 kerrokseen mammoille nukkeja. Oli kuulemma menny hyvin kaupaks. Mummot oli jopa tapelleet niistä, joo o, kovaa sakkia tää kolmannen kerroksen väki. Paras oli kuitenki ku yks mummeli oli kuulemma ottanu nuken syliinsä ja alkanu kaivaa rintaa esiin :D Ei hyväntähen! Saattaa huomata tosiaan, että kyseessä on demeosasto. Ei oikee tiietä mitä vuosituhatta se mamma on siinä vaihees eläny.
Tän rankan tunnin jälkeen oli vuorossa, tittididiididii, yllättäen ruokkis. Jo oli aikaki, niin paljon sykitty tänään. Koska ilma oli edelleen kusipaska hinasimme itsemme taukohuoneeseen. Siinä ruokailun lomassa heitettiin vähän small talkia fisioterapeuta Paivan kanssa. Se kerto taas vaihteeks mitä paikkoi kannattaa käydä Portugalissa kattomassa, tällä kertaa tosin Portosta (kaupunki Portugalissa) mut kuitenki. Katellaan ehtiikö nää mimosat sinne asti piipahtaa missään välissä. Sano se muuten myös et; ”Your lunch is good”. Mistähän seki sen luuli tietävänsä..Himoittiin kyl sen kakaran safkaa (sen pentu on ollu varmaa koko viikon kipee ja se on raahannu sen joka päivä töihin mukaa, ei siin mitää, ihan söpö 8v. miehenalku). Täl pennul oli menussa spagettia ja nugetteja. Joo, ei sen ihmeellisempää mut vetäkää ite tonnikalasalaattia toista viikkoo putkeen. Ei sillä etteikö seki hyvää olis..Tehtiin me tänää ruokkiksella (2h) jotain järkevääki. Mentii jumppasalii ja ovi kiinni. Jenni ois kovasti halunnu tehä rentoutusharjoitusta (nukkua päikkärit), mut koska mankkaa ei ollu käsien ulottuvilla niin piti keksii jotain muuta. Mäksy heitti erinäisiä sirkustemppuja kehiin, mut kyllästy lopulta kun tuomari Sundvall hylkäs suoritukset toisensa jälkeen (oli siel pari ihan onnistunuttaki pallotemppua). Päätettiin sitte alkaa venytellä, mikä ei sinäänsä ollu huono idea, koska ollaan huomattu nois erinäisis jumpissa että ollaan kankeempii ku ykskään mamma. Fyssaritki pyörittelee päitään, ettei voi olla totta..on se. Venyteltiin siis reilu 30 min, saatiin tuntumaan ihan muutamassa erinäisessä lihaksessa venytyksen tuntemus. Ei siitä ruokkiksesta enempää.
Ruokkiksen jälkeen oli vuorossa päivän ainoa kunnon jobi. Annettiin ultraa tälle polvipotilaalle tutulla ja turvallisella vehkeellä, joka syöttää säädöt jo valmiiks. Mamma sano polvien tuntuvan jo paremmalta. Hienoa fysioterapeutit Mäkelä ja Sundvall! Ja aivan varmasti on meijän ansiota, niin hienosti ollaan sitä vehjettä pyöritelty sen kintuissa. Tän mamman jälkeen ei ollu enää taas oikeen mitään seurattavaakaan joten päätettiin mennä the bossin puheille kysymään, tarviiko meijän osallistua siihen iltapäivän ryhmään ja tietty saamaan tuomiot meijän viikkoraporteista, jaiks.
Vihdoin päästyämme sen huoneeseen (sil oli eka muka jotain tärkeempii paperitöitä ku meijän raportit?!) tökättiin taas tikkua koneeseen. Luettuaan kummanki raportit se tokas; ”These were very good reports!” Anna mun kaikki kestää. Very good, ilmeisesti senki englannin sanavarasto on todella pieni. Täyttä paskaahan ne oli ja vielä ala-aste englannilla. Oli sillä pieni huomio kuitenki molempien reportaaseihin. Tätä palliative carea (no ei itekkää viel ihan tarkka tiietä mitä se meinaa) käytetään kuulemma vaan ekassa kerroksessa, ei enää tokassa ja siitä ylöspäin. Noh, mutta selkishän sitte seki. Eipä tuu tungettuu sitä sanaa ainakaa enää kolmanteen viikkoraporttiin! Yks fyssareista tuli just paikalle ku raportit oli luettu, se siinä jotain höpötti bossille ja sit se yhtäkki vaa kysy siltä et kai nää tytöt voi nyt lähtee, ettei niiden tarvi jäädä enää siihen yhteen ryhmään. Tuli hyvinki tomera vastaus. Ei voida. meijän on kuulemma nähtävä se ryhmä vielä toistamisee. Eikai siinä sitte mitään.
Mentiin taas takas toimistohuoneeseen pyörittelemään peukaloita (Mäksy oikeestaan pyöritteli nilkkojaan ja teki jalkateräjumppaansa). Siinä kun piirrettii kukkia ja perhosia niin huoneeseen tuli yks lääkäri. Se sekos heti. Kauhee huuto alko et eiii miten kauniita tyttöjä täällä on, voikumpa voisin olla töissä tällä osastolla..silmistä se lässytti koko ajan (tääl menee sekä miehet et naiset sekasin sinisistä silmistä jos ei olla mainittu). Hetken se siinä teki olevinaan jotain asiallista mut hyvinki nopeesti se ilmaantu noin 5 cm etisyydelle meijän naamoista. Jotain se alko lässyttää ettei osaa englantii kauheesti ja muutenkaa moni portugalissa asuva vanhempi ihminen ei puhu enkkuu (ei olla viel huomattukkaa). Jotain se sitte kysy et mitä kaikkii kielii me osataan ja lueteltiin kiltisti. Loppupeleis tää keskustelu ajautu siihen että kysyttiin tajuuko se sanaakaan mitä puhutaan toisillemme. ”You are talking about me?”..johon tietysti vastattiin: ”Of course” ..”All the time!”. Sen sydän särky. Voi mies parkaa.
Nojoo, päästiin sitte kuitenki vielä sille viimeselle ryhmätunnille, joka pidettiin taas siel helvetin moisessa messuhallissa (Äidit: melko iso jumppasali). Oltiin edelliskerrasta viisastuneina otettu kamera mukaan, jotta voidaan antaa teille visuaalisia elämyksiä lomamme…anteeksi työmme, kohokohdista, noniistäpä juuri. Mutta joo, maisemat on kyllä upeet siitä huoneesta. Jos kovasti tirkistelette, niin saatatte nähä pienen biitin beachiä kuvan kulmassa. Jumpattiin siinä mammojen kanssa, tällä kertaa istuen suurimmaksi osasksi, mutta myös melko vaikeita tasapaino ja koordinaatioharjoituksia fysioterapeutti teetti. Teki tiukkaa pysyä itekki mukana.
Päästyämme kotikulmille (klo:18:30) päätettiin vielä googlettaa post office ”CTT”, koska paikalliset liittymät ei oo vieläkään ladannu ite itteensä. Pienen pyörimisen jälkeen se löyty ilman paikallista apua, mutta yllätykseksemme se oli mennyt jo kiinni. No sehän nyt ois jo ollukki jos oltas tänään saatu ladattua neki (Jenni ollu ilman puhelinta huomenna vasta viikon, mieletöntä). Huomenna paremmalla onnella.
Alustavissa suunnitelmissa oli illaksi puntti, mutta kellon näyttäessä sataa ja energiamäärän ollessa -1000000 lösähdimme sängyille ja mietimme huomisen ja tulevan viikonlopun aikataulua. Puolituntia pohdittuamme asiaa pääsemättä minkäänlaiseen tulokseen, teimme äänettömän sovinnon (ajauduttiin siis tähän päätökseen), että puntti siirtyy toiseen päivään. Siivoiltiin siinä vähän ja Mäksy pakkaili romppeitaan, mitä lykkää porukoiden mukana kotiinpäin (Perhe Mäkelä: kannattaa ihan suosiolla jättää tilaa niihin laukkuihin, Mäksy kyllä täyttää ne). Päätettiin myös tiskata. Ja koska kaasupönttö ei ollut myöskään täyttynyt itsekseen, saimme juuri ja juuri sen verran nyhjästyä kaasuntynkää purnukoista ulos, että lämmitimme liedellä vettä. Ei piiiiiiiiiiiip mitä touhua. Kaadat lämmintä vettä paskasiin astioihin, pesuainetta päälle ja harjan kanssa jynssäämään. Niin neekereiden touhua että. Voiskohan nää tässä maassa pikku hiljaa siirtyä muun euroopan tasolle näiden lämminvesisysteemiensä kanssa.
Tehtiin iltapalaa. Syötiin. Kirjotettiin päiväkirjoja. Ei jumalauta. Muijat mulkas toisiaan ja tuumasi samaan ääneen. Alko sataa taas aivan vitusti, siis kaatamalla. Nyt nousi ketutuskerroinki sen verran korkeelle että loppuu tän päivän kirjottamiset tähän, hyvät yöt vaan kaikille..onneks huomenna on perjantai!
Ps. Miguel, jos ei ne tyhjät kaasupöntöt ala pikkuhiljaa vaihtua täysiin, niin tullaan hyvinki nopeesti kaasuttaa sut ulos siitä talosta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti