Jes, kymppiiiin! Saa nukkua pidempään. Tosiaan saa. Kontit nousi ennätysmyöhään (8:40) sängystä eikä eväitäkään ollu tehty tulevan päivän varalle. Häthätää väännettiin jotku hikisen känttyrät (paahtoleivät) mukaan ja napattiin kyytipojaks jotku hedelmät. Onneks aamiaiseks ehittiin sentää valmistaa ruisleivät, siis matkalle. Ruikkarit suussa sitten taas juostiin kohti lähintä bussipysäkkiä…
Bussia siinä kun odoteltiin, niin kiinnitettiin huomiota ilman lämpötilaan, tarkeni jo ilman takkia! Sikäli onni, ettei kummallakaan mitään takkia siinä kiireessä tarttunu ees mukaan. Lämmin päivä vissiin tulossa eikä pilven hattaraakaan taivaalla, harmillista. Bussia ei kuulunut. Oltiin siis missattu se millä meijän olis pitäny mennä. Onneks paikalle kurvasi kuitenkin varavaihtoehto 406, josta joutuisi tosin juosta junaan, mikäli tohtii siihen ehtiä. Ehittiin nyt kuitenki, ei vieläkään yhtään myöhästymistä!
Aamu alotettiin mukavasti omalla asiakkaalla. Kyllä siinä melussa taas viimestään heräs. Jaksettiin katella sitä mammaa noin 10 min ja sitten oliki jo ansaitun kahvitauon paikka. Kahvin jälkeen aikataulussa luki 4. kerroksen jumppatuokion seuraaminen. Tää 4. kerroksen fyssarihan ei puhu sanaakaan englantia mikä sinänsä on erittäin outoa, sillä ei se vaikuta kovinkaan vanhalta. Luulis nyt jokaisen jonku sanan osaavan, ehkä se on vaan ujo. Mutta kuitenki hinauduttiin sen perässä kohti neljästä kerrosta. Siellä oliki jo tuvallinen mummoja rinkiin aseteltuna. Pyörittiin siinä jaloissa tovi miettien, minne sen oman ahterinsa asettas, mutta koska ryhmä osottautu niin isoks, ettei mahuttu mukaan huoneen kokoseen rinkiin, mentiin syrjemmälle istumaan. Oikein, mummot jumpalle ja tytöt nojatuoleihin arvostelemaan suorituksia. Siinä se fyssari esitteli meijät (siis portugaliks) että ollaan suomalaisia opiskelijoita ja näin poispäin. Mammat ku siinä jotain kyseli ni tää vaan tokas ettei ne osaa muuta portugaliks ku ”Olá” ja ”Bom día”. Teki mieli kysyy siltä monta sanaa se osaa englantia.. Jumppa oli samaa diipadaapaa (tuolijumppaa) kun muissakin kerroksissa. Ei siis mitään uutta, tää on niin nähty paikka. Onneks sitten oliki jo ruokkiksen paikka!
Ilma oli edelleen säilynyt aurinkoisena ja pilvettömänä, joten nää muijathan ampas ku raketit kohti beachiä vaihdettuaan asustusta hieman asiallisempiin ja kevyempiin rytkyihin. Jaksaa varmaan yllätää teitä kaikkia. Löydettiin mieletön suojasa paikka johon levitettiin pyyhe (joo, neiti Mäkelä siinä kiireessä unohti näinkin tärkeän työvälineen kuin pyyhkeen kotiin, mutta mahtuuhan sitä yhdellekin) ja alettiin nauttia auringon lämmöstä. Puntinlahkeet ja pidempihihaset puserot vaihtu hyvinkin nopeasti lyhyempiin malleihin, niin lämmin siinä oli loikoilla. Aivan varmasti +25 astetta, joojoo, tiietään et teitä vituttaa mut pitäähän se nyt silti mainita! Nautittiin siinä samalla eväämme, Mäksy 1 paahtoleipä, omena, trippi ice tea ja kulaus vettä. Sundis mandariini, trippi ice tea ja kulaus vettä. Pakko oli mennä kevyemmällä evästyksellä kun illalla oli tarkotus menä oikein ravintolaan syömään perhe Mäkelän viimeisen illan kunniksi, ja ollaanhan me dieetillä hei!
Siinä vaiheessa, kun kello alkoi uhkaavasti näyttää 14, oli pakko hinautua takaisin kohti harjoittelupaikkaa. Koska aurinko houkutteli meitä niin kovasti, saatoimme myöhästyä muutamalla minuutilla (10 min) oikeasta ajankohdasta. Ei saatu huuteja. Fyssarit pikemminki nauro meille kun naamat saatto hieman punoittaa auringon jäljiltä. ”Did you went to the beach?” ..no mitäpä luulette, hell yeah! Huomenna pitää vaan varautuu paremmin, bikineillä :D Oma asiakas ei ollut vielä ihan redi edellisestä laitteesta, joten tovi siinä taas himmailtiin. Sen jälkeen päästiinkin taas itse tositoimiin. Antamaan ultraa. Jippijaijee! Siinä polven ympärille ultraa pyörittäessä yks fyssari tuli huikkaamaan, että kävin juttelee the bossin kanssa ja sanoin, että Hannan porukat on vikaa päivää tänään täällä niin se lupas, että pääsette lähtee tän jälkeen suoraa kotiin (oikeestihan meillä ois ohjelma jatkunu klo 17 asti). Voi että mikä harmi! Voitte varmaan kuvitella, että toimittiin hyvinkin ripeästi tämän asiakkaan kanssa ja eikun kamat kasaan ja menoks.
Ehittiin jopa 14:57 junaan. Perhe Mäkelä ei aluksi suostunut vastaamaan puheluihin, mutta istuessamme junassa Mäksyn puhelin kilisi. Porukat ei ollu vastannu, koska olivat kuulemma altaalla uimassa! Siis tosiaan uimassa (hotellin muut asukkaat olivat kuulemma ottaneet tästä nähtävyydestä oikein kuvia, muuthan täällä kulkevat vielä toppatakeissa ja karvasaapikkaissa). Sovittiin, että treffattaisi Cascaisissa kuhan saisivat itsensä kammettua altaalta kaupungille. Itse jäimme Monte Estorilissa pois ja kävelimme rantabulevardia pitkin Cascaisiin. Ilma oli siis edelleen hyvä. Jäimme hetkeksi myös istumaan yhdelle Cascaisin monista rannoista, mutta ilma alko pikkuhiljaa muuttua sen verran tuuliseksi, että oli pakko lähteä kiertelemään pikku putiikkeja, siis ihan pakko. Tällä kertaa ei mukaan tarttunut kun portikortteja (Äiti-S: voitko laittaa mummojen ja mammojen osotteita tulemaan, jotta saisin lähetettyä tervehdykseni Suomenpäähän..ja toki kaikki muutkin, jos haluutte meiltä kortteja, turha luulla että meillä jotain teijän osotteita on..), lippalakki ja vyö. Melko säälittävää, mutta kiersimmekin vain pikku putiikkeja. Muistakaa se.
Muutaman tovin jälkeen treffasimme Perhe Mäkelän. Siinä kovan pohdinnan tuloksena päätimme mennä syömään samaiselle kadulle, jossa olimme edelliselläkin kerralla lounastaneet, tosin valitsimme eri ravintolan toki. Päätettiin mennä sisälle syömään, koska auringonoton jäljiltä iho oli sen verran kuuma, että kirpakka tuuli ei tuntunut kovinkaan mukavalta. Listalta löytyi kaikkia miellyttävät annokset (ainakin paperilla) lopp
upeleissä ja eikun tilausta sisään. Saatiin startteriksi (ihan ilmasiks kai) leipää, juustoa ja vitusti oliveja. Hyvin näytti uppoavan, ainakin Äiti-Mäkelä vallan riemastui kerrankin hyvistä oliveista (maistui kuulemma ihan valkosipulille) ja nappaili niitä suuhun yhden jos toisenkin. Olo oli alkupalojen jälkeen jo täysi. Ruoan tullessa pöytään oli annokset valtavat. Oli sen sortin pihviä ja perunaa ja salaattia että (Mäksy ja Sundis otti spagetit, dieettiruokaa). Ruoan jälkeen oli yhdellä jos toisella pinkeä olo mahan tienoilla, mutta silti jokin tyhjä kolo tuntui kaikilta löytyvän. Jälkiruoan paikka! Joutu nämäki mimosat taipumaan dieetiltään suklaakakkuihin, oli ihan pienet ja vaatimattomat, mutta ihan hyvät! Laskua tilaillessamme huudeltiin pöydästämme ehkä liiankin kovaan ääneen hyviä ja vähemmän hyviä kommentteja: ”We wanna pay” …”Maybe” jepjep, no saatiin kuitenkin lasku. Jenni siinä koitti kriittisempään aikaan tarjota 20e omasta osuudestaan, mutta ei perhe Mäkelä huolinut. Ostetaan sitten sitä tonnikalaa 30 purkkia niillä, kiitos vaan :) Tarjoilija siinä samalla arpoi maksumiestä ja yllättäen lasku napsahti Jennin naaman eteen. Tosiaan, ei ihan sillä 20e saatu maksettua sitä 112e laskua. Äiti-Mäkelä joutui turvautumaan oman lompakon sisältö
ön. Vatsat pursuen poistuimme ravintolasta ja kiersimme vielä muutaman Cascaisin kadun läpi. Löysimme (jopa meille) uuden hienon poukaman, missä näköalat merelle oli aika kauniit auringon laskiessa. Viimeiset kuvat ja jäähyväiset perhe Mäkelälle. Nämä mimosat suuntasivat kohti bussiasemaa ja perhe Mäkelä kohti hotellia tekemään viimeisiä pakkauksia. Onneksemme bussi juuri kurvasi pysäkille meidän saavuttua asemalle, kerrankin.
Illan ohjelmassa oli oppimispäiväkirjan (vittu mitä paskaa) kirjottamista, päiväkirjojen päivittelyä, suihkussa käyntiä, salaatin vääntöä, tiskaamista..kaikkea todella tylsää. Koska puoliakaan ei ole noista edelleenkään tehty, sulkeutuu kone ja loppuu tämän päivän sepostus, tuskin mitään kovin erikoista enää tänään tapahtuu. Tainoh, eihän sitä kyllä koskaan tiiä. Raportoidaan huomenna lisää..
Ps. Miguel, voitko käydä meidän puolesta suihkussa, tiskata astiat, tehdä huomisen eväät..jne jne.. me ollaan niiin kovin väsyneitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti